Limonadi Elohopea, Digitaalimiehet

Krhm. Öhm. Hyvät lukijat ja hyvän musiikin ystävät. Olemme nyt kokoontuneet nettipäätteittemme ääreen sanomaan hyvästit rakkaalle ystävälle, tutun tutulle, yhdelle oman tiensä kulkijalle, sympaattiselle rock-yhtyeelle. Turkulainen Limonadi Elohopea oli kaikkea tätä ja paljon muuta. Vuodesta 1994 aina vuoteen 2004 toiminut ”ärsyttävä ja muka-nokkela” viisikko, kuten yhtyeen ääni Tero-Petri Suovanen itse asian tiivisti, julkaisi kolme vuotta aktiivitoimintansa päättymisen jälkeen kymmenvuotisen uran yhteen niputtavan kokoelman, jota päätettiin juhlistaa asianmukaisesti kolmen illan mini-kiertueella. Mukaan saatiin kaikki kahdeksan jossain vaiheessa mukana ollutta soittajaa ja mikä olisikaan ollut sen mukavampaa kuin bändin ensimmäinen omin voimin loppuun myyty sali viimeiselle näistä keikoista Tampereen Telakalla.

Yhtyeen vaivihkainen taipumus yrittää ärsyttää nosti johdonmukaisesti päätään myös Telakalla. Miksi muuten lämppäriksi olisi nostettu Digitaalimiehet, jonka helppo yhden sormen kosketinosioilla, naputusrumpukoneella ja Ville Pirisen kitaralla ja laululla soittama pelkistetty elektro-rock on melkoisen kaukana Limukoitten riehakkaan iloisesta ja menevän melankolisesta suomirockista? Vaikka asiayhteys olikin aika outo, täytyy todeta tällä keikalla Jukka Salmisen vahvistaman kolmikon menneen eteenpäin. Suomeksi tiputellut, omannäköisensä versiot Danzigistä Black Audioon ovat toki edelleen mukana ja toimivat ihan hyvin, mutta omaakin settiä alkaa olla kasassa. Tarinat ovat kieltämättä persoonallisia, bändi vielä haastaa yleisölleen että anna tulla vaan, turpiin tulee! Digiäijiä kannattaa jatkossa pitää silmällä, tulossa voi olla melkein mitä tahansa.

Keskimäärin närästystä yleisössä herättänyt show nauratti minua, kieltämättä myöskin sen tilanteen takia. Ihmiset olivat kunnon tuiskeessa peijaamassa suosikkiaan ja tankkausta häiritsee jokin, jota ei olekaan kovin helppo määritellä tai sulattaa. Loistavaa! Virnuilustaan huolimatta itse juhlakalu ei kuitenkaan lähtenyt millekään tilitys- tai katkeruus-linjoille, mitä nyt yhtyeen alkuvuosien soittajat tuntuivat humalatilan kasvaessa hiukan mutisevan itsekseen. Yksi Limukoitten parhaita piirteitä onkin aina ollut se, että yleisöä palvellaan. Missään vaiheessa yhtye ei minun mielestäni ole soittanut huonosti, biiseissä on ollut koko kymmenvuotiskauden ideaa ja koukkuja ja viisikko on onnistunut olemaan melkoisen sympaattinen. Viimeksi mainittua auttaa toki vahvasti Petteri Eevan ja Tero-Petrin hetkittäin täysin absurdit välispiikit, joiden jälkeen ei oikein tiedä missä mennään? Ja niitähän toki viljeltiin nytkin.

Jos Limonadi Elohopea julkaisisi nyt uuden levyn, uskoisin sen olevan ihan yhtä tuore tai kurantti kuin kaikki aikaisemmat. Yhtyeelle on muodostunut sen verran vahva oma soundi, että kokoelmaa kuunnellessa ei missään vaiheessa tuntunut siltä että aika olisi mennyt tästä kamasta ohitse. Ehkä se vahva ja hiukan vaikeasti mihinkään vertautuva oma linja on ollut myös se syy, miksei isompaa menestystä ole tullut? Silti: hyviä biisejä löytyy jokaiselta yhtyeen albumilta ja niitä laulettiin tottakai vahvasti mukana, aina Neiti Nahkahansikkaasta Tupakkapäivään asti. Todellisia koko kansan suosikkeja ei ole jostain syystä Limukoilta koskaan irronnut, mutta sen enemmän tasaisen vahvaa on ainakin kokoelmalle päätynyt materiaali. Ja kokoelman ulkopuoleltakin löytyy – esimerkiksi Telakallakin kuultu Vesa ei enää soittele olisi mielestäni ilman muuta kuulunut levylle.

Kaikki soittajat mukaan päästänyt ja keskinäisiä suudelmia poikinut keikka oli kovaa Limonadi-tasoa. Silti loppumauksi jäi että tässä nyt oli yksi hyvä keikka muiden joukossa, ei sen suurempaa. En missään nimessä väitä että soitto ei olisi ollut viimeisen päälle, mutta tunnelma alkoi jostain syystä mennä loppua kohden hiukan väkinäiseksi. Kaikesta leppoisuudesta ja peijaus-juomista huolimatta. Mutta niinhän se taitaa hautajaisissa aika usein mennä. Toivottavasti tätä hyvin säilynyttä ruumista ei enää tämän jälkeen kaiveta esiin mitään esittelykierrosta varten, vaan kunniallisen muistelun jälkeen voidaan jatkaa eteenpäin. Harva comeback tekee suorittajalleen oikeutta.

Kiitos Limonadi Elohopea. Elät muistoissa ja tuot edelleen iloa. Ollaan kaheleita, ei katkeran rauhallisia.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo