14.04.2007
Turkulaisen Traffic Islandin voidaan ainakin ulkopuolelta tarkastellen sanoa olevan rock-orkesterin uraputkessa. Vuoden 2006 keväällä soitettu ensikeikka Downtownin kahden neliömetrin lavalla on runsaassa vuodessa vaihtumassa Hartwall-areenaan, kun bändi lämmittelee kesäkuussa The Killersiä. Debyyttilevyn Enough Is Enough julkaisee huhtikuun lopussa Universal, maailman musiikkibisneksen markkinajohtaja. Mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Muun muassa näihin mieltä kaihertaneisiin asioihin vastaamaan saatiin TI:n laulaja-kitaristi Oskari Ruohonen ja rumpali Mikko Siusluoto.
Tapahtumien kulkunopeus osoittautuu monisäikeiseksi kimpuksi. Tavallaan Traffic Islandin voidaan Oskarin mukaan katsoa aloittaneen toimintansa vuonna 2004, jolloin kitaristi Petri Huhtinen astui remmiin. Ensimmäinen demo nauhoitettiin vuonna 2005, joten sitäkin voi toisaalta pitää jonkinlaisena rajapyykkinä. Selkeän ja yksiselitteisen alkupisteen määrittäminen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi, sillä Oskarilla ja basisti-veli Santerilla on ollut yhteisiä viritelmiä aina 1990-luvun lopusta alkaen.:
- Ensimmäinen keikka oli joka tapauksessa keväällä –06. Silloin 55 minuuttia treeneissä kestänyt setti soitettiin 35 minuutissa keikalla. Ilmeisesti jännitti.
Ensimmäiset kiinnostukset bändiä kohtaan heräsivät samoihin aikoihin, kun Kitarama-ohjelman dj Pekka Laine soitti TI:a ensi kerran radiossa, kehujen saattelemana:
- Jälkeenpäin ajatellen demo oli kyllä todella onnistunut. Kaikki sen kolme biisiä ovat myös tulevalla levyllä, myöntää Oskari. Yhtä kaikki, tämä oli ilmeisesti herättänyt kiinnostusta myös muilla tahoilla.
Lokakuussa 2006, toisen omakustanteen saattelemana Traffic Island nimittäin solmi levytyssopimuksen Universal Music Groupin kanssa. Innostus bändiä kohtaan olikin melkoinen, sillä nauhoitukset aloitettiin viikon päästä sopimuksen tekemisestä ja niitä tehtiin kaikki arkipäivät seuraavan kuukauden ajan. Mikko kuvaa koko aikaa työlääksi, mutta äärimmäisen opettavaiseksi:
- Kun on rumpali (Okko Laru) tuottajana, tuli kommenttia runsaasti. En ole varmaan ikinä elämässäni joutunut keskittymään mihinkään niin tiukasti ja intensiivisesti.
Ulkopuolisesta tuottajasta huolimatta sekä Oskari että Mikko korostavat, että levy ei missään tapauksessa ole tuottajansa tekele:
- Paria vanhempaa biisiä muutettiin jopa rakenteen osalta, mutta joillekin ei tehty mitään. Kaikki jutut tehtiin todellakin vain biisien ehdoilla.
Kaikesta tyytyväisyydestä nousee silti toive vastaisuuden varalle:
- Olisi loistavaa voida tehdä nauhoituksia omassa kotikaupungissa. Silloin koko prosessissa ei ole niin suurta suorittamisen leimaa, Oskari haaveilee.
Muistan oman ensikosketukseni Traffic Islandiin olleen ihmetys kokonaisuuden valmiudesta. Tämä tietysti herätti mielenkiintoa myös biisien syntytapaan ja sovitukseen. Oskari tunnustaakin biisien tekemisen sisältävän aavistuksen omalaatuisia elementtejä:
- Mennään Santerin kanssa viikonlopuksi mökille tekemään biisejä. Nauhoitetaan ne samalla niin, että mukana on jonkinlainen versio kaikista soittimista.
Mikko jatkaa, että on helppoa päästä sisään biisien henkeen, kun niistä kuulee tekijän näkemyksen kaikkiin soittimiin:
- Se helpottaa sovittamista, mutta tiskiharjojen takominen kattilanpohjiin voi osoittautua hankalaksi toistaa rummuilla.
