The Blow - elektronista lo-fi poppia soolona
04.11.2007
The Blow on Khaela Maricich nimisen yhdysvaltalaisen naisen ihka oma yhden naisen yhtye, jonka musiikkia voisi kuvailla vaikkapa lo-fi elektroksi. Tällä hetkellä The Blow kiertää ympäri Eurooppaa ja tuo kiertue tuo Maricichin myös Suomeen saakka.
Haastattelun järjestäminen osoittautui kaiken laisten viivytysten ja ongelmien takia hankalaksi, mutta lopulta aikataulut antoivat sen verran periksi, että Maricich ehti vastaamaan kysymyksiini.
Hei, miten menee?
- Olen ihan ok. Sairastuin viikko sitten ja kiertue on siitä lähtien ollut aika villiä seikkailua. Wienin keikka täytyi jättää tuon takia väliin, mikä oli tosi harmillista. Olen viettänyt monta päivää vuoteessa, enkä voinut pitää juurikaan hauskaa Berliinissä, paitsi katsoa tv:tä ja syödä luonasta vuoteessa. Nyt oloni on kuitenkin jo parempi, joten kai tämä tästä.
Kertoisitko meille hieman The Blown historista. Milloin ja miksi yhtye perustettiin ja ketkä olivat alkuaikojen suurimpia vaikuttajia? Onko The Blow vuosimallia 2007 hyvin erilainen verrattuna siihen, kun yhtye ensikerran näki päivänvalon?
- Aloitin soittamaan noin 14 vuotiaana, heti collegen alkuaikoina. Ensin esiinnyin omalla nimelläni ja sitten Get The Hell out of the Way of the Volcano -nimellä. En tiedä mikä minut sai aivan alussa tekemään musiikkia – tein kappaleen ystävieni järjestämään kykyjen etsintä kilpailuun, koska tiesin, että kukaan ei odottaisi minun osallistuvan – en näet ollut erityisen musikaalinen. Sain kuitenkin huomata jo hyvin pian, että Olympiassa Washingtonissa jossa kävin collegea, oli uskomattoman tasokas musiikkiskene ja sillä oli todella suuri vaikutus siihen, että jatkoin soittamista. Olympian bändit kuten Beat Happening ja Some Velvet Sidewalk olivat luonnollisesti tärkeitä vaikuttajia, samoin The Talking Headsin huvittava pop-bändi tyyli vaikutti myös omalta osaltaan.
Minusta The Blow on sydämeltään ihan samanlainen nyt kuin silloin, kun aloitin soittamisen, mutta toivottavasti olen kuitenkin aikuistunut hieman. Kokeilin alkuaikoina lavalla todella omituisia juttuja, minulla oli esimerkiksi vanha 60-luvulta peräisin oleva rytmikone soittamassa tahtia ja keksin vain kappaleita rytmin mukaan, ”acapella” ja ”along to the beat” tyyliin – ja tanssin todella oudosti ympäriinsä. Ehkä on niitäkin, jotka pitävät enemmän vanhemmasta tyylistäni, kuka tietää.
Olet nyt kiertänyt Eurooppaa jo muutaman viikon ajan, mitä kaikkea näihin viikkoihin on mahtunut?
- Kuten aiemmin jo kerroin, tulin todella sairaaksi – minun piti keskeyttää Pariisin konsertti puolessa välissä, mikä oli todella ikävä juttu. Sitten olin liian sairas lentääkseni Wieniin, joten tyttökaverini (Melissa Dyne, hän on samalla teknikkoni) ja minä, menimme todella mukavaan hotelliin Pariisin lentokentällä ja makoilimme siellä hotellin kylpytakeissa. Yritin parantua mahdollisimman nopeasti, mutta toipuminen tuntui kestävän ikuisuuden, sillä eihän sitä voi vain päättää, että nyt tulen terveeksi.
- Tuota ennen olimme Englannissa ja Skotlannissa kaksi viikkoa, mikä oli todella mahtavaa. Meidän piti liikkua nopeasti, ajaa joka päivä halki Britteinsaarten, sekä selviytyä väärällä puolella tietä ajamisesta, joka on itse asiassa todella stressaavaa. Mutta siellä oli myös hyvin kaunista ja kuuntelimme paljon hyviä BBC:n radio-ohjelmia.
- Esiinnyimme myös muutamien loistavien bändien kanssa – saimme soittaa Italialaisen Trouble vs. Glue nimisen yhtyeen kanssa muutaman kerran, he ovat todella hyviä.
