01.03.2007
Klubi/Turku
Turkulainen torstai-ilta valui alas taivaalta veden ja rännän sekoituksesta koostuvana sohjona. Turun Klubilla oli kuitenkin tarjolla elävää musiikkia juhlistamassa kevään ensimmäistä päivää. Kolmen bändin ilta oli valitettavasti supistunut kahteen, kun Kastor oli perunut tulonsa. Näin ollen esiintyviin bändiin koostui entistäkin suuremmat odotukset.
Illan livetoiminnan aloitti turkulais-paraislais-kruunupyyläinen Agent Kooper. Keikan teemana voidaan pitää bändin keikkaa edeltävänä päivänä julkaisemaa Drunken Lullabies -singleä. Muutaman kuukauden keikkatauolta palannut bändi aloitti kuitenkin jo ensimmäiseltä Orange-ep:ltä löytyvällä Let the Music Take Control -kappaleella. Bändi on jo aiemmin osoittanut raudanlujan live-osaamisensa ja tuo edellämainittu kappale todella osoittaa heti keikan alkuun, mistä Agenteissa on kyse. Avauskappaleen funktio tuntui tässä tilanteessa hyvin kahtiajakautuvalta. Kappaleen alusta aina viimeisiin iskuihin asti kasvava kaari herättää kuulijat, mutta se tuntui yhtä lailla toimivan sanojensa mukaisessa tehtävässä myös bändille itselleen. Bändin lavapreesens kumpuaa aidosti musiikista kommunikaationa – niin soittajien välillä kuin lavalta yleisöönkin.
Trio on kokoonpanona haastava, mutta samalla kutkuttava. Se voi hukkua yhdenkin jäsenensä mukana, mutta synnyttää toimiessaan hyvin omaleimaisen autenttisuuden tunteen. Agent Kooper ei todellakaan ole solistia tukeva taustaryhmä, vaan kolmesta tasaveroisesta roolista koostuva kompositio. Laulaja-kitaristi Robin Pahlmanin voimakas ääni saa tarkan tuen Sam Fröjdöltä (rummut ja laulu) ja Valtteri Lipastilta (basso, laulu ja koskettimet). Kolmikko täyttää äänimaailman tyylitajuisesti niin, että sointi kuulostaa jatkuvasti hyvin luonnolliselta.
Agent Kooperin kappaleissa on kumma kierre. Ne pitävät kuulijan lähellään ja pyörittävät vastustamattomasti yhä nopeampaan liikkeeseen. Uusi single-biisi Drunken Lullabies on kenties yksi lähivuosien onnistuneimmista pop-ralleista. Sillä ralli tuntuu ainoalta sanalta, jolla bändin materiaalia voi suomeksi kuvailla. Settiin lisätty akustisella kitaralla soitettu osuus Time-kappaleen johdolla toimi sekin kellonvarmasti. Kaiken nähdyn ja kuullun jälkeen tuntuu pieneltä ihmeeltä, että bändi ei ilmeisesti vieläkään ole löytänyt julkaisijaa pitkäsoitolleen.
Toisena lavalle kipusi Underwater Sleeping Society, avaruushenkisen sisääntulomusiikin saattelemana. Henkilömäärän tuplaantuminen edelliseen orkesteriin verrattuna tuntui aluksi katsojan silmiin ja korviin jotenkin ahtaalta. Pian vallitsevaan tilanteeseen kuitenkin tottui ja siitä alkoi kuulua myös laajan huomion kohteena olevan orkesterin parhaita puolia. Bändi mainitsee yhdeksi harvoista kaikkien soittajien hyväksynnän saavista artisteista olevan Pink Floyd. Itselleni mieleen nousi hyvin nopeasti myös Gomez. Tämä vertaus nousee esiin ennen kaikkea Okko Niemisen (laulu ja kitara) eläimellisen raastavan ja höyhenenkeveän välillä kaartavasta laulusta.
Suoria reittejä välttelevät kappaleet soivat kaikessa herkkyydessäänkin melko rosoisesti, mikä toi live-tilanteeseen alati kaivattua läsnäolon tuntua. Parhaimpina hetkinä jäi mieleen uuden, tammikuussa julkaistun levyn Planetarium, joka yhdistää innostavasti viiltävyyden ja tiukan grooven samaan kappaleeseen. Niin ikään Silence teaches you how to sing klarinetti-teemoineen soi elävän oloisesti. Mainiosta perusvireestään huolimatta UwSSoc kuulosti aika ajoin valitettavan etäiseltä. Vika saattaa olla vastaanottajassa, mutta live-soittoon tavaraa tuntui olevan aika ajoin jopa hieman liikaa. Toki tavoitteena oleva pienten yksityiskohtien muodostama kokonaisuus syntyy vain tällä tavoin, mutta välillä se tuntui johtavan ilmaisuvoiman puuroutumiseen. Mutta kuten sanottua, tämä lienee selkeä koulukuntakysymys. Oikeassa mielentilassa olevan kuuntelijan Underwater Sleeping Society kuljettaa matkalle, jolta palatessa monet asiat tuntuvat paljon yksinkertaisemmilta.
Kaksi encorea yhtenä iltana ei voi olla merkki huonosta keikasta. Illan esiintyjiltä onkin tämän perusteella lupa odottaa paljon myös jatkossa.
Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska
