24.07.2007
Suurin osa 9-vuotiaan pikkupojan kuuntelemasta musasta koostuu vanhemman sisaren levysoittimen sisällöstä. Tässä tapauksessa tämä pikkupoika oli jo ehtinyt pois veljensä huoneesta ihmettelemästä, kuinka kovat bassot Sash!:in Ecuador-kappaleessa oli ja siirtynyt angsti-ikäisen isosiskon huoneeseen kuuntelemaan angstimusaa. Joltakin levyltä sitten löytyi Limp Bizkitin Take A Look Around -biisi ja kun kyseisen biisin toistoa oli vaadittu yli kymmenen kertaa, isosisko ei epäröinyt näyttää veljelleen ovea. Biisiä oli kuitenkin saatava kuunnella, joten lyhyen ajan päästä tie vei levykauppaan ostamaan bändin uusinta kiekkoa, joka oli nimeltään Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavored Water. Perinteinen tarina siis.
Levystä kasvoi todellinen klassikko niin tämän pojan, kuin miljoonien muiden levyhyllyyn. Lätty on majaillut listaykkösenä lähes kaikilla mahdollisilla listoilla, sitä myytiin 12 miljoonaa kappaletta ja siitä lohkaistiin jopa viisi sinkkua. Toisaalta jossain äänestyksessä se listattiin kaikkien aikojen 11. huonoimmaksi albumiksi, joten voidaan kai sanoa, että levy jakaa mielipiteet.
Limp Bizkitin tuolloinen musiikki yhdisteli hiphopia, rockia ja thrashia ja tuloksena oli erittäin persoonallista numetallia, tarkemmin ilmaistuna rapcorea. Yhtyeessä vaikutti perinteisten kitaristin, basistin ja rumpalin lisäksi dj, joka toi vielä lisää omaperäisyyttä musiikkiin. Ja tietysti oli se vokalisti, Fred Durst, tämä karismaattinen ja kimeästi räbäyttävä jätkä, jolta irtosi tarvittaessa myös huutoa ja myös pari vuotta myöhemmin Behind Blue Eyesista tutuksi tullutta puhdasta laulua, jota oli tosin vielä tällöin melko vähän tarjolla. Myöhemminhän Durst on tehnyt itsestään varsinaisen pellen, mutta räppäämistä ei voi lähteä mollaamaan.
Chocolate Starfishin hittilista on pitkä. Löytyy Take A Look Around, My Way, Rollin´ (Air Raid Vehicle), My Generation ja Boiler. Näissä biiseissä (suurimmaksi osaksi) on todella sitä jotain, kuten Rollin´:n hiphop-tyylin meiningin nostava tunnelma ja Take A Look Aroundin kertosäkeen maaginen kitarariffi, joka olisi kaikkien aikojen suosikkiriffini, mikäli sellaista listaa pitäisin. Vähemmän tunnetuista kappaleista nostan esille oman kestosuosikkini It´ll Be OK:n, jossa Durst väläyttää sitä puhdasta ääntään, mutta kertsissä kuitenkin rävähtää tuttuun tyyliin. Eikä voida unohtaa kakkosraitaa, eli Hot Dogia, joka herätti keskustelua sisältämällä lähes 50 f-alkuista sanaa alle neljässä minuutissa. Olisi ollut sinkun arvoinen biisi, mutta edellä mainitusta syystä sitä ei haluttu julkaista yksittäisenä kappaleena.
Levy pysyy limpparimaisessa linjassa lukuunottamatta paria selkeää räppibiisiä ja yhtä hitaampaa kappaletta. Puuroa tästä viidentoista biisin paketista ei kuitenkaan tule, koska biisit erottuvat toisistaan ilman suurempia genre-rajojen rikkomisiakin. Tosin siinä mielessä tylsää tulee, että levylle mahtuu pari selkeästi heikompaa rallia, kuten The One ja Getcha Groove On, jota ei pysty pelastamaan edes vieraileva Xzibit. Parista rimanalituksesta huolimatta Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavored Water on täysiverinen klassikko, enkä ota siitä puhuttaessa vastaan minkäänlaista jupinaa.
Henkilökohtaisesti Bizkit oli minulle tiennäyttäjä numetallin maailmaan, jossa viihdyinkin seuraavat vuodet Staindin, P.O.D:n, Papa Roachin ja Linkin Parkin parissa. Kuuntelu-urallani tämä kiekko on ehdottomasti merkittävimpiä.
Teksti: Jarmo Panula
