16.10.2007
Joensuulaisen Discardin kovasti odotettu debyyttipitkäsoitto Carrion päivittää kotimaisen death/thrashmetallin kenttää sen verran ärhäkkäästi, että kävi vallan aiheelliseksi haastatella herroja albumin takaa. Bassotaiteilija Mikko Kytösaho sekä toisen kitaran varresta löytyvä Ohto Jaatinen vastailivat Desibelin kyselyihin, kun kiekon syntyhistoriaa ja yleisiä fiiliksiä udeltiin.
Otetaanpa aluksi pieni pikakurssi Discardin historiaan. Eli miten, kuinka, miksi ja missä yhtye syntyi ja kuinka nykyiseen pisteeseen on päädytty?
Ohto: - Vuonna 2004 lähti homma käyntiin vanhan bändin tuhkista. Päätettiin siinä vaihtaa musatyyliä ja tehtiin miehistön vaihdoksia. Heikki ja Janne tuli remmiin aika alkuvaiheessa ja lopullinen kokoonpano valmistui kun Mikko muutti Joensuuhun opiskelemaan syksyllä vuonna 2005. Ensimmäisen demon jälkeen ehdittiin reilu puolen vuoden taukokin pitämään kansalaisvelvollisuuksia takia, jonka jälkeen alettiin sitten kunnolla treenaamaan ja biisejä vääntämään. Toinen demo sai hyvää palautetta ja se poikikin diilin. Sopimuksen teon jälkeen siiinä sitte melkein heti aloitettiin levyn nauhottelu ja tässä ollaan.
Debyyttialbuminne "Carrion" on melkoista thrash-paahtoa alusta loppuun saakka. Tuliko kiekosta juuri sellainen kuin pitikin, eli oletteko tyytyväisiä esikoiseen?
Ohto: - Ainahan sitä jotain pientä napisemista on mutta loppujen lopuksi ihan tyytyväinen oon kokonaisuuteen.
Mikko: - Ei paljon voi valittaa, koska itselle tuo kokonaisuus on toiminut ja on löytänyt yhteyksiä kaikkien osa-alueiden välillä teksteistä kansitaiteeseen, joten koko paketti on mielestäni yhtenäinen.
Levyn kansivihkonen on peligraafikko Ryohei Hasen piirtämä ja sivuilla poseeraatte melkoisen futuristisissa tunnelmissa. Mistä idea moiseen ja miten yhteistyö lopulta sujui?
Ohto: - Meillä ei pahemmin ollu tekemistä asian kanssa vaan Jämsenin Samihan nuo graafiset hommat hoiti. Hänellä oli tarkka visio että minkälaiset kansista pitäisi tulla ja erittäin hyvinhän se ne sai toteutettua.
Mikko: - Jämsen oli niin selvillä omasta visiostaan, että meitä välillä jopa epäilytti ja hirvitti, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Levy on useamman henkilön tuotos lopulta, jossa me olemme päävastuussa musiikista. Kukaan ei meistä ole niin visuaalinen, että koko levy olisi saatu aikaan vain itsemme kesken.
Pitkäsoittoa edelsi pari demoa, joista etenkin jälkimmäinen sai aikaiseksi melkoista suitsutusta. Kävittekö mahdollisesti neuvotteluita useammankin lafkan kanssa ennen kuin päädyitte Shadow Worldin leiriin?
Ohto: - Shadow World oli ensimmäinen kiinnostunut lafka ja tarjous oli niin hyvä ettei voitu kieltäytyä. Sopimushommissa oli reilusti neuvottelun varaa ja pyrittiin pääsemään molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Kaikki alkoi kun Markus Laakso kyseli Insomiumin Niilolta että tietäisikö tämä jotain kovia demobändejä ja Niilo mainitsi sitten meidät ja Markuskin tuntui tykkäävän ja tässä sitä ollaan nyt kiekko kädessä.
Mikko: - Neuvotteluja ei oltu käyty muiden yhtiöiden kanssa vaikka demoja lähetettiinkin muille yhtiöille. Vastaukset olivat lähinnä luokkaa, kiitos kiinnostuksestanne, mutta emme voi tällä hetkellä työskennellä kanssanne.
Carrionin arviossa mainitsen yhtyeet The Crown, The Haunted, Disfear ja Pantera, kun yritän kuvata soundianne. Noita samoja ja vähän muitakin nimiä on tarjottu melkein kaikissa jutuissa, joita Discardista on viime aikoina kirjoitettu. Häiritseekö ainainen vertailu, vai onko noissa nimilistoissa jopa jotain ituakin?
Mikko: - Ihmisillä tuntuu olevan ainanainen tarve vertailla asioita. Jotain elementtejä noista yhtyeistä varmasti löytyy, jotka ovat yhteisiä. Eipä siltä vertailulta voi välttyäkään, koska on helpompi sanoa, että "kuulostaa Panteralta" kuin, blueskaavaan perustuvaa rytmiriffittelyä särökitaroilla...
Olivatko esikoisen kaikki biisit valmiina jo kun menitte studioon?
Mikko: - Lähinnä sovituksia uusittiin studiossa. Aikataulu ei olis mahdollistanu edes säveltelyä studiossa. Biisi per päivä on aika tiukka tahti.
Miten asiat sujuivat studiossa? Olivatko äänitykset täynnä erimielisyyksiä ja tuskaisaa vääntämistä, vai oliko levyn teko helppoa ja rentoa hauskanpitoa?
Ohto: - Kyllä siellä kaiken näköisiä mielentiloja tuli. Hauskaakin kyllä riitti vaikka vitutuksen määrä oli välillä pilvissä. Erimielisyyksiä en kyllä muista studiossa kovinkaan olleen. Studio Perkeleen lauluäänityksissä Heikki teki hommiaan äänittäjän kanssa ja meidän tehtävä oli juopotella siinä se neljä päivää viereisessä talossa ja melko tehokkaasti se aika tuli käytettyä hyväksi.
Mikko: - Lähinnä aikataulu ja oma soitto aiheuttivat eniten hampaiden kiristelyä. Aika lunkisti on aina keskenämme saatu asiat halki. Työmetodit on olleet tähän asti ihan mielyttävät ainakin siis bändidynamiikkaa ajatellen.
Entä jäikö kappaleita vielä varastoonkin asti?
Ohto: - Levyehdokkaista jätettiin pois vain demolla kuultu Binding. Mahdollisesti julkaistaan kuitenkin tulevaisuudessa kun kerran tuli nauhoitettua. Turha sitä on levykelvottomia biisejä ees tehdä.
Amorphiksen Tomi Joutsenen vokaaleja kuullaan peräti viidellä raidalla. Minkälaiselta hepulta Joutsen vaikutti ja tuletteko tekemään yhteistyötä kenties jatkossakin?
Ohto: - Toimitusjohtaja Laakso sen Joutsenen sinne taivutteli ja kävivät sitten jälkikäteen purkittamassa hänen osuudet. Eli ei oltu yhtä aikaa studiossa, joten vaikee sanoo millanen heppu. Hemmetin hyvältähän ne laulut kuulostaa että ei minua ainakaan haittais jos yhteistyötä olis jatkossakin.
Mikko: - Vahinko sinällään ettei päästy hemmon kanssa turisemaan. On kuuleman mukaan rento kaveri ja siinä olisi voitu muutama khälljä juoda keskenämme. Yhteistyö jatkossa riippuu varmaankin siitä, miten seuraavan levyn vokaalit syntyvät. Jos on tarvetta kauniille miesäänelle niin eiköhän sitä Tomia voisi olkapäästä nykäistä.
Kiekon biisit ovat paria, kolmea poikkeusta lukuunottamatta alle neljän minuutin vetäisyjä ja osa puristuu jopa kolmeen minuuttiin. Lyhyesti virsi kaunis?
Ohto: - Eiköhän se idea tule selväks jo siinä ajassa. Ei kukaan jaksais noin nopeita biisejä paljoo pitempinä kuunnella.
Mikko: - Sävelletään sen pituisia kappaleita, kuin syntyy milläkin hetkellä. Luontevin ilmaisu näkyy olevan lyhyempää, joten miksi sitä väkisin venyttämäänkään. Voisihan sitä pituutta lisätä tuplaamalla osioiden kestoja, mutta paskaahan se olisi.
Ovatko bändin jäsenten omat suosikkibiisit ehtineet jo muodostua?
Ohto: - Suosikit vaihtelee vähän väliä, mutta tällä hetkellä on True Northern Mindset ja Fiend.
Mikko: - Itse pidän myös Truesta ja kestosuosikit ovat olleet Circles of Bonedust ja Draconian Measures.
Entä mitkä rallit näyttävät saavan yleisöstä suurimman möykän irti?
Ohto: - Demon biisit ne tähän asti lähinnä on ollut kun porukka ei ole noita uudempia ralleja pahemmin vielä kuulleet. Pulse ainakin on tuntunut toimivan.
Mikko: - Keikkailun vähyyden takia on paha sanoa, vaikka onhan noita uusiakin keikalla soitettu. Ei mitään erikoisreaktioita sattuneesta syystä ole tapahtunut. Demon biisit tunnetaan jotenkin niin niitä lähinnä.
Soitatteko keikoilla koskaan covereita ja jos niin mitä?
Ohto: - Tähän asti on vissiin vedetty joka keikalla joku coveri. Panteran Mouth for War, The Hauntedin Chasm, At the Gatesilta Cold, Slayerin Mandatory Suicide…
Mikko: - On myös Testamentilta soitettu Legions of the Dead ja Panteralta joskus muistaakseni myös Fucking Hostile.
Mitä sopii odottaa, kun saapuu Discardin keikalle?
Mikko: - Ihan mitä vaan. Haha. Eipä meillä kovin kummoisia showmeininkejä ole tukan heiluttamisen lisäksi ollut. Ilosaarirockin Metelliklubilla vieraileva kitaristi, Ohton veli Miihkali, tuli soittamaan soolon Ohton kitaralla tämän selän takaa. Turvamiehet luulivat miestä häiriköksi, mutta onneksi lavamanageri ehti pysäyttää turvamiehet ennen taklaustoimenpiteitä.
Mitä puolestaan ei varmasti kuulla/nähdä ryhmän keikalla?
Mikko: - Taustanauhoja tai kipinöitä kitaranlavoista. Ollaan niin köyhiä ettei moiseen ole rahaa. Keikkapalkkiot menee ihan muihin juttuihin.
Ja lopuksi on vielä sana vapaa...
Mikko: - Eipä tässä muuta kerrottavaa liene, muuta kuin rock hard and fuck hard.
Teksti: Mika Roth
Kuvat: Discard
