Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 65 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

We Are Waiting juottaa yhteen yksinkertaisia ja pieniä asioita
10.03.2007
Jaakko Tampereen seudulta ponnistava We Are Waiting on tekemässä itselleen pikkuhiljaa nimeä vähitellen hioituvilla keikoillaan ja yhä tarttuvampaan suuntaan kehittyvillä biiseillään. Mistä voimapoppia ja alternativea sekoitteleva musiikkinne omasta mielestäsi koostuu, yhtyeen laulaja-kitaristi Jaakko?

- Yksinkertaisista ja pienistä ajatuksista. Aikamoinen sekasoppa musiikillisesti on tämä porukka. Kotisivulla olevat kolme piisiäkin ovat aika erityyppisiä. On suoraa punkrock -paahtoa, on vähän countryä (!) sekä folkkia ja kitaravetoista alternative rokkia.

Miten päädyitte yhteen ja millaisia tavoitteita olette bändillenne asettaneet?

- Olin muuttanut Tampereelle ja etsin uusia soittokavereita. Sattuman kautta internetin avulla päädyimme yhteen soittelemaan. Alun perin poppoo oli isompikin mutta karsiutui lopulta trioksi. Iha hyvä näin. Tavoitteena ei ole muuttaa maailmaa vaan luoda musiikkia joka kuulostaa hyvältä ja kauniilta sekä saada edes joku ihminen yleisöstä hymyilemään.

Mitä teitte musiikkiympyröissä ennen WAWia?

- Olen yläasteelta saakka soitellut monissa eri kokoonpanoissa enemmän tai vähemmän tosissaan. Laulamaankin innostuin jossain vaiheessa. Puolitoista vuotta sitten muutin Oulusta Tampereelle ja löysin uusia soittokavereita ja näin WaWkin syntyi.

- Vesku Veskulla (rummut) ja Jarilla (basso) on molemmilla myös pitkä historia musiikin saralla takanaan. Tarkemmin en kyllä osaa sanoa. Pändi on ollut pystyssä vajaan vuoden ja olemme tunteneet saman verran.

Demoja on ainakin viety käsistä, kehuja on tullut ja keikoilla on ollut ihan hyvää vastaanottoa. Olette osallistuneet kaikennäköisiin kisoihinkin. Kuohuuko pinnan alla, onko sähköä ilmassa? Vai oletteko tyynen rauhallisesti jatkamassa kaikessa rauhassa omaa tietänne pitkin?

- Kyllä tässä ihan tyynen rauhallisesti jatketaan. Uusia kappaleita olemme hioneet ja nauhoittelemaan olisi tarkoitus mennä piakkoin. Ai niin, demot vietiin siksi käsistä koska niitä annettiin ilmaiseksi keikalla, haha.

Millaista palautetta olette saaneet, kuinka paljon ja mitä ajatuksia se on herättänyt?

- Itselläni on vaikea suhtautua palautteeseen, koska yleensä se tulee kavereilta. Ei tiiä ovatko he nyt ihan tosissaan vaiko sanovat vaan ku haluavat säilyttää kaverisuhteet. Ainakin positiivista se on ollut.

Millaisia esikuvia kautta verrokkeja soisit, että WAWin yhteydessä mainittaisiin?

- Paljon musiikkia on tullut kuunneltua ja soiteltua elämän aikana. Weezer on mainittu Wawin yhteydessä pariinkin otteseen. Kuten alussa sanoinkin niin aika monenlaisia tyylejä on tullut sekoiteltua. Se ei ole ollut mitenkään tarkoitushakuista vaan ihan itsestään on syntynyt monentyyppisiä kappaleita.

- Oho, nyt kyllä eksyin ihan kysymyksestä. Itselle kovia musiikillisia vaikuttajia ovat ainakin Jeff Buckley, Against Me!, The Weakerthans ja Manic Street Preachers. Jokaiselta pändiltä olen oppinut paljon musiikista ja sen tekemisestä. Joten ne vaikutteet varmaan kuuluu Wawinkin musiikissa.

Jari Teet suurimman osan bändin luomistyöstä. Miten homma käytännössä toimii? Kuinka paljon muut herrat pääsevät sorkkimaan materiaalia?

- Yleensä biisit lähtee pienestä riffistä, sointukulusta tai lyriikan pätkästä. Jamipohjalta katsotaan mihin homma johtaa. Joskus onnistuu joskus menee taas ihan metsään. Joskus taas koko piisi on valmiina pään sisällä (sen pois saaminen sieltä on vain joskus ongelmallista). Aika demokraattisia olemme kaikenkaikkiaan.

Teidänkin yhtyeestänne löytyy informaatiota nettiavaruudessa vain MySpacen sivuilta. Ovatko aloittelevien bändien omat kotisivut mielestäsi katoava luonnonvara?

- Kotisivun pystyyn laittaminen ja päivittäminen vaatii niin paljon aikaa että alkuvaiheessa se tuntuu tarpeettomalta. Myspace on helppo päivittää ja muutenkin kätevä, vaikkakin hieman epäilyttäviä piirteitä siinäkin on. Esimerkiksi se että loppujen lopuksi kaikki musiikki tungetaan samaan muottiin. Toki sivuja voi koristella ja kaikkea mutta kyllä se "MYSPACE" paistaa sieltä isolla aina läpi ja ne mainokset, ne mainokset. Kotisivujen pystyyn laittamisesta on ollut nyt puhetta.

”Maailman harmittomin bändi”, lukee sivuillanne. Millä perusteella?

- Se oli idea mikä minulle tuli. Rock´n´rollinhan pitäisi olla vaarallista, kapinallista ja ties mitä... mutta meille se on vain itsemme ilmaisua. Kolme sälliä pitää vain hauskaa. Ei ole mitään starailua eikä lauleta siittä kuinka kovia jätkiä ollaan.

Millaisia asioita triollenne tapahtuu kevään ja kesän aikana?

- Säveltämistä, demojen tekemistä, keikkailua ja kaikkea muuta mahtavaa. Seuraava keikka on tiistaina 13. maaliskuuta Vastavirralle. Mukana myös Lines Of Leaving ja Rooms.

Haastis ja kuvat: Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 1101
Tsekkaa myös nämä
Live: Rooms, We Are Waiting, Lady Escape
Valokeila: We Are Waiting juottaa yhteen yksinkertaisia ja pieniä asioita
Live: Indiefest 070707
Valokeilassa myös
Soulstab - CCR:ää spiideissä?
Altsurock-nelikko Euforian matka jatkuu…
Freegear – kun hardrock kohtaa blues-grooven
Liian lahjakas On Volcano soittaa valoisaa indiepoppia pimeästä huoneesta
Cardinals Folly vääntää vihtahousun bluesia
Cry Bar – hilpeyttä ja hyvää meininkiä
Lahjomaton, kohtalokas ja arvaamaton Underground Groovement
Balletissa ei tuijoteta vain omaa soitinta
Matti Johannes Koivu ja Irwinin toinen puoli
Depressure luottaa itseensä
Captain Cougar – musiikkia kappaleiden ehdoilla
Beautiful Betrayal - valmiimpi, luottavaisempi, rennompi
Jumalan ruoska hajosi – mitä sitten?
Liplock - Rock-säröä funk-mausteilla?
Tsuhna Carnival – puoskareista polvi paranee
The Country Dark on Savosta, vastuu on siis kuuntelijalla