05.11.2007
Tytär -yhtyeen debyytti Valontuoja ilmestyi syyskuun 19. päivä. Raskaan rockin maailmoissa aika omannäköisellään, pasuunamausteisella kaavalla rokkaava viisikko sai mediassa levystään melkoisen vaihtelevaa palautetta. Täysistä pojoista laskeuduttiin aina kahteen tähteen asti. Aikataulusyistä johtuen tavoitin yhtyeen vasta lokakuun lopulla ja silloinkin itse haastattelutuokiomme jäi kohtuullisen suppeaksi, oman keikkansa juuri hoitaneen bändin edustuksen ja allekirjoittaneen toimittajan kaikkien odottaessa alkavaa Alamaailman vasaroiden keikkaa Tampereen Klubilla. Kolme viidesosaa bändistä vastaili kiperiin kysymyksiin kuitenkin kiitettävällä pohdinnalla, hiukan hankalasta paikasta ja tiukasta aikataulusta huolimatta.
Kuopio-lähtöinen yhtye perustettiin vuonna 2000. Nykyisin viisikon soitossa yhdistyy eräänlainen hevikitaramätke suomalaiseen iskelmäperinteeseen ja vaskiseen maniaan. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus eikä alkuaikoina liikuttu siellä päinkään. Millenniumina aloitettiin kuitenkin enemmän surf-tyylisen musiikin parissa. Vaikka sekin oli rankkaa, ei se ollut oikeastaan heviä. Vaikka kaikenlainen lokeroiminen ketuttaa sekä pasunisti Tuomas Erikssonia että toimittajaa itseään, on lukijalle valaisevaa koittaa edes jollain määreillä kartottaa, että mistä itse asiassa on kyse? Itse miellän Tyttären ei-niin-suoraviivaiseksi raskaaksi rockiksi, jonka Tuomas ja muutkin herrat ainakin jossain määrin allekirjoittavat.
Surfista siirryttiin vaiheittain aika hiljaisella kaarella nykyiseen muotoon, eikä tämä iskelmävaikutteinen nykysuuntauskaan missään nimessä ole se ”lopullinen” linja. Soundi elää. Pasuuna tuli mukaan 2002, kun yhtyeessä elettiin surffikauden loppua. Silloinen suunta oli jonkinlaista kieroa sekopäämetallia. Nykyinen ”Iskelmähevi”-leima on saanut hiukan liioitellun sijan yhtyeestä puhuttaessa. Sopivampi sana iskettäväksi yhtyeen kylkeen voisi olla melankolinen. Iskelmä on toki mukana, mutta enemmän ajatuksen tasolla ja lyriikoissa. Ja puhutaan nimenomaan slaavilaishenkisestä melankolista. Läsnäolevat herrat myöntävät löytävänsä sen melankolisuuden myös arjestaan. Onhan niitä iloisiakin hetkiä kai joskus…
Vaikka legendaarista Unto Monostakin lainataan oikeasti vain yhdessä kappaleessa, on se iskelmä tottakai olennainen osa juttua. Emme kuitenkaan lähde spekuloimaan lyriikoiden syvintä olemusta sen enempää, koska sanoista vastaava laulaja-kitaristi Wile ei tällä kertaa osallistunut juttutuokioomme.
Yhtyeestä on mediassa piirrelty viivoja moniin mahdollisiin verrokkeihin, kuten Viikate, Verenpisara, Maj Karma ja jopa kohta aloitteleva Alamaailman vasarat. Vasaroiden kanssahan yhtyeellä ei ole oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin se pasuuna ja tottakai molemmilta löytyy rankkuutta ja välillä melkoisen maanista otetta. Mutta aika eri maailmoissa silti liikutaan… Viikate soittaa iskelmävaikutteista rokkia myöskin. Lähtökohta on siis siinä suhteessa aika lähellä, mutta resepti on kuitenkin ihan toinen. Maj Karman kanssa se maanisuus on toimittajan mielestä jonkinlainen yhdistävä tekijä, johon herrat pohtivat että eiköhän sillä suomalaisella verellä ole jotain tekemistä asian kanssa? On pimeää eikä paljoa tekemistä… Yhdessä Valontuojaa käsittelevässä arviossa homma oli kiteytetty nasevasti otsakkeeseen Kieroa, ärjyvää ja arvaamatonta. Sanavalinta tippuu koko kolmikolle erittäin hyvin, Tuomaan mielestä kyseinen toimittaja on saattanut löytää sen jutun jyvän.
Levyä oli studiossa viilaamassa Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu Aake Otsala. Tyttären herrat toteavat olevansa erittäin tyytyväisiä Aaken panokseen. Aake ikään kuin pakotti katsomaan peiliin ja herätti hirmuhyviä kysymyksiä, eikä niinkään johtanut prosessia kaikki langat yksissä käsissä-tyylisesti. Aake kyseenalaisti, ehdotti pieniä kokeiluja ja niin edelleen.
Koska levyn julkistamisesta on aikaa, on herkullinen tilaisuus pohdiskella että millaista palautetta on saatu ja miten levy on kuulijoille pudonnut. Arvioitahan on tosiaan tippunut täysistä nuotallisista hiukan kriittisempiin kannanottoihin. Herrojen mielestä on todella hienoa, että mielipiteet ovat jakautuneet. Jos joku on oikeasti suuttunut heidän musiikistaan, niin sehän on voinut koskettaa kyseistä ihmistä jopa enemmän kuin se että olisi innostunut ihan kympillä! Pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista eli plussan puolelle mennään. Jos taas levyn myyntiä ja menestystä ajatellaan, niin Suomen kaltaisessa pienessä maassa heitto ”Ostin juuri Porschen” ei taida kovin monen muusikon kohdalla olla kuin sarkastinen läppä.
Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuva: www.tytar.com