Kiertueesi alkoi siis Isosta Britanniasta ja jatkui tuon jälkeen Ranskaan, Itävaltaan sekä Saksaan. Nyt vuorossa on Skandinavia ja esiinnyt Helsingissä kuudes marraskuuta, viimeisen keikan kiertuekalenterissa ollessa yhdeksäs marraskuuta Kööpenhaminassa. Onko suunnitelmissa tämän kaiken jälkeen kenties loma?
- KYLLÄÄÄÄÄÄÄÄ! Hengailemme kavereiden kanssa Kööpenhaminassa jonkin aikaa ja sitten menemme Espanjaan. Olin vaihto-oppilaana Kööpenhaminassa 1992-1993 ja haluan viettää aikaa isäntäperheeni ja ystävieni kanssa. Sitten menemme Espanjaan ja nukumme paljon.
- Onneksi meillä on yksi vapaapäivä myös Helsingissä. Saapuessani Tanskaan (15 vuotta sitten!), pysähdyin ensin hetkeksi Helsingin lentokentällä, ja se oli samalla ensimmäinen vaikutelmani Skandinaviasta. Muistan olleeni hyvin vaikuttunut siitä miten pitkiä, laihoja ja kauniita kaikki olivat. Odotan innolla näkeväni lisää.
Esitätkö aivan uusia kappaleita Euroopan kiertueella?
- Esitän joitain kappaleita Paper Television -albumilta, joita en ole vielä aiemmin soittanut livenä, mutta kaikki ihka uudet ja vielä levyttämättömät biisit ovat edelleen salaisuuksia.
Kuinka paljon livesettisi muuttuu iltojen välillä?
- Mielestäni settini kehittyy todella paljon ajan myötä. Jokainen ilta on tietysti tyystin erilainen, koska vastaan yleisön reaktioihin ja tila sekä oma mielialani vaikuttavat myös paljon lopputulokseen. Vaikka sanoisin täysin samat asiat peräkkäisinä iltoina uskon, että tunteeni välittyisivät kuulijoille siitä huolimatta hieman erilaisena. Esiintyminen ei tapahdu missään ilmatiiviissä tilassa, vaan se on jatkuvassa suhteessa kaikkiin muihin, sekä kaikkeen ympärilläni olevaan. Tavallaan olisi kuitenkin mielenkiintoista esiintyä ilmatiiviissäkin tilassa – kuten vaikkapa ulkoavaruudessa, vaikkei se varmasti kuulostaisikaan mitenkään turhan hyvältä.
Kappaleiden live versiot siis tavallaan kehittyvät ajan kuluessa?
- Kyllä, ainakin omasta mielestäni. Keksin jatkuvasti uusia ja erilaisia tapoja tuoda kappaleet kontekstiin. Se on kaikkein hauskinta esiintymisessä.
Olen ymmärtänyt, että pidät Architecture in Helsinki yhtyeestä?
- Kyllä, he ovat erittäin hyvä bändi, sekä todella mahtavia ihmisiä.
Kun tulet Helsinkiin, odotatko paljon kaupungin arkkitehtuurilta?
- Minulla ei ole itse asiassa minkäänlaista visioita Helsingistä, sen lisäksi mitä näin viisitoista vuotta sitten lentokentällä.
Olet tietääkseni tehnyt pitkään yhteistyötä Jona Bechtoltin kanssa ja edellinen albumisi, Paper Television, on tehty yhteistyössä Jonan kanssa. Miten Paper Television eroaa aikaisemmista julkaisuistasi?
- No, Jona ja minä teimme yhdessä jo yhden kiekon ennen Paper Television -albumia nimeltään Poor Aim: Love Songs, se on seitsemän biisin mittainen ep. Ennen sitä tein kolme The Blow albumia täysin itsekseni. Kun Jona ja minä päätimme ryhtyä yhteistyöhön, pääasiallisena tavoitteena oli luoda erittäin puhtaita, linjakkaita pop biisejä. Aikaisemmilla levyilläni työskentelin paljon enemmän lo-fi soundeilla, joten nyt ehdotin tyystin erityylisiä kappaleita, joiden joukossa oli myös todellisia radio pop biisejä – hahmottelin noita muotoja, mutta en täyttänyt niitä kokonaan, sillä työskentely oli tuossa vaiheessa paljon käsitteellisempää. Jonan kanssa kokeilin siis tehdä puhtaan radio tyylisen pop biisin.
Miltä vaikuttaa The Blown tulevaisuus? Onko luvassa suuria muutoksia soundissa ja tyyleissä?
