08.08.2007
Nosturi/Helsinki
Helsingin Nosturin terassitasanteella on tänä kesänä tarjoiltu Rumban ja Nosturin yhteistyönä covereihin keskittynyttä kesäkeskiviikko-iltaa, eli tuttavallisemmin Keke-klubia, jolla tunnetut musiikintekijät ovat kumartaneet enemmän tai vähemmän merkittävien artistien/yhtyeiden tuotantoon. Tämänkertaisen Keke-klubin elokuista iltaa säestivät, ei vain hieno musiikki ja loisteliaat lauluntekijät, myös oman maalauksellisen maisemansa tarjoillut lämmin loppukesän aurinko ja hento, mereltä kantautuva tuulenvire.
Heinäkuisella klubilla oman tribuuttinsa Eero, Jussi And The Boysin suuntaan tehnyt laulaja/lauluntekijä Matti Johannes Koivu sai tällä kertaa kunnianosoituksen merkittävää soolouraansa työstävältä Jarkko Martikaiselta, joka antautui itseään nuoremman Koivun sanoille ja sävellyksille. Loisteliaan kaihoisasta Ultramariini-yhtyeestä salakavalasti soolouralle lähtenyt Koivu on kahdella lämminhenkisen minimalistisella sooloalbumillaan Puuhastellen (2006) ja Kovat piipussa (2007) luonut jo tähän mennessä upean kehityskaaren laulelma-henkisenä sooloartistina. Tulevia julkaisuja tuskin malttaa edes odottaa, josta saikin jo ennakkomaistiaisen Martikaisen ja Koivun yhteisversiointina.
Martikaisen lisäksi iltaa piti alun perin säestää myös Bloodpit-yhtye Popeda-tribuuttinsa kera, mutta kuten tiedämme, yhtye on ainakin toistaiseksi siirtynyt tamperelaisen kollegansa Jann Wilde & The Rose Avenuen rinnalle vastikään haudattujen bändien hautausmaalle. Martikainen aloittikin ensimmäisen cover-settinsä alustuksella, jossa hän toivoi, että Bloodpit olisi pysynyt kasassa vielä kaksi viikkoa, jottei yleisön olisi tarvinnut kuunnella hänen hätäisesti kokoamaansa angloamerikkalaisiin lauluihin keskittynyttä settiään. Yleisö palkitsi miehen hämmentynein, joskin lämpimin ja yhä kiittävämmiksi muuttuvin aplodein. Setin edetessä tulikin yhä selvemmäksi se, että yleisön joukossa tuskin oli ketään, jota Bloodpitin äkillinen hajoaminen olisi haitannut.
Angloamerikkalaiseen settiinsä Martikainen ujutti monia sekä vanhemman että nuoremman polven amerikkalaisia laulaja/lauluntekijöitä, joista merkittävimpinä tulkintoina esiin nousivat minimalistisen folkin parissa operoivan Cat Powerin Where is My Love, The Pogues-keulahahmo Shane MacGowanin oivallinen Victoria sekä setin päättänyt, ylittämätön Bob Dylan –laina, Not Dark Yet. Dylanin vuoden 1997 albumilta, Time Out of Mind, löytyvän kappaleen tulkintaan Martikainen sisällytti poikkeuksellisen ihailtavaa voimaa, joka samalla vetosi puoleensa sekä fyysisenä että henkisenä vanhenemisen kertomuksena.
Tupakanmittaisen tauon jälkeen lavalle astelivat Martikaisen tueksi Koivun levyiltäkin tutut muusikot, kitaristi Antti Rajala, vokalisti Suvi Koivu sekä itse Matti Johannes Koivu. Millään tavalla varovaiseksi ei setin avausta voinut kutsua, sillä ensimmäisenä kuultu Autopihalta kohoaa, aloitti Koivun tuotantoon keskittyneen osion lähes vimmaisesti. Heti ensimmäisistä kappaleista alkaen tuli selväksi se, että siinä missä Matti Johannes Koivu itse, omien laulujensa tulkkina, vetoaa herkkyydellä ja äärimmäisen tunteikkaalla ilmaisullaan, on Jarkko Martikainen enemmänkin karhea, tummasävytteinen tarinankertoja. Kappaleiden tunnelmat kokivat merkittävän muutoksen tulkitsijan vaihtuessa.
Hivenen ristiriitaisen alun jälkeen Saan kyllä asunnon –kappaleen aikana löytyi lopullisesti se tasapaino, joka kesti illan viimeiseen sointiin saakka. Hank Williamsia mukaillut versiointi kappaleesta oli onnistunut, ja Martikaisen lisäämä tekstillinen välikohtakin toimiva. Martikainen pohjusti monia lauluja pitkillä välispiikeillä, jotka saivat keskittyneen tarkkakorvaisesti kuuntelevan yleisön kiinnostumaan tulevista lauluista entistä enemmän.
Aivan erityisenä ohjelmanumerona kuultiin vielä julkaisematon lastenlaulu tohtorista, joka parantaa koiria, Koivun seuraavalta, lastenlauluihin keskittyvältä albumilta. Kirjailija Juha Itkosen teokseen pohjautuvan, ja hänen itsensä säveltämä ja sanoittama laulu toimi jo tässä vaiheessa livenä erinomaisesti, vaikka kappaleen teksti jäikin ensi kuulemalta absurdiudessaan hivenen hämärän peittoon.
Kaikista illan aikana soitetuista biiseistä parhaiten Martikaisen suuhun sopi kaksikko Kovat piipussa sekä Kuljen, kuljen, jonka hän esitti ilman kitaraa ja rohkeni tulkinnassaan venyä jopa kuiskaamisen asteelle. Kovat piipussa oli kuitenkin kappale, joka sai Martikaisen kautta sopivaa julistavuutta ja tylyyttä. Paikoin jopa harkitusti huutaen esitetty kappale sai erinomaisen kontrastin Suvi Koivun herkkyydellä laulamista taustoista.
Hieno ilta sai ansaitsemansa päätöksen upeiden laulujen Kalatehdas sekä encorena kuullun Kiitokset myötä, joista jälkimmäisen hienoisen hapuilunkin antaa lämminhenkisen illan päätteeksi helposti anteeksi.
Kesän viimeistä Keke-klubia vietetään 22.8. elokuuta jälleen Nosturin alakerrassa, silloin tarjolla Judge Bone alias Tuomari Nurmio plays American roots sekä Lou Reedin kimpussa häärivä Olavi Uusivirta.
Teksti: Otto Suuronen, kuvat: Nunnu Koskenniemi
