20.08.2007
Helsinkiläinen Vend on monella tapaa mielenkiintoinen bändi. Sen 80-luvun kanssa flirttaileva grunge kuulostaa tuoreelta ja kappaleiden kertsit ovat tarttuvia. Eikä ihme, sillä bändin biisejä tehtailee laulaja Ollin lisäksi Kemopetrolin biiseistä pääasiassa vastaava Kalle Koivisto. Pistimme tämän kaksikon vastaamaan pariin kysymykseen. Ensiksi, mistä idea bändiin lähti?
Kalle: - Olli ja minä olimme samassa koulussa 90-luvun puolella. Molemmat diggailivat samoja bändejä ja harrastivat musiikin soittamista, joten päätimme viihdyttää itseämme soittamalla Soundgardenin, Pearl Jamin, ym. bändien biisejä. Myöhemmin omia biisejä alkoi syntyä ja bändi-idea jalostua.
Olli: - Mä olin vaikuttunut Kallen tietokoneella tekemästä musasta ja halusin jotenkin yhdistää niitä soundeja rock-hommaan.
Miten kuvailisitte bändinne musiikkia? Ensi kuulemalta sen voisi tipauttaa post-grunge -kategoriaan, varsinkin kun vielä katselee ilmoittamianne esikuvia...
Kalle: - Vaikutteita on toki paljon grunge-puolelta, mutta myös brittirokin ja -melankolian edustajat kuten Radiohead ja Muse ovat olleet meille läheisiä bändejä. Lisäksi tykkäämme kaikenlaisesta 80-luvun uikutuksesta. Musiikkiamme voi siis kuvailla melodis-rytmiseksi ankeuden ylistykseksi. On meillä tosin muutama vahingossa tehty duuribiisikin, koska tykkäämme kaikenlaisesta 80-luvun jolkotuksestakin.
Olli: - Mun ja Kallen musiikilliset taustat ovat niin moninaiset ja toisistaankin eroavat, ettei meidän säveltämästämme musasta oikein tule mitään normirokkia, vaikka me kuinka yritettäisiin. Mä esimerkiksi olen soittanut ja kuunnellut lapsuudessani/nuoruudessani paljon klassista, flamencoa, maailmanmusiikkia ja varsinkin jazzia. Ja myös soitellut vaikka minkälaista musaa kaiken maailman humppahommissa jo vuosikymmenen ajan. Eri musiikkityylien tunteminen on mun mielestä hieno juttu. Moni rock-puolella kuuntelee vain oman genren bändejä ja ottaa kaikki vaikutteet niiltä. Yritä siinä sitten kuulostaa omaperäiseltä ja erottua joukosta.
Mitä hyvää 90-luvun grungesta musiikistanne on kuultavissa ja mitä tämän aikakauden huonoja puolia taas yritätte välttää?
Kalle: - Joskus onnistumme välittämään suuria tunnetiloja, jotka olivat tyypillisiä alkuaikojen grungelle. Pyrimme välttämään Haddaway-elementtejä, vaikka What Is Love käsittelee ylivoimaisenkin suuria tunnetiloja.
Olli: - What is Love on kyllä tosi hieno sävellys. Laulullisesti mä yritän nykyään välttää useampiakin näistä mun grungesta oppimista maneereista, tästä leuka jäykkänä - ylähuuli ei liiku - ääni tulee kurkusta -meiningistä, mikä silloin 90-luvulla oli kova juttu. En sitten tiedä, miten hyvin siinä onnistun. Kun lauloin kerran softisballadin laulukilpailussa, tuomari sanoi, että taas kuulosti Alice in Chainsiltä.
Milloin alatte vetämään kamaa ja rikkomaan kitaroita?
Kalle: - Varmaan sitten kun saadaan helvetisti rahaa.
Olli: - Mä voisin jo nyt hajottaa yhden straton mikä mulla on, kun sen kaulaa ei saa vireeseen. Katsotaan tilannetta uudestaan elokuun keikalla!
Kitaroiden paiskomisesta puheen ollen, mikä on pahin grunge-klisee, johon olette syyllistyneet?