- En usko, että soundi tulee juurikaan muuttumaan. En osaa sanoa miten asiat muuttuvat kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta uskoisin että albumeiltani löytyy oman tyylinen perussoundi, joka ei luultavasti katoa mihinkään. Jonan vaikutus kahdella edellisellä julkaisulla oli kieltämättä merkittävä, joten nyt kun työskentelen taas yksin, muuttuu soundikin jälleen omaan suuntaansa.- mutta uskon myös, että soundi jatkaa edelleen kehittymistään. Vähän kuten Charles Darwinin teorioissa, kehittyen tavalla, joka mahdollistaa entistäkin tehokkaammaan viestin ja lyriikoiden perille viemisen.
Puhuttaessa tyyleistä ja genreistä, miten kuvailisit The Blown musiikkia ihmisille, jotka eivät ole kuulleet sitä koskaan aiemmin?
- Elektronista pop-musiikkia, joka luultavasti on mieleen äideille ja cooleille lapsille, sekä kaikille kuusivuotiaille.
Biisiesi rakenteet ovat melko minimalistisia. Etkö tunne koskaan houkutusta loikata yli sadan päällekkäisen raidan rakenteluun, jossa ison orkesterin luoma soundi on suorastaan kerrostalon kokoinen?
- Jos saisin mahdollisuuden työskennellä ja äänittää kokonaisen orkesterin kanssa, ryhtyisin välittömästi moiseen!
Voittaako rakkaus lopulta jokaisen meistä?
- Voi, haluaisin kovasti vastata kyllä, mutta pelkään pahoin, että vapaan tahdon voima voittaa lopulta kaiken. Jos ihminen haluaa avata sydämensä uskon, että se on mahdollista, mutta moinen on äärimmäisen vaikeaa ja raskasta. Joitain ihmisiä on vain loukattu liian paljon – ja luultavasti vielä liian nuorina. Jotkut ihmiset eivät taas koskaan saaneet riittävästi rakkautta, jotta he osaisivat todella nauttia siitä.
Olet kotoisin Portlandista, Oregonista. Minkälainen paikka se on?
- Se on erittäin ”kuuma” ja haluttu paikka. Voit kävellä kilometri tolkulla, etkä näe muuta kuin nuoria, muodikkaita valkoisia ihmisiä. Ainoa ongelma on siinä, että kaupungista löytyy myös täysin musta alue, eivätkä nämä eri puolet ole juuri tekemisissä keskenään. Tuo voi olla joillekin pieni järkytys, mutta kaupunki on myös erittäin mukava.
Mikäli The Blowta ei lasketa mukaan, niin paras asia mikä Portlandista tulee on...
- Hmmm… Lasi josta kaikki Frank Gehryn (kuuluisa arkkitehti, suunnitellut mm. Guggenheim-museon Bilbaossa) rakennukset, ja monet muutkin pilvenpiirtäjät on tehty tulee Portlandista. Kyseessä on firma nimeltään Benson Industries ja tyttökaveri on juuri tekemässä suurta taideprojektia, mitä kyseinen yhtiö tukee. Mielestäni se on todella hienoa. Kyseinen firma on kehittänyt uusia lasilaatuja, joiden ansiosta voidaan rakentaa entistäkin monimuotoisempia rakennuksia.
Mikä on parasta, mitä musiikki on sinulle pystynyt tarjoamaan?
- Se on antanut minulle mahdollisuuden kommunikoida erilaisten ihmisten kanssa. En olisi koskaan uskonut, että minusta tulisi esiintyjä.
MySpace sivuillasi mainitaan, että saattaisit tehdä jopa kappaleen Britney Spearsille. Minkä tyyppinen tuo biisi olisi ja mistä se mahtaisi kertoa?
- Voi, pelkäänpä että nyt taitaa olla jo liian myöhäistä tehdä laulua Britneylle, sillä hänellä taitavat olla asiat aika huonosti. Ehkäpä voisin silti tehdä biisin, hänen äänellään, siitä mitä on olla täysin sekaisin, mutta ongelmaksi muodostuisi se, että kappaleessa pitäisi olla jokin elementti, joka pitäisi kaikkea kasassa, enkä ole vielä löytänyt sitä. Ehkä hän on liian sekaisin, jotta hänestä voisi tehdä juuri nyt laulua. Harmi sinällään, sillä Toxic on itse asiassa hyvä biisi.
Kiitokset haastattelusta, aivan lopuksi on vielä sana vapaa...
- Eiköhän tässä ollut jo kaikki. Kiitokset haastattelusta ja ajastasi.
Teksti: Mika Roth Kuvat: Daniel Peterson, Megan Holmes, The Blow
