27.06.2007
Vuoden 2003 paikkeilla muutama tamperelainen musiikin monitoimimies sai päähänsä luoda yhdessä jotain ihan uutta. Pääasia että hommaa tehtäisiin fiiliksen mukaan ja yhdessä improvisaation pohjalta. Lopputuloksena syntyi jotain vinksahtanutta, mutta silti pop-musiikin rajojen sisään sopivaa musiikkia, joka on jo ehtinyt herättää innostusta monessa suunnassa. Vaikka valtamedioissa ei bändiin törmääkään, ei kaverien ole tarvinnut itse alkaa juuri hommaansa markkinoimaan, vaan pyyntöjä levytyksistä ja esiintymisistä on aika pitkälti tullut ulkopuolelta.
Tämän alustuksen pohjalta voisi helposti kuvitella että jaahas, tässä on taas yksi Fonal-levy-yhtiön metsäfolk- tai avantgarde-artisteista. Mutta ei, kyllä sitä luovuutta löytyy Tampereella myös muualta. Kyseessä on vaikeamman kautta nimetty The Polka Dot Sunflower Bed Orchestra, joka on esitelty yleisölle myös nimillä Polka Dots, Polka Dot ja jopa Polka Dot Sunflower BAD Orchestra. Nykypäivänä kokoonpanon muodostavat Jukka Kujansivu, Jani Riihimäki ja Marko Neuman, mutta mukana saattaa välillä olla muitakin kasvoja. Bändi on jäsentensä suhteen aika avoin. Sama pätee myös meininkiin, koska kahta samanlaista keikkaa tai levyä yhtye ei ole tehnyt eikä nähtävästi aiokaan tehdä. Kolmen miehen mini-kollektiivi.
Taannoin Vastavirta-klubilla yhtyeen anti oli aika kauhumaisemissa jopa raastavasti äänimaisemia rakentelevaa. Janilla oli läppis, Jukalla nähtävästi syntikkaa ja mikki ja Markolla laulun ohella kiirettä mm. peltien, kitaran ja erilaisten efektien kanssa. Tuostakin teemallisesta kokonaisuudesta herrat suunnittelevat myös jonkinlaista äänitettä, joita on aiemmin kuultu mm. hieman akustisemmista ja folkimmista kokonaisuuksista. Julkaisupainokset ovat kuitenkin sen verran pieniä, että noita aarteita on turha koittaa metsästää. Bändiltä itseltään joitain näytteitä taitaa vielä olla saatavissa. Bändin jatkuvasta kehittymisestä ja uusien sävyjen mutkattomasta mukaan ottamisesta Jukka toteaa:
- Ei me olla kertaakaan päätetty mitä tehdään. Pääasia että tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä, fiilispohjalta.
Marko: - Onhan se nyt ammentunut vähän tommoseen synkempään meininkiin, mutta ei sitä tiedä. Seuraavalla keikalla voidaan taas soittaa jotain happyhappyjoyjoy-meininkiä. Sehän tässä on hauskaa, että kun tämä on tällaista avantgarde-musiikkia, niin tiet on vapaita.
Livearviossani käytin sanamuotoa ”Pimeän kuilun pohjalla tapahtuva ryhmärunkkaus”, joka otetaan herrojen puolelta naureskellen vastaan. Koitan selittää, että se runkkaus siinä tarkoittaa lähinnä sitä bändin kesken tapahtuvaa hinkkaamista, johon yleisö ei välttämättä kovin helposti pääse mukaan ja samoille tasoille muuten kuin tirkistelijöinä. Alun perin yhtyeellä ei ollut edes tarkoitus soittaa livekeikkoja, joten tällainen heittämäni epäily touhun ”avautuvuudesta katsojalle” ei sinänsä huoleta kolmikkoa. Jani kertoo lisää alkuperäisestä ideologiasta:
- Itse asiassa alkuperäinen motiivi tekemiselle taisi syntyä siitä, kun vitutti kun hyviä levyjä tehdään tosi pieninä painoksina ja sitten on miljoona levyä joita ei ikinä kuule kun painokset on loppu ja musanörtit istuu aarteidensa päällä, tuskin niitä edes kuunnellen. Aateltiin että tehdään 30 kappaleen painos levyä… Se kai sitten eksyi oikeisiin käsiin, koska homma alkoi kehittymään eteenpäin.
Jukka: - Sillainhan se periaatteessa meni että Jansku sano että laittakaa Broken Faceen ja Mats Gustafsson sitä siellä ylisti ja sitten alkoi joka puolelta maailmaa tulla kommenttia.
Mistään hypestä on silti turha mennä puhumaan. Ensimmäinen levyäänitys oli jotenkin vinksahtanut kesälevy. Seuraavissa sessioissa se vinksahtuneisuus on säilynyt, vaikka kesäinen letkeys ei ehkä olekaan se osuvin vertaus ainakaan Vastavirran hinkkaamiselle. Yksi idea on ollut ainakin ”diskolevy”, mutta siinäkin homma on aika odotetusti hiukan lähtenyt käsistä. Stoner-levystä on ollut puhetta. Räppiä ei Markon mielestä ehkä ensimmäisenä lähdetä testaamaan, mutta toiset kaksi ovat heti toppuuttelemassa että älähän nyt, muista sekin yksi biisi…
Jukka: - Polka Dotissa on kuitenkin pohjalla se idea, että periaatteessa vaan pidetään hauskaa. Onhan siinä koko ajan sellainen pilke silmäkulmassa. Kaikki kolme on koko ajan niin paljon musiikin kanssa tekemisissä. Tää on sellainen osien summa, joka voi joka kerralla olla ihan erilaista.
Polkat luovat kappaleitaan yhdessä improvisaation pohjalta. Vaikka Jukan mukaan kaikki kolme tarvitaan aina paikalle biisiin, korjaa Jani oitis että nyt jo julkaistusta materiaalistakin löytyy poikkeuksia. Ja kysyy muka hämmästyneenä ”Etkö sä tiennyt?” Toki ideoita syntyy ihan omissa oloissaankin, mutta kyllä kyse on aika kollektiivisesta toiminnasta. Polka Dotin toiminta onkin hiukan riippuvainen siitä kuinka usein herrat ehtivät kokoontua yhteen luomaan ja treenaamaan. Äänityksissäkin puhutaan yhdestä tai kolmesta päivistä ja ympäristönä toimii olohuone. Jani Riihimäen ollessa kyseessä välineistö ei kuitenkaan ole ihan jokamiehen mankkarimeininkiä, onhan mies äänitellyt varmaan puolta Tampereen bändeistä.
Yhtyeeltä on tulossa levy, tavallaan split itsensä kanssa. Toinen puoli levyä esittelee yhtyeen nimeltä Body Odour, jossa soittavat myös Marko ja Jani. Kyseessä on hiukan blackmetallimpi viritys, josta on kommentoitu mm. ”tekee mieli oksentaa vessaan”. Body Odour pistää kuonat liikkeelle!. Myöskään Polkkien keikalle ei kannata lähteä nillittämään, vaan avoimin mielin. Koskaan ei tiedä, mitä tulee saamaan. Enemmän on kuitenkin tullut positiivista palautetta kuin negatiivista. Ehkä ne jotka eivät pidä, pitävät niin huonona ettei kehtaa edes tulla haukkumaan.
Teksti ja mv-livekuva: Ilkka Valpasvuo, kuva: www.pyhpyh.com/polka
