24.03.2007
La Mano Negra, eli suomennettuna Musta käsi, oli pahamaineinen anarkisti-organisaatio Espanjassa. Nimensä tämä löyhästi useimmat espanjalaiset anarkistit yhteen kutonut verkosto oli napannut yleisestä sanonnasta, "Aquí hubo mano negra" ("There was a black hand here"), joka tarkoitti hieman epämääräiseen sävyyn jonkin laittoman tai moraalittoman teon suorittamista. Suurimpaan julkisuuteen Musta käsi kuitenkin nousi – kuinkas muutenkaan – kuin rock-musiikin siivellä. Vuonna 1987 baskilais-ranskalainen muusikonalku José-Manuel Thomas Arthur Chao (joissain yhteyksissä tunnettu myös nimellä Oscar Tremor, nykyään simppelisti Manu Chao) perusti yhdessä veljensä Antoinen kanssa yhtyeen nimeltä Mano Negra, joka lyhyestä ja varsin epätasaisesta urasta huolimatta ehti jättää pysyvät jälkensä populaarimusiikin kenttään.
Mano Negran ensimmäinen voimannäyttö oli debyytti Patchanka (1988). Levyllä esittäytyi hurjapäinen ja viriili yhtye, joka tuntui täydellisen piittaamattomalta ajan hengen tai vallitsevien trendien suhteen. Mano Negran hybridi-cocktail, jossa latino-rock, punk, reggae, chansonit ja arabi-soundit löivät sopusoinnussa kättä toistensa kanssa, oli jotain täydellisesti uutta ja vallankumouksellista. Tokihan esim. The Clash yhdisteli punkkia ja reggaeta jo vuosikymmen aiemmin, mutta Mano Negran nokitus oli vielä selvästi rohkeampaa sorttia. Patchanka on hieno levy, mutta yhtyeen teoksista selvästi eniten Klassikon ainesta on sen seuraajana ilmestyneessä Puta´s Feverissa. Kovin suurta peitsentaittoa ei tämän levyn valinnan puolesta tarvitse vääntää, sillä ”Huoran kuume” päihittää kilpailijansa kaikilla mittareilla; se sisältää kiistämättä bändin uran parhaat kappaleet, sen tuotantopuoli on kauttaaltaan dynaamista ja särmikästä ja sillä soittavat musikantit ovat kiistatta voimiensa huipussa. Eli oikeastaan se tiivistää kaiken sen luovan hulluuden ja magian, josta Mano Negrassa oli – ja on yhä - kyse.
Levyn avaa yhtyeen keikkojen introna toiminut kiivasrytminen Mano Negran nimikappale, joka sittemmin on säilynyt myös Manu Chaon Radio Bemba Sound Systemin seteissä. Intensiivinen alun jälkeen tempo laskee, mutta taso ei. Rock ´n´Roll Band ja King Kong Five ovat takuuvarmaa hittikamaa sieltä ilmaisuskaalan hieman keveämmästä päästä. Kappaleet toimivatkin hyvänä alkulämmittelynä todelliselle taidonnäytteelle, eli kappaleelle nimeltä Soledad. Jos haettaisiin kaiken selittävää Mano Negra-biisiä, olisi Soledad se vahvin vaihtoehto – ainoa jota pystyy edes samalle viivalle harkitsemaan, on debyytin Mala Vida. Kun Soledadia kuuntelee, ei nykyisen sukupolven yrittäjille, kuten Gogol Bordellolle oikein edes halua antaa mahdollisuutta.
Erityisen huomion ansaitseva kappale on myös Sidi H´ Hibi, vaikkei se henkilökohtaisiin suosikkeihini kuulukaan. Kyseessä oli nimittäin varmasti ensimmäinen kerta, jolloin länsimaista kotoisin oleva pop-yhtye pystyi uskottavasti työstämään puhdasta arabi-musiikkia. Toki, osa Mano Negran jäsenistä oli arabimaista Ranskaan siirtyneitä toisen polven emigrantteja, mutta silti aavutus oli kaikilla mittareilla mitattuna huomattava. Euroopaan todellisen sulatusuunin, eli Pariisin sydämessä syntynyttä Mano Negraa voi siis muunkin kuin soundinsa puolesta tituleerata globaaliksi yhtyeeksi.
Mano Negran taru loppui kuitenkin lyhyeen. Lukuisten kiertueiden uuvuttamina bändin jäsenet yksi toisensa jälkeen jättivät Manu Chaon kipparoiman purkin, eikä miehen eksentrinen persoonallisuus ainakaan tilannetta auttanut. Viimeinen – joskin jälleen loistava Mano Negra-albumi Casa Babylon (1994) olikin käytännössä jo Manun ensimmäinen sooloteos.
teksti: Jari Jokirinne