Oskari korostaa veljesten välisen yhteisymmärryksen tärkeyttä niin yleisen yhteisymmärryksen suhteen kuin itse biisinteossakin:
- Vaikka Santeri tekeekin sanat itsekseen minun mumisemieni melodioiden pohjalta, ei ole kertaakaan tullut sanoja, jotka eivät kohtaisi omaa fiilistäni kyseisestä biisistä.
Kaiken kaikkiaan niin Mikko kuin Oskarikin kaihtavat musiikkinsa lokeroimista. Päinvastoin, tavoitteena on tehdä musiikkia, joka ei tunnu sopivan ihan mihinkään genre-lokeroon. Kysyttäessä määritelmän ”lyyristä punkkia stadion-indiehengessä” alkuperää ja tarkoitusta, menee kumpikin vastaajista hieman vaivaantuneeksi. Ongelma on Mikon mukaan se, että kaiken pitää olla jotakin.
- Kerran määrittelin Traffic Islandin englanninkielisiä kappaleita soittavaksi yhtyeeksi. Selkeää, mutta ei sekään ihan kauheasti kerro. Pitäisi olla aina joku soitin mukana niitä kysymyksiä varten.
Oskari puolestaan huomauttaa, että bändin vahvuus ja heikkous saattaa piillä samassa asiassa:
- Olemme vähän turhan pop rock- kuuntelijoille ja toisaalta melko rock pop-meininkiin nähden. Toivoisin, että musassamme yhdistyisivät nämä tekijät. Lisäksi täytyy toivoa, että kuulijat ymmärtävät, kuinka hyvä juttu se on...
Kaksitahoisen ilmiön muodostavat myös levyn ja liven suhde. Perinteisen rockin ollessa puheena korostetaan usein keikkasoittamisen ensisijaisuutta, kun taas puritaanisimmat pop-sinfonikot eivät edes harkitse luomustensa julkista esittämistä. Traffic Island on ainakin toistaiseksi vakuuttanut vauhdikkaalla ja ehdottoman aidontuntuisella live-meiningillään. Näiden kahden voiman suhde jakaa kuitenkin joiltakin osin Oskarin ja Mikon mietteet. Toisaalta bändin synnylle ja alkuajoille oli keskeistä nimenomaan kappaleiden nauhoittaminen ja ”eihän sitä nyt juuriaan vielä tässä vaiheessa sovi unohtaa”, kuten Oskari toteaa. Mikko pitää kuitenkin yleisölle soittamista ensisijaisena asiana koko puuhassa. Parhaimmistakaan yrityksistä huolimatta livesoiton kaikki rankkuus ei ikinä kuulu samalla tavalla levyltä. Oskarikin myöntää, että esiintyminen nousee koko ajan keskeisemmäksi osaksi bändiä. Innostunut välkähdys käväisee miehen silmissä:
- Meillä on myös kehitteillä kaikenlaista extraa, ja kaikki keikat ovat taatusti ainutlaatuisia!
Mennyttä ja tulevaa pohdittaessa nousee esiin yksi tärkeimpiä bändin yhtenäisyyttä ja luonnetta kuvaava seikka. Touhussa on mukana jatkuva pilke silmäkulmassa ja hervoton rääväsuisuus, joka välittyykin parhaiten juuri keikoilla. Menestys on kuitenkin koko porukalle todella tärkeää. ”Tavoitteemme ovat nöyrästi korkealla”, muotoilee Mikko. Rakettilähdöstä huolimatta jalat tuntuvat olevan tukevasti maan pinnalla. Molemmat korostavat pienten asioiden tärkeyttä ja tulevaisuuden haaveista puhutaan kaukana tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvina. ”Olishan se mahtavaa vielä joskus päästä ulkomaille soittamaan ihan tosissaan”, myöntää Mikko varovasti ja Oskari komppaa. Kaikki on mahdollista, mutta juuri mikään ei silti kovin varmaa. Samanlainen tilanne edeltää vain kahdenlaisia bändejä: niitä, joista tulee isoja nimiä; ja niitä, joista ei tule. Aika näyttää.
Teksti ja livekuva: Ilmari Ivaska, kuvat: www.trafficislandmusic.com
