Sentenced

Kahden vuoden keikkatauolta palannut Sentenced lunasti kansalle antamansa lupaukset: keikka oli hyvinkin energinen ja alkuun siellä myös nähtiin muutakin kuin vain lauluääntään edelleenkin parantanut vokalisti Ville Laihiala päissään. Odotetusti keikkasetti perustui pääosin uuden levyn The Cold White Lightin biiseihin, mutta mukana oli mausteina myös ne parhaimmat vanhemmat tuotokset, jotka olivat saaneet osittain uutta kuorrutusta ylleen.

Setin aloittanut Cross My Heart And Hope To Die löi ensitahdit hurmostuneelle yleisölle, joka eli bändin jokaisen sävelen tahdissa kuin viimeistä päivää. Tunnelmaa pidettiin yllä viidenteen kipaleeseen, Aika multaa muistot, jolloin Ville jopa joutui hyssyttelemään yleisöä saadakseen kappaleelleen sen ansaitseman hartaan elintilan. Hartautta ei kuitenkaan ruokittu liikaa, sillä seuraavaksi palattiin vanhalle kunnon Downille Noosen, Warrior Of Lifen ja Sun Won't Shinen tahdeissa. Downin rakkauslaulusta siirryttiin loogisesti kylmän valkoisen valon rakkauden tunnustuksiin You Are The Onen lyriikoilla. Mutta kuten ei hartautta, ei myöskään liikaa hempeilyjä: kysyttyään yleisöltä jätesäkkiä, bändi pauhautti ilmoille Luxury Of A Graven sekä heti perään Frozenin Farewellin. Ennen encorea käväistiin vielä tuutulaulu Nepenthen kautta Amokin ajoissa.

Encorekierroksen alun hienoisten vaikeuksien jälkeen loppuunmyydyn Tavastian ilmoille soljuivat vielä Broken, Suicider, potin räjäyttänyt Excuse Me While I Kill Myself sekä päätösbiisi No One There, mikä sai sytkäreiden pienet valonlähteet heilumaan hitaassa tahdissa.

Villen hienoisesta loppua kohden kärsimästä kirkkaasta väsymyksestä huolimatta keikka oli parhain vähään aikaan näkemäni. Bändi ei jättänyt ketään kylmäksi, vaan puhutteli jokaista. Keikka ei ollut pelkkä suoritus, vaan osoitus siitä, että Sentenced todellakin on saanut sisäisen tulensa jälleen roihuamaan.

Anne Muhonen