13.10.2007
Klubi/Turku
On lohdullista huomata, että Suomessa aletaan pikku hiljaa uskaltaa järjestää myös alkuiltaan sijoittuvia keikkoja. Olipa yhdeksältä lauantai-iltana alkanut keikka sitten kokeilu tai pakon sanelemaa, voi sitä pitää yleisömäärän puolesta onnistuneena.
Lauantai-alkuiltaan on vaikeaa kuvitella kovinkaan paljon Visit To Viennaa parempaa aloituskappaletta. Sahara Hotnights osuu tällä uusimman levynsä avauskappaleellaan todella pirteästi hyväntuulisuuden ja hetkeen tarttumisen ytimeen. Livenä uudenkin levyn aavistuksen Roxetelta kalskahtavissa biiseissä on myös rosoisempaa, autotallilta tuoksahtavaa särmää. Bändin livesoundi osoitti muutenkin jälleen toimivuutensa, ja siistin täsmällisyyden ja rokimman väännön dynamiikka onkin taatusti tarkoin harkittua. Maria Anderssonin (laulu ja kitara) matala ja paksu ääni on tässä keskeisenä tekijänä ja yhdessä runsaasti käytettyjen, tuplaavien taustalaulujen kanssa se lieneekin bändin ominaissoundin keskeisin avain. Myös ulkomusiikilliset tekijät osoittivat tarkkaa silmää, sillä kokonaan mustavalkoiseksi riisuttu varustus backlinesta vaatetukseen oli yksinkertaisesti hyvän näköinen.
Sahara Hotnights on siis tavallaan kokonainen paketti, joka voisi olla tuotemainen eikä itse sisältö täyttäisi pakettia. Onneksi bändi pystyy kuitenkin välttämään tämän vaikutelman melko hyvin. Lopulta kyseessä on nimittäin oikea bändi, joka on rakentanut kokonaisuuden nimenomaan musiikin ympärille. Vuonna 1999 ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut bändi soittaa edelleen samalla kokoonpanolla ja lavalla on nelikko, joka on itsensä näköinen.
Vaikka bändillä on tunnistettava soundi ja iskeviä kappaleita, ei intensiteetti välttämättä kestä kovinkaan pitkää settiä. Tällä kertaa kuultiin – encoreineen – kaiken kaikkiaan melko tarkkaan tunnin mittainen esitys. Se olikin ehdoton maksimipituus, sillä biisien välinen variaatio ei ole niin suurta, että se kannattelisi kokonaisuutta ainakaan pidempään. Toisaalta on kunnioitettavaa, kuinka paljon suoraan mieleen jääviä poprock-kertosäkeitä Andersson ja rumpali Josephine Forsman onnistuvat säveltämään. Uudelta levyltä tällaisia olivat avauskappaleen lisäksi sinkkubiisit Salty Lips ja Cheek To Cheek, joista etenkin jälkimmäinen erottui niukan ja hyvin terävän sovituksensa myötä edukseen myös livenä. Oli sitä paitsi positiivinen yllätys, että ensilevyn Quite A Feeling oli edelleen pysytellyt osana settiä.
Sahara Hotnights tuli ja otti omansa. Se ei välttämättä ole varsinaisesti luonut mitään ennenkuulumatonta, mutta kuulostaa hyvältä ja näyttää vakuuttavalta. Ruotsissa suurta suosiota nauttiva bändi olisi taatusti valmis suurempiinkin valloituksiin.
Teksti ja kuva: Ilmari Ivaska
