Ruisrock 2007 – sunnuntai

Perjantaina ja lauantaina Ruissalossa selvittiin lähes tulkoon kuivin jaloin. Viimeisenä päivänä kaikki oli kuitenkin toisin, sillä sade oli ehkä sunnuntain määrittävimpiä elementtejä. Toinen koko päivää halkova piirre oli ohjelman runsas kotimaisuus. Lavalle kipusikin suuri joukko festari-jyrien maineessa olevia suomalaisia artisteja. Toisaalta päivään mahtui myös legendaarisen Roky Ericksonin vierailu ja Gogol Bordellon mustalaispunkin lähettiläät.

Toinen päivän aloittavista artisteista oli kuitenkin J. Karjalaisen Lännen-Jukka, sympaattisten spiikkien ja maanläheisten rekilaulu-bluesien kruunaamaton kuningas. Sateen ja sunnuntain vuoksi Rantalavan edusta ei ollut kovinkaan vankasti kansoitettu, mutta paikalle vaivautuneet saivat palkkioksi hyvää mieltä ja lämmintä soundia.

Sillä sitä Lännen-Jukassa todella on – lämpöä ja läsnäoloa. Strinbandinsa kanssa kiertävä Karjalainen on onnistunut tiivistämään minimalistiseen ilmaisuun paljon, eikä kokonaisuus silti ole lainkaan herkistelyn piikkiin menevää tunnelmointia. Erityisesti Häntä-kappaleen nonsense-runoutta lähentelevä tekstitys tihkui tälläkin kertaa hyvää mieltä ja pilkettä silmäkulmaan. Samoin iskelmällinen Viimeisen Kerran, jota Lännen-Jukka oli Karjalaisen tarinan mukaan yrittänyt kaupata Erkki Junkkariselle Jaloviina-pullon avulla, huonolla menestyksellä.

Egotripin vetovoima on nykyään jo sitä luokkaa, että bändi pystyy vetämään runsaslukuisen yleisön jopa sateisena festaripäivänä. Niin kävi tälläkin kertaa, kun viisikko aloitti vetonsa Rantalavalla.

Tämänkertainen egotrippaus ei kuitenkaan ollut kaikkein terävimmästä päästä. Kappalemateriaali on toki osoittanut voimansa jo moneen otteeseen aiemminkin, mutta sisältöön ei ihan joka kohdassa saatu puhallettua sitä paljon puhuttua henkeä, jota parhaimmatkin artistit esityksiinsä tarvitsevat. Toisaalta, jos lauluvoima on Egotripin esittämää luokkaa, saattaa se antaa anteeksi joitakin muita osa-alueita. Kenties parhaimpana esimerkkinä tästä kahtalaisuudesta oli Polkupyörälaulu, jonka syvyyttä ja mahtavuutta ihmetellessäni koko homma oli yhtäkkiä vähällä luhistua tuhansiksi palasiksi ”väärään kurkkuun vedetyn hengityksen” takia.

Leevi and the Leavings -tribuuttiprojektin tuotteena settiin otettu Rin Tin Tin oli puolestaan jo kaiken kaikkiaan aavistuksen liian paksua huttua. Tunnelmallinen Asvaltin Pinta oli kuitenkin erinomainen kaikessa hauraudessaan, ja Knipin (kitara ja laulu) melodiatajua tuli taas kerran ihmeteltyä silmät suurina. Vähän pikkunätti olo keikasta kieltämättä jäi, ja aika ajoin Egotrippi on vähällä suistua kammottavaan ihan kiva -lokerointiin.

Omalta osaltani yksi odotetuimpia esityksiä oli ruotsalaisen Mando Diaon näkeminen. Vanhahtavaa brittisointia häpeilemättä käyttävän bändin soitossa on jotain sellaista imua, mitä on vaikea saada aikaan tietoisesti, vaan palasten on myös todellisuudessa loksahdettava oikeille kohdilleen.

Ja totisesti, kyllä niin oli asian laita myös Ruissalossa. Mando Diaon draivia on vaikea lähteä erittelemään, sillä sen eteneminen on harvinaisen pakotonta. Laulussa vuorottelevien kitaristien Björn Dixgårdin ja Gustaf Norenin jatkuvasti purkautuva energia saattaa olla yksi osatekijä, mutta toisaalta vankkaakin vankempi ja isosti soiva, livekokoonpanossa mukana olevien puhaltimien sävyttämä kokonaisuus teki sekin tehtävänsä. Jopa sateisen apatian keskeltä yleisöstä oli huomattavissa tahatonta meininkiin tarttumista. Uusimman Ode to Ochrasy -levyn Killer Kaczynski ei jättänyt paljonkaan toivomisen varaa, Tv And Me oli sekin kaikessa kaihoisuudessaan hyvinkin pysäyttävän kuuloinen.

