07.06.2002
Rantalaituri/Turku
Turku täyttyi aurinkoisesta kansasta heti kesän alussa. Jo 15. kertaa järjestettävä Down By The Laituri -kaupunkifestivaali sai nuorison ja vähän vanhemmankin väen tungeksimaan kaduille, festarialueille ja klubeille. Tarjonta oli niin laajaa, että oli suuria vaikeuksia päättää mihin itsensä änkisi mukaan. Ainut huono puoli oli festivaalin maksullisuus. Ennen iso osa alueesta oli ilmaista ja tunnelma siten rennompi. Nyt oli päätettävä mihin rahansa laittaa ja mitä festivaalilta haluaa. Tällä kertaa päätin lähteä ihan vanhojen tapojen mukaan rantalaiturille tsekkaamaan parit bändit ja mukaan sekoilevaan jengiin. Ehkä kiinnostavampiakin juttuja olisi ollut, kuten reggae-bileet Manillassa, mutta tällä kertaa ne jäivät väliin.
Paleface soitti jo hyvissä ajoin alkuillasta Rantaklubilla. Varsinkin keikan alussa tuntui, ettei jengi ollut vielä valmis biletykseen eikä löytänyt tarkasti vartioidulle alueelle pussikaljojensa lomasta. Paleface aloitti keikan loistavalla Blow Your House Downilla. Energinen esiintyminen tarttui pikkuhiljaa kasvavaan yleisöön ja loppukeikasta meno oli jo hyvä. Karri Miettinen ja muut eivät antaneet alkuillan rauhallisuuden häiritä, vaan vetivät keikan läpi loistavilla biiseillä ja tunnelmaa nostattavilla välispiikeillä. Mukana olivat myös Skillstersin Dj Infekto ja Flegmaatikkojen Dj Leijonamieli skrätsäämässä ja tuomassa keikkaan lisää sävyjä. Palefacen räppäys ja esiintyminen saivat hyvälle kesämielelle, vaikkei jokseenkin kälynen ”olutteltta”-tunnelma kovinkaan suuria pisteitä saanutkaan.
Seuraavan esiintyjän Giant Robotin olin nähnyt edellisen kerran viikko sitten Make It Festivalissa. Se ei kuitenkaan tätä kertaa haitannut, vaan poikkeuksellisesti teki keikasta paremman. Giant Robot oli suorastaan mahtava, ja nyt porukkaakin oli bailaamassa paljon enemmän. Uudet biisit olivat jo tutumpia ja soljuivat tajuntaan voimalla. Vanhemman levyn hitit jätettiin vähemmälle, mikä ei oikeastaan enää haitannut. Funk- ja elektrojamittelu ja rento musiikin mukana chillailu olivat keikan teemoja. Jengi ei olisi millään halunnut päästää bändiä lavalta, mutta aika kävi vähiin. Encorena kuultiin kuitenkin lähes pakollinen Helsinki Rock City. Mietiskeltäväksi jäi kysymys: Who was the red shirt man? Tumma kundi lavalla otti yleisön mukaan tavallista Gianttien keikkaa enemmän ja tuntui olevan vauhdissa. Epäselväksi vain jäi kuka hän on? Tämä keikka saa minutkin ostamaan uuden Giant Robotin Superweekend -levyn, ja lopettamaan haikailut vanhan levyn tyylin perään. Uusi levy ja uusi tyyli, loistavaa.
Ilta jatkui nopeasti ja Tulenkantajien keikka oli päässyt jo hyvään vauhtiin ehtiessäni rantalaiturin toiselle lavalle. En odottanut keikalta juuri muuta kuin tavanomaista suomi-hiphoppia, mutta se olikin enemmän. Tulenkantajien funkit sävelet saivat jalat liikkeelle eikä räppäys suomeksi ottanut korvaan enää niin kovasti. Faneja tuntui olevan keikalla paljon ja tunnelma korkealla. Saksofonisti ja kosketinsoittaja tekivät musiikkiin suuren lisän. Kaikkialla oli rento meno ja yhteenkuuluvuuden tunne kasvoi hiphop-tyyliin.
Myöhemmin yöllä olisi ollut monia hyviä keikkoja tarjolla, mutta mikään ei oikein täydellisesti saanut innostumaan. Jonkun aikaa Turusta poissa olleena oli suorastaan pakko mennä Dynamoon, Turun omaan, kaikkien vähänkin vaihtoehtoisten klubiin. Loistavat funk- jamittelut jatkuivat ja paikka täyttyi ääriään myöden sekä turkulaisista että muualta tulleesta festarikansasta. Vaikka DBTL :ni jäikin tänä vuonna vain yhteen iltaan ja seuraavaan helteiseen päivään, oli se kuitenkin taas loistava alkukesän festarikokemus.
Nelli Korpi
