02.09.2007
Ministry on kiistatta eräs industrial metallin merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista nimistä kautta aikain, joten nyt, kun yhtyeen ura on – ainakin näillä näkymin – lähestymässä loppuaan, on sopiva hetki kääntää katse viidentoista vuoden taakse bändin ensimmäiseen kultakauteen.
Alusta lähtien Ministry on ollut yhtä kuin Al Jourgensen, sillä tämä kuubalaisen äidin ja norjalaisen isän poika on johtanut yhtyettään todellisen despootin elkein. Vuodesta 1981 lähtien rivistöissä onkin käynyt kova tuuletus, Jourgensenin itsensä pysyessä jatkuvasti myrskyn silmässä. Ministryn ensimmäinen pitkäsoitto With Sympathy oli vielä melodista ja kevyttä synapoppia, sillä Jourgensenin itsensä mukaan hän menetti täydellisesti bändinsä hallinnan sillä samaisella hetkellä kun levytys-sopimus allekirjoitettiin, mutta vuonna 1986 julkaistu kakkosalbumi Twitch antoi jo viitteitä tulevasta. Eikä komento yhtyeen suunnasta ole tuon jälkeen lipsunut Jourgensenilta mihinkään, ei edes niinä huumehuuruisina vuosina, kun miehellä oli vaikeuksia pysyä perillä edes siitä että, mikä vuosi on ja missä päin se yleisö mahtaa oikein olla.
Ministryn soundi kehittyi halki 80-luvun omaa tahtiaan ja vuosikymmenen lopulla julkaistut The Land of Rape and Honey sekä The Mind is a Terrible Thing to Taste johtivat ryhmää vääjäämättä kohti metallisempaa, sekä energisempää ilmaisua. Kumpikin näistä pitkäsoitoista kelpaisi jo klassikoksi, mutta jotain näitäkin kovempaa oli vielä tulossa.
Vuonna 1991 Ministryn rivit olivat pysyneet, hämmästyttävää kyllä, jo muutaman vuoden melko stabiileina. Paul Barker oli rekrytoitu basson varteen vuonna 1986 ja rumpupatterin takaa löytyi Barkerin kanssa samoihin aikoihin ryhmään liittynyt Bill Rieflin. Mike Scacciakin oli vastannut toisen kitaristin tontista jo pari vuotta, joten ryhmän kemia tuntui olevan juuri oikeanlainen. Erityisesti Barker sai runsaasti vastuuta säveltämisessä ja sovitustyössä, vaikka Jourgensenin nimi löytyikin tietysti jokaisen biisin krediiteistä. Samaten Rieflin ja Scaccia, sekä yhtyeen silloinen kosketinsoittaja M Balch, saivat tuoda vapaasti ideoitaan esille.
Näissä vahvoissa tunnelmissa aloitettiin alkujaan ΚΕΦΑΛΗ nimisenä tunnetun albumin äänitykset ja marraskuussa 1991 julkaistiin sitä pohjustava ensimmäinen single, Jesus Built My Hotrod, josta muodostui välittömästi yhtyeen sen astisen historian suosituin kappale. Menestystä auttoi erityisesti se, että biisin riemastuttava video otettiin välittömästi musiikkikanavien voimasoittoon ja single kapusikin listoilla aina sijalle 19. saakka. Samaan aikaan albumin nauhoitukset jatkuivat ja puoli vuotta myöhemmin ΚΕΦΑΛΗ, jota tuossa vaiheessa kutsuttiin jo tuttavallisemmin nimellä Psalm 69, ilmestyi kauppojen hyllylle.
Psalm 69 esitteli tyyliltään uudistuneen, entistäkin kitaravetoisemman Ministryn, jonka soundi muistutti jo enemmän hardcoremetallia, kuin alkuaikojen syntetisaattorirockia. Albumilta lohkaistiin sen julkaisun aikohin myös toinen single N.W.O., joka oli suorin mahdollinen hyökkäys Yhdysvaltain silloista presidenttiä, George H. W. Bushia, vastaan. N.W.O. nousi listoilla nopeasti sijalle 11. ja se onkin Ministryn tähän astisen uran suurin hitti. Tammikuussa 1993 pitkäsoitolta irroitettiin vielä kolmas single, Just One Fix, joka ei kuitenkaan saavuttanut enää minkäänlaista listamerkintää, vaikka kappale edustaakin Ministrya terävimmillään sekä tehokkaimmillaan.
Tiukkojen singleraitojen lisäksi Psalm 69:ltä löytyy muitakin siivuja, jotka ansaitsevat tulla mainituiksi. Eräs tällainen raita on yli kahdeksan minuutin mittaiseksi kasvava Scarecrow, jonka hitaassa junttauksessa voi kuulla jo kolme vuotta myöhemmin julkaistun Filth Pig kiekon doomahtavia kaikuja. Edelliseen verrattuna tyystin vastakkaista laitaa edustava raivotautisen nopea TV II vie kuulijan puolestaan huippunopeaa äänen valtatietä eteenpäin, raivoisien lyriikoiden syöksyessä kohti hirvittävällä voimalla. Tätä biisiä oli työstämässä myös monista industrial-yhteyksistä tuttu Chris Connelly, joka oli kuulunut tiivisti ryhmän vahvuuksiin vielä edellisellä levyllä. Omalla tavallaan pitkäsoiton oudoin kappale on kuitenkin sen päättävä Grace, jonka luomat apokalyptiset cyber-kuvat jäävät leijumaan mieleen vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun äänten vyöry on jo tauonnut.
Psalm 69 päätti monellakin tavoin Ministryn kultakauden, sillä kolme vuotta myöhemmin julkaistu Filth Pig jäi niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin valovuosien päähän edeltäjistään. Psalm 69 onkin tähän päivään mennessä syystä Ministryn kirkkaasti myydyin albumi ja sen vaikutus koko industrial-genreen on vain kasvussa, kun uudet sukupolvet tutustuvat Jourgensenin hengentöihin.
Tällä albumilla industrial rockia soittaneesta yhtyeestä muodostui lopulta industrial metallin super-ryhmä. Kun Ministry lyö aikanaan hanskat naulaan The Last Sucker albumin kiertueiden jälkeen, voi levy-yhtiönsä pyörittämiseen sen jälkeen täysipäiväisesti keskittyvä Jourgensen olla tyytyväinen. Hänen yhtyeensä sai aikoinaan työstettyä ainakin yhden kuolemattoman klassikkoalbumin, jota tullaan kuuntelemaan, punnitsemaan sekä ylistämään vielä pitkään sen jälkeen, kun suurin osa nykypäivänä termin ”industrial” alla soitettavasta roskasta on jo kuollut ja kuopattu.
Mika Roth