Ruisrockin sunnuntai-iltana täyttyi takuulla monien musiikkidiggareiden haave, kun laajaa kulttisuosiota jo vuosikymmeniä nauttinut Roky Erickson saapui esiintymään suomalaiselle kannattajajoukolleen. Herra saikin – osin tavallaan vahingossa – arvoisensa vastaanoton, kun esiintymispaikkana ollut teltta oli tupaten täynnä väkeä, niin Ericksonin kuin sateenkin vuoksi.

Monen vuosikymmenen mittaiset mielenterveysongelmat ovat varmasti jättäneet jälkensä Ericksoniin, mutta miehen juureva musiikki soi silti voimakkaasti ja elinvoimaisesti. Erickson esitti Taustabändinsä The Explosivesin kanssa lukuisia pahuuden ympärille rakentuvia kappaleitaan, kuten Don’t Shake Me Lucifer ja The Beast. Saattaa olla, että vanhemmat esiintyjät pääsevät käyntiin vasta pikku hiljaa, sillä koko esityksen tunnelma muuttui setin edetessä jotenkin vapautuneemmaksi. Kenties psykedeelisen rockin edelläkävijäkin vielä jännittää esiintymistä, vaikka hänelle sallittaisiin lavalla luultavasti mitä tahansa käytöstä. Yhtä kaikki, kuultu esitys ei varsinaisesti ollut mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta yleisöstä saattoi silti tuntea lavalle huokuvan kunnioituksen.

Vuoden 2007 Ruisrockin päättävänä artistina esiintyi teknisesti ottaen yhdysvaltalaiseksi katsottava Gogol Bordello. Alun perin perjantaiksi kaavailtu keikka siirtyi sunnuntaille, kun bändille tarjoutui lauantaina yhteiskeikka Live Earth -konsertissa itsensä Madonnan kanssa. Tästä johtuen eläimellisenä liveaktina tunnetun yhtyeen esitys alkoi vielä uudelleensovitustakin ajasta myöhässä.

Mutta kun Eugene Hütz (laulu ja kitara) joukkoineen lopulta pääsi valloittamaan Paviljonkilavan, oli bordelli totisesti valloillaan. Lavalla on samanaikaisesti niin monta eri projektia ja niin paljon kierroksia, että pää menee pyörälle alta aikayksikön. Tämä monikulttuurinen sekametelisoppa vyörytti lavalle viulun ja haitarin lisäksi mm. aimo annoksen slaavilaista yhteislaulua, mikitettyjä pyykkilautoja sekä paloämpärin, jolla Hütz esitteli lyömäsoittajan taitojaan. Illassa kuultiin runsaasti upouuden Super Taranta! -albumin materiaalia, joista ehdottomana helmenä erottui Wonderlust King. Koko ryhmän jatkuva kohkaaminen sai alta aikayksikön myös yleisön valloillensa, ja yleisön joukossa nähtiinkin vähän väliä toinen toistaan pitempiä letkajenkan hengessä eteneviä jonomuodostelmia.

Gogol Bordello myös antoi yleisölle itseään koko rahan edestä. Viulun jousen jouhet lensivät ja soittajat höyrysivät pimenevässä illassa. Valtaosa kappaleista alkoi setin loppupuolella venyä poikkeuksetta lähes kymmenminuuttisiksi kertojen kerroiksi. Se ei kuitenkaan näyttänyt yleisöä ainakaan haittaavan, bändi pystyi magneetin lailla pitämään valtaosan yleisöstä paikalla aina vihoviimeiseen nuottiin asti. Se on kunnioitettava suoritus sunnuntaina puolen yön aikaan soittavalta esiintyjältä.

Ja kun Ruisrock päättyi, oli helppoa olla tyytyväinen. Sateesta tai auringosta riippumatta sai yleisö mahdollisuuden useisiin hyviin ja joihinkin ainutlaatuisiin musiikkielämyksiin. Kun vielä karaoke saataisiin kielletyksi festarialueella, voisi kokemuksen arvotus olla erinomaisissa lukemissa.

Perjantai
Lauantai

Teksti ja Kuvat: Ilmari Ivaska