Tom Russell

Lavan taakse nostettu juliste kertoo Arizonasta Meksikoon matkaavasta Tarahumara –junasta, jonka kyytiin tulee nousemaan joukko kyllin varakkaita country ja americana -musiikin ystäviä. Junan tarkoituksena on tehdä matka eräänlaisen amerikkalaisen maiseman lävitse countrymusiikin säestämänä. Itse julisteen edessä esiintyy yksi junan neljästä artistivetonaulasta, Tom Russell.

Kyseessä oleva Tom Russell on takonut jo 20 vuotta melkein yhtä levyä vuodessa, mutta silti hän on matalanprofiilin artisteja. Lavaesiintyminen ja –karisma eivät tosin ole yhtä hillittyä. Mies osaa todella ottaa yleisönsä. Hän heittää vitsiä yleisön kanssa tauotta ja laukoo ilmiselviä mainospuheita sarkasmilla ja itseironialla väritettynä. Hän ei yritä huijata ketään tai mikä pahinta, olla lipevä.

Esiintymisestä huolimatta mies osaa myös laulaa. Kunnon tulkitsijan tavoin hän avasi Tampereen settinsä coverilla. Russell lauloi muutaman säkeistön Leonard Cohenin kappaleesta Tower of Song, joka toimi introna kappaleelle The Pugilist at 59. Suurin osa illan ensimmäisen puoliskon kappaleista olikin juuri uudelta Love and Fear –levyltä.

Mukanaan Russellilla oli soolokitaraa ja mandoliinia soittanut Michael Martin. Tuoreen levyn duetto-osuuksissa oli auttamassa suomalainen naislaulaja Tarja, joka kanssa Russell veti kappaleet Ash Wednesday, Walking on the Moon ja Box of Visions. Paikoittain kolmikko soi todella komeasti ja trion harmonia kuulosti hieman amerikkalaiselta Nickel Creek bluegrasstriolta. Suurin osa keikasta mentiin kuitenkin Russellin ja Martinin voimin.

Muutamilla levyillä kuultava, usein haitarista johtuva zydecomeininki oli onneksi poissa. Martinin ja Russellin duosoundi oli niin täyteläinen, että muuta ei tarvittu ja itse asiassa se oli niin täyteläinen, että sillä olisi voinut täyttää vaikka kokonaisen stadionin. Yhdessä vaiheessa tuntui oikeastaan että lavalla olisi ollut kokonainen bändi, kaikki oli niin hyvässä balanssissa.

Tyylillisesti Russell on vahvasti kiinni Bruce Springsteenin ja Bob Dylanin junassa. Varsinkin Stealing Electricity –kappale toi todella vahvasti mieleen Springsteenin Darkness on the Edge of Town -levyn tunnelmat, vaikka kokonaisuutena illan aikana liikuttiin enemmän The Ghost of Tom Joad –levyn tiimoilla. Tummasävyisyyttä ei keikalta puuttunut, mutta vaikka suurin osa kappaleista olikin duurimaisia ralleja, ei teksteistä puuttunut tasoja. Mies lauloi tietenkin menetetystä rakkaudesta, mutta myös huorataloista, viinasta ja politiikasta. Ensimmäisen setin päättikin satiirinen ja kantaottava Who’s gonna Build Your Wall, joka kritisoi USA:n ja Meksikon rajapolitiikkaa.

Muina vaikutteina suomalaisissa medioissa miestä on tituleerattu ainakin Johnny Cashin perilliseksi, koska se on mediaseksikästä. Cash on eittämättä katu-uskottavin lauluntekijä viimeisen kymmenen vuoden ajalta, vaikka ironisesti hänen tuotantonsa tuolta ajalta onkin pelkää coverkimaraa. Tyylillisistä eroavaisuuksista huolimatta, Russellissa on nähty samoja ominaisuuksia kuin Cashissa ja monista hän on juuri oikea mies jatkamaan Cashin perintöä.

Itse keikalla mies ainakin näyttäytyi todella varmana artistina. Vaikka tummat lasit ja suuret sanat sumuttivat kuvaa miehestä, hänestä tulvi tinkimätön rehellisyys, jopa yllättävyyteen asti. Kun moni amerikkalainen laulaa elävänsä ”in Promised land”, niin Russell laulaa elävänsä ”in Godless land”. Toinen esimerkki on Woody Guthriesta kertova kappale Woodrow, joka ei rehellisyyden nimissä yrittänytkään kieltää, minkälainen mies Woodrow todella oli.

Kaiken kaikkiaan mukavasti porukkaa kerännyt keikka ja moneen otteeseen katon läpi tulvinut tunnelma tekivät illasta erittäin onnistuneen. Ilta viimeisteltiin kahdella encorella ja yleisön toivomuksilla, samalla kun takana puuskuttava Tarahumara –juna katosi kanjonin taakse.

Otto Kylmälä