06.03.2007
Tribuuttikonserttien oikeutus voi joskus olla kyseenalainen. Kun kyseessä on jo edesmennyt artisti, ei hänen tai hänen musiikkinsa kunnioittamiselle pitäisi olla mitään estettä, mutta jos kyseessä on elossa oleva artisti, on asia toinen.Tietenkin musiikin saralta löytyy edelleen ja runsaasti näitä eläviä legendoja, joiden tuotanto ansaitsee ja oikeastaan vaatii erillistä kunnioitusta, mutta heidän kohdallaan olisi syytä käyttää harkintakykyä. Leonard Cohen on varmasti yksi kunnioittamisen arvoisista nimistä.
Miehen musiikkia kunnioittavan tribuuttikonsertin ja sen taltioinnin I´m Your Man esiintyjälista koostuu todella hyvistä nimistä kuten Nick Cave, Rufus ja Martha Wainright ja Jarvis Cocker. Paras puoli artistivalinnoissa on, että jokainen heistä on ennen kaikkea tulkitsija. Lukuun ottamatta U2:sta, kaikilla on muitakin avuja kuin pelkkä kuuluisuus. Hyytävimpiin suoritukseen keikalla yltävät varsinkin Beth Orton ja Antony and the Johnstonsin keulakuva Antony, jotka saattelevat miehen laulut uusiin sfääreihin.
Live-osuuksissa häiritsee hieman, että kuvakulmat ovat melko rajoitettuja. Esiintymisiä seurataan ainoastaan edestä ja esimerkiksi Nick Caven tapauksessa kamera yrittää epätoivoisesti seurata miestä, joka ei pysy hetkeäkään paikallaan. Ärsyttävä ja aivan liian hektinen toteutus, joka ei palvele itse biisiä ollenkaan. Onneksi suurin osa Cohenin kappaleista on kuitenkin sieltä rauhallisimmasta päästä, että lyriikoiden harras tunnelma välittyy myös katsojalle, vajavaisesta toteutuksesta huolimatta.
Cave esittää konsertissa elokuvan nimikkokappaleen I´m Your Man, joka on yksi konsertin suurista hiteistä. Myös kappaleet Traitor ja järisyttävä Hallelujah saavat hyvän vastaanoton, niin kuin oikeastaan kaikki miehen biisit. Itse konsertissa ei herra Cohenia näy, mutta mies yhtyy elokuvan loppupuolella popbändi U2:n kanssa kappaleeseen Tower Of Song.
Taltiointi on alusta loppuun ansiokasta Cohenin kappaleiden tulkintaa ja arvokasta henkilökuvaa. Live-esitykset tukevat Cohenin henkilöhistoriaa eikä kyseessä ole pelkästään puuduttava keikkatoisinto. Suurimpia etuja elokuvalle on, että esitysten lisäksi se piirtää hienon muotokuvan Cohenista. Elokuva keskittyy hienosti Coheniin ihmisenä ja runoilijana, eikä välttämättä artistina, joka olisi ollut helpoin tie. Jazzriffejä ja uskonnollista kitschiä suoltava runoilija omaa paljon muutakin kuin vain ajoittaisia levyjä julkaisevan artistin leiman. Elokuvassa Cohen esitellään ennen kaikkea pohdiskelijana, jonka innoituksena toimii runous. Jokaista kappaletta mietitään kuukausikaupalla, koska kyseessä on se laatu eikä määrä.
Onneksi elokuvaan on sovellettu samaa kaavaa. Yksi tai kaksi painokasta lausetta kertovat miehestä varmasti enemmän kuin mijoonat pintapuoliset sanat. Vaikka elokuva onkin ajoittain hieman hajanainen, on se lopulta ansaittu ja harras kumarrus, tuolle iäti pukuihin pukeutuneelle runoilijalle ja entiselle munkille.
Otto Kylmälä
