Mandatory, Loosing Me

Ulkoapäin tarkasteltuna mikään ei viitannut vielä iltakymmenen aikaan siihen, että puoleltaöin Maksimissa olisi käynnissä täydet pirskeet. Ravintolan edessä olevalta kadulta löytyi runsaasti parkkitilaa, eikä ovellakaan ollut jonoa narikan ammottaessa tyhjyyttään.

Reilua tuntia myöhemmin paikka oli kuitenkin täyttynyt jo mukavasti, musiikki ja puheensorina kyllästivät ilman, eikä baaritiskilläkään ollut enää väljää. Alkuilta oli siis ohi, eikä aikaakaan kun Loosing Me korotti desibelilukuja entisestään omalla metalloinnillaan. Nelimiehinen orkesteri täräytti settinsä liikkeelle ilman sen kummempia alkuseremonioita ja ensimmäisen biisin retkue saikin soittaa puolityhjälle lavanedustalle. Toisen siivun aikana yleisö tuntui kuitenkin kollektiivisesti keksivän vinhaa thrashia soittavan nelikon, minkä jälkeen estradin edusta pysyi tasaisesti täytettynä.

Homman nimi oli siis thrash metal, ja vieläpä melko perinteinen sellainen. Kahden kitaran ja rytmiryhmän voimin luodut kappaleet kertasivat thrashin kultaisen kasarikauden oppeja ja paikoin käytetyt ratkaisut muistuttivat melkoisesti esikuvien (Metallica, Exodus, Slayer...) tekosia. Vastavuoroisesti joissain siivuissa modernit ajat ja rankempi persuksille monotus pääsivät enemmän valloille. Netistä löytämiini biisinäytteisiin verrattuna Loosing Me kuulosti livenä hämmästyttävissä määrin terävämmältä, metallisemmalta sekä vaarallisemmalta, joten voipi olla että bändin tyyli on vasta muotoutumassa. Itse suosisin keikalla vallalla ollutta tylympää meininkiä.

Yhtye hoiti sarkansa asiallisesti, eikä soitosta, soundeista tai tekniikasta löytynyt nokan koputtamista. Esiintyminen olikin sitten ihan toinen juttu, sillä ainoastaan basisti jaksoi pysyä liikkeessä, muun ryhmän juurtuessa hitaasti lattiaan. Välispiikit olivat sentään hallussa, eikä kappalemateriaalissakaan ollut valittamista, joten eiköhän se lavasolmu lähde siitä lisääntyvällä keikkailulla aukenemaan.



Illan jälkimmäinen esiintyjä oli selvästi aloitusaktia odotetumpi tapaus, mikä näkyi pitkin iltaa lisääntyvänä Mandatory –bändipaita tiheytenä. Kun nelikko sitten vuorokauden jo vaihduttua kapusi lavalle neuvosto-henkisen intronauhan soidessa, oli yleisö jo myyty ryhmän death metal rypistykselle.

Mandatoryn historia ulottuu 90-luvun loppupuolelle asti, mikä kuului ja näkyi positiivisella tavalla sen esiintymisessä. Vauhtia pidettiin yllä, päätä jaksettiin pyörittää ja vetipä rumpali koko keikan läpi kaasunaamari (!) päässään. Rankka rellestys toi kappaleisiin luonnollisesti pientä eloa, mutta koska metallikeikka on kuitenkin parhaimmillaan äärimmäinen kontaktilaji, moiset pienet kauneusvirheet eivät menoa haitanneet.

Urallaan kolme demoa purkittanut ryhmä on siirtynyt vuosien saatossa thrashin parista enemmänkin deathin puolelle, mutta lauantain setissä kuultiin tasaisesti kumpaakin päätä tuosta jatkumosta. Oman tuotannon lisäksi ryhmä tarjosi myös pari lainaa, kun aina toimiva Sepulturan Territory sekä Slayerin Mandatory Suicide (josta yhtye muuten nappasi aikanaan nimensä) soitettiin muiden vetäisyjen seassa. Jotain Mandatoryn tyylistä kertonee se, että kumpikin ralli sopi saumattomasti settilistaan. Lupaavana on myös pidettävä sitä, että keikan aikana kuullut pari uutta kappaletta vaikuttivat todella vahvoilta.

Mainioon vauhtiin päässyt keikka loppui yllättäen kuin seinään, mutta eiväthän metallimiehet vielä oikeasti sinne takahuoneeseen lukkituneet. Pitkän taputuksen päätteeksi ämyreistä tulvahti eetteriin Prodigyn elektrorähjäystä ja tämän hieman oudon alustuksen päätteeksi juhlaväelle tarjottiin vielä pari encorea. Näistä jälkimaistiaisista setin ainoa suomenkielinen ralli, Salon poliisi, upposi jostain kumman syystä paremmin juhlatuulella olevaan yleisöön. Nähtävästi ” Salon poliisi on natsisika!” huudatuksella oli jotain tekemistä asian kanssa...

Teksti ja kuvat: Mika Roth