11.04.2007
Telakka/Tampere
Telakan keskiviikko-illan kattaus oli haasteellinen. Kun illan ulkomaan nimi on varmasti melko pienten piirien tuntema niin Suomessa kuin muuallakin ja kotimaisetkin bändit ovat melkoisen tuoreita tapauksia, ei yleisöllä ole hirveän selkeää käsitystä siitä, mitä tulee kuulemaan. Itse tajusin saapua paikalle viidakkorummun kertoessa, että ulkomaanvieras olisi näkemisen arvoinen. Meikäläisen onnekkaassa tapauksessa rumpuviestin siivellä oli soittimeeni kantautunut myös Saksanmaalta saapuneen Woog Riotsin levytys, jonka sympaattinen lo-fi oli kotikutoisuudestaan huolimatta mukavan tarttuvaa. Onneksi paikalle oli saapunut muitakin kiinnostuneita ja ilta olikin yleisömäärän puolesta kohtuullisen onnistunut.
Entäpä sitten musiikki? Sanotaanko tiivistetysti ensin, että vaikka kaikissa kolmessa esiintyjässä oli paljon hyvää, ei ilta ollut pelkkää riemuvoittoa. Aloitusvuoron saanut Sipsi Kings oli ennalta itselleni tuntemattomasta nimestään huolimatta hiukan liiankin tuttu juttu. Yhdistetään Digitaalimiesten Noora ja Ville hyökkäysketjuun Laurila-Salminen-Suorsa hivenen Laurila-yhtyeelle vaihtelua antavalla instrumentinvalinnalla ja laitetaan tyyliksi munakas rekkamiesblues, niin päästään lähelle.
Eri sipsimakujen mukaan artistinimensä saaneet soittajat toivat eniten mieleen juurevamman, elektrosta riisutun version Villen emobändi Black Audiosta, eikä mielikuvaa ainakaan vähentänyt Kalashnikovin ja Hardrockin Daddyn soittaminen. Pirisen Ville on kyllä omaa luokkaansa oleva show-mies, omalla lupsakalla ja polvia keinuttavalla tavallaan ja vaikka yhtyeellä oli hyvä räminä päällä ja oikeasti tarttuvia biisejä, tuli hiukan mieleen ajatus, että tässä nyt vaan soitellaan hyvien kavereiden kesken ja päästään välillä hiukan eri soittimien pariin. Jukka Salminen basso, Pete Suorsa kitara ja Janne Laurila rummut… Olen ehkä nähnyt liikaa näiden tyyppien keikkoja, mutta sehän ei oikeastaan ole Sipsikunkkujen vika. Enemmän pelkkiä omia ralleja, hiukan irti Audiosta ja enemmän tanssipotentiaalinen keikkapaikka kuin Telakka, niin hyvä tulee.
Seuraava bändi oli ehkä hiukan liian innokas. Nuoresta iästä varmasti johtuva tarve suotta luukuttaa ja väkisin venyttää keikkaansa teki Radical Ninjan keikasta oikeasti rasittavan ja äsyttävän. Yhtyeen poukkoileva ja mukavan riehakas punkin, funkin ja jonkinlaisen alternativen sekasotku on varmasti hyvin toteutettuna oikein lupauksia antavaa ja idearikasta, mutta Telakalla homma kaatui kyllä omaan mahdottomuuteensa. Kieltämättä monia yhdistelmiä hallitseva rumpali soitti ihan suotta lähes koko ajan satakymmenen lasissa, laulut kuulostivat aivan hirveiltä ja hyvätkin ideat puuroutuivat ahdistavaksi sekametelisopaksi. Kaikki herrat osaavat soittaa ja pohjalla pyörii paljon hyvää. Mutta jotta se hyvä saataisiin kuulijalle asti, olisi syytä opetella antamaan musiikille yleisesti enemmän tilaa hengittää, lisätä erityisesti rumpalointiin myös rauhallisempia sävyjä ja panostaa lauluun. Eikä livesoittoon olennaisesti vaikuttavan PA-tekniikan hallintakaan olisi huono juttu. Nyt homma maistui alaikäisten bändikisalta jossain nuorisotalon salissa, eikä oikein sellaisena pudonnut Telakalla eikä muiden illan bändien yhteydessä.
Silvana Battistan ja Marc Herbertin kaksikkoa vahvisti Telakalla rumpali ja basisti, joka kieltämättä lisäsi mukavasti Woog Riotsin juurevuutta ja live-soiton ulottuvuutta. Vuorolauluin hoidettu vokalisointi oli tarttuvaa ja hilpeää, laajaan soitinkavalkadiin kuului kitaroiden ja muovisten koskettimien lisäksi mm. saha ja melodika. Turhan moni lo-fi-poppia soittava artisti kaatuu kaikesta sympaattisuudestaan huolimatta siihen tylyyn faktaan, ettei biiseissä ole imua. Riotsilla ei ole sellaista huolta, kun listalla on mm. King Of Popin, Frankenstein Tattoon ja Band From The Pubsin kaltaisia koukukkaita lallatteluja. Välispiikeissä heitettiin huulta ihastuttavan rennosti, koko esitys oli lämminhenkinen ja lopuksi vapaaehtoisten soittajien vahvistamana vedetty loppufiilistely jätti sen verran muikean maun huulille, että aika monta Riotsin levyäkin taisi mennä kaupaksi. Eli kaiken kaikkiaan hyvä ilta.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
