14.06.2002
Provinssirock/Seinäjoki
Jee! Kesä parhaimmillaan ja perinteinen Suomen kesäfestivaalien kuninkaaksi kasvanut Seinäjoen Provinssirock oli taas käsillä. Taistelupartiomme Jokirinne/Valpasvuo oli liikkeellä ja suuntana Seinäjoki. Saavuimme paikalle, auto parkkiin ja taistelun ytimeen! Katsastaessamme mestoja ehti Apulannan keikka livahtaa ohi, mutta kuului kyllä hyvin. Emme ottaneet asiasta sen suurempaa ressiä, sillä monta hyvää keikkaa oli tulossa. Edellämainitun Voimakaksikon lisäksi Korven Nelli oli paikalla, joten Desibeli-sakki sai havaintoja lähes jokaiselta keikalta! (Kappaleiden lopusta löytyvät nimikirjaimet tämän takia)
Ensimmäinen kohteemme oli Suomen oma Beatles, 22-Pistepirkko. Porukkaa oli mukavasti saarilavalle pakkautuneena ja ilma oli melkein kuin morsian, ei tässä vaiheessa juhlia vielä liian kuuma, muttei vallan porannut niskaankaan. Mikähän niissä Pirkkojen keikoissa on, että vaikka liike lavalla on minimaalista ja biisit helmiä etenkin levylautasella, niin aina saadaan jotain taianomaista tunnelmaa ilmaan ja jengi pähkinöiksi? Espen, P-Kn ja Askon setti koostui perinteiseen tyyliin tuoreemmista biiseistä maustettuna vanhoilla hiteillä. Birdy tarttuu aina, Frankenstein vie mennessään eikä tuoreimman Rally Of Loven hititkään kylmäksi jätä. This Time on ihana! Keikan aikana onnistuimme saamaan myös ruoskaa, iho karrella keinolla millä hyvänsä. (Arska oli piilossa pilven takana.) Loistava startti Desibelipartion Provinssille! (IV)
Käväisimme tässä välissä tarkastamassa backstagea, meno oli pääasiassa samanlaista kaljan tinttausta kuin muuallakin festarialueella. Duty calls! eli takaisin kansan pariin ja Paviljongissa itse Ville Leinonen Valumoineen. Villen romantiikka puri Paviljongin viileässä hämärässä ja lämpimiä tunteita nousi etenkin Kultahippuhapsen ja Enkelin aikana. Tanssivia pareja ja hellää halailua eli oikeaa meininkiä. Voittaa aina Dream Theaterin tuplabasarit. (IV)
Uutena lavana entisen Aktivist –lavan paikalle oli rakennettu valtava ja erittäin vaikuttava White Room –telttalava, jossa ainakin meille illan odotetuinta antia edustava Norjan ylpeys Röyksopp oli omalta osaltaan vetämässä yleisöä nirvanaan. Poikain pulputtava, kaikuva ja erittäin tanssiystävällinen house veti teltan täyteen ja tanssikansan lantiot nauttivat erittäin hyvästä aktista. Välillä chillailtiin pulppuillen ja taas kiihdytettiin sellaiseen raivoon, että! Kuin Cleaning Women, mutta varsin teknisillä soittimilla ja melkoisella suhinamerellä varustettuna. Hittibiisit, kuten Poor Leno, kuultiin, mutta ei loppusetti hävinnyt hiteille missään määrin. Ihan helvetin kova show! Ja Valpasvuon jalat yrittivät taas rikkoa äänivallia. (IV)
Ajattelimme fiilistellä loppuun asti ja Paviljongissa iltaa päättelevä Kuusumun Profeetta toimi Norjan ylpeyden jälkeen loistavasti. Profeetta veti aika kieron keikan. Alun viisi biisiä olivat jotain, jota Jokirinne kuvaa nimellä kasarihevi. Raivoamisen jälkeen yhtye rauhoittui ja alkoi nostaa fiilistä rauhallisen vaikuttavilla iskelmillä. Siinä, missä basisti Mikko Elo nosti mieleen Milo Manaran sarjakuvat, solisti Mika Rätön pelottava, värisevä ääni on jotain niin vaikuttavaa, että sanat loppuvat kesken. Yleisö oli pähkinöinä, eikä olisi millään halunnut päästää yhtyettä yön rauhaan. Ja bileethän alkoivat vasta viimeistenkin keikkojen päätyttyä. (IV)
Jari Jokirinne ja Ilkka Valpasvuo
