Baseball (AU), Frivolvol ym.

Vastavirran perjantaisen punkin moniottelun aloitti jonkinlaista folk punkia soittava yhdysvaltalainen Paul Needza Friend. Mies, akustinen kitara ja aika karheaa laulutulkintaa. En tiedä onko punk tässä tapauksessa edes sopiva sana, koska musiikkityylinä se tuli esiin ehkä vain laulun rouheudessa. Harmi kyllä herran materiaali tuntui olevan sen verran yhdestä puusta veistettyä, että tuli kuviteltua mies soittelemassa jossain kotibileiden nurkassa, jossa kukaan ei kiinnitä häneen huomiota. Ei hän sitä kiinnostusta hirveästi kerännyt Vastavirran lavallakaan, koska jengi tuntui uuden tupakkalain ja aurinkoisen illan tiimoilta viihtyvän vahvasti terassilla.

Kolmen miehen tietokoneella, efektikoneilla ja häiriintyneillä vokaaleilla aseistautunut Polka Dots alias The Polka Dot Sunflower Bed Orchestra soitti jotain, jota voi kuvata vaikka pimeän kuilun pohjalla tapahtuvaksi ryhmärunkkaukseksi. Maisemat olivat öisiä kauhuskenaarioita, jossa Jukka Kujansivun ja Marko Neumanin tarjoilemat, kirkuvista silitteleviin vaihtelevat äänet liikkuivat kuin aaveet kidutetun maan päällä. Markolla oli käsillä vielä huilu, muutamia lautasia ja kitaraakin hän lähinnä hakkasi rumpukapuloilla. Polkkien kokeellinen jumitus oli sinänsä ihan mukavaa vastapainoa illan muuhun tarjontaan, mutta ei yhtye vielä oikein päässyt sellaisille tasoille, että olisi kokenut jotain uutta ja avartavaa.

Poukkoilevaa ja hikeä lennättävää hardcorea viskova Frivolvol nousi lavalle hiukan poikkeavassa kokoonpanossa, kun mukana oli ainakin Tuvalun Antti. Eikä nelikko tuntunut olevan ihan kaikkein valloittavimmassa vedossaan, mutta tarjoilivat silti hikisen puolituntisen tiukkaa kaahausta. Ei yllätyksiä suuntaan tai toiseen. Paisti ehkä illan paras encore, lyhyt mörähdyskäynti lavalla.

Illan selkeä pääesiintyjä oli melbournelainen Baseball, joka on aiemminkin tullut nähtyä Suomessa. Thick Passagen alias Cameron Pottsin riehakas arabialaisesta musiikkimaailmasta ammentava viulismi ja hikinen heiluminen saa nykyään aiemman kolmikon sijaan tukea nelihenkisestä bändistä, jonka täydentävät Monika Fikerlen ja Evelyn Morrisin rytmiryhmä ja Ben Butcherin kitarointi.

Baseball pistelee indie rockin ja punkin omalaatuista ristiseosta, johon viulu tuo ihan omanlaisensa maanisen otteen. Meininki on äärimmäisen tanssittavaa ja riehakasta, mutta nelikko hallitsi myös rauhallisemman fiilistelyn. Silti pääsääntöisesti hiki lensi niin bändiltä kuin yleisöltä. Mieleen tuli hetkittäin gogolbordellomainen paahto, mutta ilman sitä slaavilaista kieroutta. Sympaattista, hauskaa, hikistä ja tarttuvaa. Mitä sitä muuta perjantai-iltaan voisi kaivata?

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo