22.02.2007
Nightlife/Helsinki
Turkulaisen WCH-yhdistyksen järjestämän metalli-iltaman avannut Urn ei kerennyt soittaa pitkään - vajaan puolen tunnin jälkeen ilmeisesti rumpalin pedaalit hajosivat, ja keikka päättyi siihen. Tätä ennen yhtye veti muutaman biisin melko mättöpainotteista blackmetalia, josta en saanut oikein minkäänlaista otetta. Eipä ole kyllä Venom koskaan kuulunutkaan suosikkeihini.
Vaikka kattauksessa Irlannin Primordial oli sijoitettu jo toiseksi, oli yleisöllä eri mielipide illan pääesiintyjästä - tästä kielivät sekä t-paidat että tungos lattialla. Yhtye oli minulle uusi tuttavuus, mutta olin varsin vaikuttunut kuulemastani. Heidän musiikkinsa ammensi niin bläkkiksestä kuin folk/pakanametallista, ja syntyneessä äänivallissa oli mukana aimo annos teatraalisuuttakin. Tätä korosti vokalisti A.A. Nemtheangan antautuva, jopa päällekäyvä esintyminen. Kun poikkesin setin alettua miestenhuoneen puolella, näytti jälki siellä siltä, että hän oli valmistautunut keikkaan lyömällä päänsä halki lavuaarin kylkeen - molemmat olivat nimittäin jonkin punaisen, raudanhajuisen sotkemia. Täytyy kuitenkin todeta, että olin kaikkea muuta kuin vakuuttunut miehen laulusuorituksesta, joka oli meni paikoin nolostuttavan ölinän puolelle. Kokonaisuus lämmitti kuitenkin siinä määrin, että yhtyeeseen on pakko tutustua lähemmin.
Kun Insomnium tämän jälkeen pääsi aloittamaan, oli lavan edusta puolityhjä, ja neljän miehen melodeath-kudelma kuulosti - no, vaisulta. Silläkin riskillä, että vaikutelmani perustuu vain edellisen esiintyjän intensiivisyyteen, tulee mieleen, että Insomnium kärsisi samasta ongelmasta kuin esimerkiksi Amorphis takavuosina ja vaikkapa Dark Tranquillity: taiten rakennetut progressiiviset kappaleet, joiden nautittavuus on hienoissa harmonioissa ja melodisten teemojen kehittelyssä, eivät pääse oikeuksiinsa livetilanteessa, jossa musiikin pitäisi tuntua ennen kaikkea elävältä. Miten Opeth onnistuu tässä, sitä on vaikea ihmisen ymmärtää. Illan yhtyeen Niilo Sevänen ilmoitti kyllä heidän soittaneen Helsingissä viime aikoina niin monta keikkaa, että tällä kertaa setti painottuisi hieman vanhempaan materiaaliin. Enemmistö biiseistä oli slti uusimmalta Above the Weeping World -albumilta, ja sen päätösraita In the Groves of Death pääsikin hieman yllättämään setin avaajana. Nautittavina erottuivat myös Last Statement ja Devoid of Caring. Illan anti jätti kuitenkin hieman tyhjän olon. Hienoja yhtyeitä, hienoa musiikkia, mutta hassusti tarjoiltuna, ja oudoilla sivumauilla.
Teksti ja kuvat: Mikko Heimola