Olli: - Toisin kuin siviilissä, mä en ehkä keikalle kehtaisi laittaa ruutupaitaa. Enkä maihinnousukenkiä sortsien kanssa. Risaiset farkut ja leukaparta kyllä käy.
Kalle: - Musiikista ja teksteistä löytynee aika paljon kliseisyyksiä, mutta ehkä itse bändin perustaminen on pahin klisee.
Viime vuosina Suomesta on putkahdellut paljon grunge-bändejä. Miten aiotte erottua joukosta?
Kalle: - Me ollaan se bändi, joka soittaa huonoiten, mutta jolla on parhaat biisit.
Olli: - Ainakin meillä on eniten biisejä.
Pelottaako, jos bändi menestyy, että nimestänne aletaan irvailemaan?
Olli: - Menestyy? Ai siksi kun sana Vend tarkoittaa kauppaamista? Me ollaan kyllä ihan yhtä kaupallinen bändi kun MTV:n aikoinaan vuoden kaupallisimmaksi valittu yhtye Pearl Jam. Bändi mikä ei tehnyt edes videoita. Ainakaan enää sen jälkeen, MTV:lle kostoksi. Vend tarkoittaa muuten viron kielellä veljeä.
Kalle: - Voihan sen kääntää vaikka Denviksi tai Vnediksi...Pelottaa todella paljon.
Olli: - Tai sitten jätetään se V siitä alusta pois. Silloin oltaisiin jo aika grunge.
Olli, sinulla on toinenkin grunge-bändi Domination Nation, Kallella on taas Kemopetrol. Mitä saatte Vendistä, mitä ette "sivuprojekteistanne" saa?
Kalle: - Kemopetrolin musiikki perustuu enemmän pitkälliseen suunnitteluun, kun taas Vend bändikämpällä rokkaamiseen. Molemmilla on puolensa, ja voin ammentaa ideoita Vend-hommista Kemopetroliin ja päinvastoin.
Olli: - The Domination Nationissa pääsen häpeilemättömästi tyydyttämään eräänlaista nu metal -fetissiäni, kysehän on, toisin kuin Vendissä, enemmän selkeästä formaattirockista.
Olli ja kitaristi Timo ovat serkuksia. Vaikuttaako tämä jotenkin bändin kemiaan?
Kalle: - Ei, ellei niistä tule rakastavaisia.
Olli: - Kemiat toimivat vaikka me olemme muun muassa seurustelleet saman tytön kanssa - ei tosin samaan aikaan. Eli aika vähän se vaikuttaa kemiaan mitenkään negatiivisesti. Timo on sen verran joviaali kaveri, että ottaa vastaan mielipiteitäni jopa koskien kitaran soittoa. Timoa joudun kyllä välillä ylipuhumaan särön lisäämiseksi.
Olli vastaa ilmeisesti pitkälti lyriikoista. Mistä hän ammentaa niitä?
Kalle: - Omista kokemuksistaan, luulisin. Ja Layne Staleyn kokemuksista - ilman kovia huumeita tosin. Curtis Stigersin henki on myös kuultavissa joissain kappaleissa.
Olli: - Ja Michael Boltonin.
Pysytään lyriikoissa. Kappale Sister alkaa lyriikoilla c´mon sister, stop pretending that you´re gay. Aika raflaavasti aloitettu, herättää ainakin huomion. Mistä kappale kertoo?
Kalle: - Se on eräänlainen satiiri yksioikoisesta hedonistisesta city-meiningistä. Olipas hienosti sanottu.
Missä Vend on viiden vuoden kuluttua? Levyjä ei ole vielä ulkona, mutta aloitte sentään kesällä jo keikkailemaan...
Kalle: - Todennäköisesti suunnittelemassa demoäänityksiä.
Olli: - Oliskohan aika rock sanoa että haudassa, kun ei kovat jätkät elä yli 27 -vuotiaiksi. Ööh, let´s make it 37.
Teksti: Kari Koivistoinen, kuvat: Vend
