29.07.2007
Billnäs/Karjaa
Bileet siis jatkuivat lauantai-yönä alueella, väkeäkin oli enemmän kuin edellisenä yönä. Niinpä sunnuntai-aamuna herättiin hiukan uupuneissa tunnelmissa ja taasen harmaaseen arkeen. Ei paljon aurinkoa näkynyt...
Ensimmäinen seurattu ohjelma oli koko viikonlopun ajan aluetta sekä visuaalisesti että soinnuilla värittänyt Katusoiton SM-kisat ja niiden finaalit. Kaikentasoisista rämpyttäjistä ammattimuusikkoihin, erilaisista uskollisista tyylilajien toistamisista hiukan luovempien ratkaisujen tarjoilijoihin ja huumorihenkisistä vakavanaamaisempiin viäntäjiin vaihdelleista kisaajista karsittiin ensin vapaan äänestyksen perusteella parhaat ja nämä sitten tiivistivät osaamisensa kahden biisin ja kuuden artistin finaalissa.
Loppukisassa oli mukana muutama melko tyyliuskollinen, toki taitava mutta aika yllätyksetön ryhmä. Oli lähinnä sympatiapisteille etenevä yksinlaulaja, henkistä pelastusta tarjoileva naiskuoro, huumoripituinen poppoo ja perusjäykkä rumpuryhmä. Kaksi parasta olivat latinalaishenkinen ryhmä, jossa oli ihan oikean bändin makua sekä baklaman (turkkilainen mandoliinin kaltainen kielisoitin) ja huuliharpun avulla kunnon meiningin tarjoillut kaksikko. Ja oli ihan oikeus ja kohtuus, että Turkin perustajan mukaan nimetty Kemal Mustafa Ataturk tai pelkkä Ataturk vei voiton riehakkaalla idän ja lännen yhdistelmällään. Varmasti tuomaristossa vaikuttaneen Alaska Kalasen pisteet ainakin tulivat kotiin riehakkaalla blues-harpismilla ja jalkaa tantereeseen iskemällä vahvistetulla baklamoinnilla. On ainakin yksi artisti, jonka keikan takia kannattaa nyt jo varailla vapaata ensi vuoden Facesiä varten, sillä Ataturkillä on silloin ihan ”oikea” keikka.
Sunnuntain ehdoton tähti oli kuitenkin päälavan puoli kolmen aikaan vallannut Emma Salokoski Ensemble. Salokoski on ihan yksinäänkin melkoisen vakuuttava sielukasääninen laulajatar, mutta bossanova-vetoinen Ensemble tuo sen verran lisäarvoa mukanaan, että oksat pois! Kun yhtyeessä on rumpali Marko Timosen, basisti Lauri Porran ja kosketinsoittaja Tuomo Prättälän kaltaisia todellisia virtuooseja, joita kaikkia yhdistää rakkaus brasialaiseen rytmimaailmaan, oli meininki jatkuvasti katossa. Soolojakin saatiin, ja niitsä eritoten Porran basso-munailu todisti että ei se bassosoolo ole välttämättä mikään tunnelmaa latistava tai yksipuolinen juttu. Käsittämättömän taidokasta kepitystä!
Brasilia-vakioiden ohella stistä nousi muiden yläpuolelle Kaksi mannerta, käännösbiisi Miksi sä meet ja etenkin valtavan kauniilla tulkinnalla sydänjuuriä hirttänyt J. Karjalaisen Hullun laulu. Kahta mannerta ja oliko toistakin biisiä varten lavalle nousi vielä viittomakielen tulkkeja, joiden hienot viittoma-sovitukset olivat todella upeaa seurattavaa. Kaiken yläpuolella loisti toki Emma, jonka laulu hakee kotimaassa vertaistaan. Eikä sunnuntain hiukan tokkuraiseen fiilikseen olisi voinut keksiä parempaa musiikkinauhaa kuin iloinen ja energinen bossanova. Tässä sitä ruotsinlaivaa oli parhaimmillaan!
Alkuperäisestä sunnuntain puolenpäivän sisälavakeikastaan lopulta ulos vähän vaille neljään siirtynyt etelä-afrikkalainen hiphop-akti Nthabi sai tällä kertaa toimia Desibelin Facesin päättäjänä. Hymyileväinen ja kieltämättä taitava räpäyttäjä Nhtabi saapui Suomeen yhdessä toisen MC:n ja DJ:n muodostaman yhtyeensä kanssa pienimuotoiselle kiertueelle. Nthabi alias Nthabiseng Mofokeng on yksi Etelä-Afrikan suurimpia lupauksia, ensimmäinen naispuolinen MC, joka on saanut levytyssopimuksen merkittävältä levy-yhtiöltä kotimaassaan. Meininki olikin oikein toimivaa, mutta tahtoi edellisen hurmoksen jälkeen jäädä aika perushiphoksi aika perustaustoilla. Battle-mikkimestareina aloittaneet MC:t olivat molemmat hyviä ja levymieskin raaputti vinyyliä ihan ok. Silti se jokin hommasta vielä puuttui. Tiedä sitten olisiko sitä ollut samaa mieltä ilta-aikaan klubitiloissa, mutta nyt Nthabi jätti hiukan kylmäksi. Joka oli sikäli harmi, koska kaikki osaset olivat muuten hyvin paikallaan. Ja kuten muuallakin, myös Etelä-Afrikan historiasta löytyy paljon kurjuutta josta ammentaa.
Kaiken kaikkiaan täytyy antaa iso käsi Facesin esiintyjille, järjestelyille ja ennen muuta järjestäjille. Hyviä, välillä suorastaan loistavia keikkoja, erittäin rauhaisaa ja kaikin puolin toimivaa festarimeininkiä ja jälleen todella monipuolinen ohjelma hiukan joka makuun. Joku vuosi sitä täytyy tulla Billnäsiin vain tutustumaan kaikkeen muuhun kuin siihen lavoilta raikaavaan musiikkipuoleen, sieltä jää aina tarkastamatta vaikka mitä. Ei tappeluita tai ördäystä, ei liikaa tungosta eikä ressiä. Hieman harmaista säistäkin huolimatta erittäin onnistunut kymmenes kerta.
Tästä pääset takaisin perjantaihin ja lauantaihin.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo, Ataturkin kuva: Aino Miettinen
