Tigerbombs, Penniless

Toukokuun ensimmäinen Club Continental toi Dynamon lavalle kaksi jo taivalta taittanutta bändiä. Kymmenestä alkaen seuraava kaksijapuolituntinen antoikin odottaa harjaantunutta, mutta silti elävän kuuloista keikkasettiä.

Kun Penniless aloitti toimensa, oli lavan edusta nopeasti täyteen miehitetty. Nakkilan lahja musiikille oli juttujen ja Nakkilan säästöpankin verryttelyasujen perusteella vetänyt paikalle joukon paikkakunnalta ponnistaneita katsojia. Seitsemännen pitkäsoittonsa keväällä julkaissut ryhmä on kuitenkin edelleen sen tasoisessa vireessä, että mukana kelpaa valssata ilman kummempaa kotiseutu-ylpeyttäkin. Levittäytyminen eri puolille Suomea ja bändin teini-ikäistyminen ei ole vaikuttanut lopputulokseen ainakaan millään lailla negatiivisesti. Oikeiden sointujen sarkastinen pohdiskelu ja aavistuksen sisäänpäin (Nakkilaan?) lämpiävät spiikit saattoivat ehkä etäännyttää satunnaista kuulijaa, mutta musiikillinen anti oli hyvin vakuuttavaa.

Jos bändi herättää tunteita Weezerin ja White Stripesin onnistuneesta yhdistelmästä, ei voida olla kovinkaan kaukana kliimaksista. Ossi ja Pekka Alisaaren (laulut ja kitarat) laulusoundissa on jotain hyvin mieleenpainuvaa, jolle Mikko Peren (kitara ja laulu) naamavääntämisen siivittämä kitara antaa viimeisen silauksen. Keikka painottui luonnollisesti uuden levyn kappaleisiin, jotka tuntuivat bändin esittämästä itsekritiikistä huolimatta olevan oivallisessa livesoittokunnossa. Alkukeikasta kuultu Police Dogs imaisi mukaansa pirteään kaahaukseen, kun taas Perfume kevensi tunnelmaa ja toi settiin dynamiikkaa ja kontrastia. Pennilessin parhaimpia puolia on kuitenkin kappalemateriaalin kaikkinaisen korkea taso. Edes nyt kuultuun, sinänsä tarpeettoman pitkään settiin ei juuri notkahduksia mahtunut.

Housut kiristyivät entisestään, kun Tigerbombs valtasi lavan. Kido Retro (laulu ja kitara) ja Pepe Trouble (kitara) saivat perinteen mukaisesti livetuen Tampereen viralliselta pop-kompilta. Iloittelun jalo taito on edelleen tallella myös maaliskuun lopulla julkaistun Things That Go Boom -levyn kappaleilla, ja pienen alkukankeuden jälkeen jopa turkulais-yleisö alkoi tapailla disco-polkan askelsarjoja.
Tigerbombsin kompakti kokonaisuus kuulostaa kyllä kunnioitettavan vetävältä ja tiukalta. Uuden levyn kappaleet toimivat livenä mainiosti ja esimerkiksi Out Of Tunen huvipuistourku-vetoinen riffi luo aivoihin muistijälkeä asfalttijyrän tehokkuudella. Silti kokonaisuudesta jäi silloin tällöin hieman hajuton ja mauton vaikutelma. Oma vaikutuksensa niin hyvässä kuin pahassakin saattaa olla bändin lämminhenkisessä ironiassa. Kieli tuntuu välillä olevan niin pitkällä poskessa, että sen todellisesta sijainnista ei ole tietoa enää lavallakaan. Toisaalta ryhmän preesensissä on jotakin sellaista, mikä pakottaa lantion keveään sivuttaisliikkeeseen tahtomattaankin. Biisien sovitusten omailmeisyys yhdessä Mr. Retron lauluäänen kanssa lyö sitä paitsi vaivatta tunnistettavan Tigerbombs-leiman, joka monilla bändeillä jää vain kaukaiseksi haaveeksi.

Yleensä hyvät illat loppuvat liian varhain. Tällä kertaa loppu tuli kuitenkin korkeaan aikaan. On väkisinkin häiritsevää, jos illan ensimmäinen esiintyjä vie ylipitkällä setillään tehoa ja kiinnostavuutta toiselta. Onneksi tämä raja ei ylittynyt, mutta kaukana siitä ei käyty. Muuten Club Continental tarjosi erinomaisen live-illan.

Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska