Wolf Eyes (USA)

Toista kertaa järjestettävä Noisefest toi viime lauantaina kaikkea vähemmän kuulijaystävällistä musiikkia Nosturin uumeniin. Ruokalistalla oli industrial-pauketta jytisevä Grunt, speedmetallia ja jazzia yhteen sotkeva Pymathon ja Killer McHann. Lisäksi shamanismi-tripiltä eksynyt taidepoppirinki nimeltä Kiila herkisteli hivenen anteeksipyytelevästi ennen illan pääesiintyjää, joka oli yhtä runollinen kuin tehdashallin perältä löytyvä, ämpäriin sullottu, mädäntynyt ihmisen pää.

Wolf Eyesin musiikki sopisi loistavasti David Lynchin uusimman, lähes skitsofrenisen Inland Empire:n taustalle. Tämä elektronoise jyskyy kuin jättiläisen nyrkki manalan ovella. Se kirskuu itä-eurooppalaisen, huonosti rasvatun junan tavoin, saapuessaan meluunsa hukuttamalle asemalle. Vaikka en Wolf Eyesia minään aurinkoisena hippimusiikkina pidä, niin yllätyin siitä kokonaisvaltaisesta synkkyydestä, joka huokui läpi. Lisäksi oletin, että lavan valaistukseen ja muuhun oheisrekvisiittaan olisi panostettu enemmän, kuten vaikka taustakankaaseen filmeineen. Mikään musiikki ei toimisi tämän kolmikon synkistelyä paremmin mustavalkoisen sotakuvaston kanssa.

Toisaalta, yksinkertainen on kaunista ja bändi näyttää valinneen aika punk-lähtöisen lähestymistavan. Kovaa, karua, kolkkoa, yksinkertaista ja agressiivista. Kun ottaa huomioon ryhmän yleisen, ei niin nuoren ja sporttisen olemuksen, esityksen vimma yllätti. Varsinkin Mike Connellyn kitaran kanssa menohetkissä heiluminen oli hienoa katsottavaa. Bändi antoi enemmän, mitä yleisö olisi loppujen lopuksi edes ansainnut. Se vähäinen seurakunta, mitä paikalla oli, tyytyi lähinnä vain vastaamaan laulaja Nathan Youngin kysymykseen “louder?”, huutamalla saman takaisin.

Sitä saatiin, mitä tilattiin ja korvatulpat pitivät tärykalvoista kiinni kaksin käsin. Pörinää, hiusten vatkausta, raivoa, tunkkaista särinää ja tippuvia pommeja. Ilahduttavasti kuultiin hetki saksofonin soittoa ja huutoa tyhjän, pimeän lentokonehallin perältä. Kevyeksi illan antia ei voi mitenkään kuvailla, mutta onnistuneeksi kylläkin. Sopia kuitenkin toivoo, ettei paikalle eksynyt yksilöä, joka oli tullut sattumalta paikalle katsomaan, mitä Nosturilla oli lauantai-iltana tarjottavana. Noviisille kyseessä olisi ollut turhan rankka setti.

Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen ja Miia Martinpelto