29.05.2002
Klubi/Tampere
Paikalle saapuessani oli keskiviikkoisen Klubi-illan jo pyöräyttänyt käyntiin levynjulkaisukeikalla ollut Uniklubi -yhtye. Silmämääräisesti parinkympin nujakoilla pyörivä kuusikko ei onnistunut minua juurikaan vakuuttamaan, vaikka yrityksen puutteesta bändiä ei voikaan syyttää. Suoraviivaisen suomirokin epämääräisellä alueella liikkuneesta materiaalista paistoi vielä raakilemaisuus, periaatteessa koko setti liikkui akselilla Apulanta – Don Huonot – Dingo, mutta todellisia hittibiisejä tai mieleenjääviä kertsejä Uniklubi ei tarjoillut. Lisäksi yhtye unohti täysin nyanssien merkityksen, puuduttava kahden kitaran sahaus varmisti ettei biisien todellisen erot päässeet tarpeeksi esille. Kaiken lisäksi volyymitaso oli kahteen myöhäisempään esiintyjään verrattuna sietämätön, joten kannattaa jatkossa kiinnittaa näihin asioihin huomiota – todellisella rokkauksella kun ei ole mitään tekemistä äänenvoimakkuuden kanssa, sanoi Manowar mitä tahansa. Plussa Uniklubille tuli ulkoisesti hieman Arto Munaa muistuttaneesta vokalistista, joka hallitsi jo kaikki rokkikukolle ominaiset elkeet, hyvän lauluäänen lisäksi.
Seuraavana lavalle hiipi mystinen Linko. Nimen perusteella odotin edelliselle esitykselle jatkoa, mutta hämmästykseni oli suuri, kun sali täyttyi herkän saksofonin ja kahden basson johdattelemasta fiilistelystä. Ensimmäinen mielijuonteeni oli takavuosien kulttibändi Morphine, joka osoitti että saksofoni voi täysin korvata Pyhän Lehmän asemaan rock-musiikissa nostetun kitaran ilman vaivaannuttavaa jatsin tuoksua. Myös Linko onnistui tässä vallan mainiosti, koskettimien ja sivuroolin jääneiden vokaaliosuuksien tuella se teki mitä puolityhjässä Klubissa oli mahdollista. Diggasin siis, ehdottomasti.
Pääesiintyjä The Duplon kivutessa puolen yön maissa lauteille oli popula jo täysin häipynyt paikalta - helsinkiläisveijarien vierailua oli valehtelematta seuraamassa alle kymmenen ihmistä! Häpeä Tampere, ette näköjään ymmärrä hyvän päälle…tosin samalle illalle osunut Absoluuttisen Nollapisteen keikka oli taatusti vaatinut veronsa, bändin keikkasuosio Mansessa kun on vertaansa vailla. Niin, takaisin Duploon (tämänkertainen Aleksi-show sai tahattoman absurdeja piirteitä yleisön puuttumisen ja mm. munkkien tarjoilun muodossa, mutta ei siitä sen enempää).
Mediapelle ja ”rumpali” Valpiosta eroon pääseminen oli bändille onnenpotku. Duplo vuonna 2002 häröilee kenties lavalla astetta vähemmän, mutta tylsäksi sitä ei voi vieläkään haukkua. Lisäksi duplojen uudet biisit ovat yksinkertaisesti mainioita, mitään pelleilyjä ei enää tarvita soittotaidon puutteen tai pro-meiningille vittuilun takia. Eivät jätkät mitään wigwameja sentään ole, mutta mukavan elastiselta ja vaivattomalta bändi nykyään kuulostaa. Hyvä esimerkki oli loistavan yllättävä coverointi I Wear My Sunglasses At Night-radiohitistä, joka taittui duplo-muottiin kovin helponlaisesti.
Jari Jokirinne, kuvat Ilkka Valpasvuo
