Turku Bandstand

7. alkuerä

Uusi viikko ja uudet alkukarsinnat Turku Bandstandissä. Tänä maanantaina taide- ja toimintatalo Vimmassa esiintyi neljä bändiä. Talo tuntui olevan melko täynnä, väkeä oli liikkeellä enemmän kuin minään muuna todistamassani alkuerässä tähän mennessä.

Aivan ensimmäisenä lavan otti haltuunsa yhtye nimeltään Das Claudius. Triolla näytti olevan paljon ystäviä paikalla eikä tämä ollut ihme: sen verran mukavaa ja groovaavaa grunge-henkistä rokkia yhtye tarjoili. Das Claudius toi ajoittain mieleen Lapkon. Tosin sillä erotuksella, että Das Claudiusta kuunteli suhteellisen mielellään. Molempia bändejä tuntui yhdistävän tietty heikolla äänellä toteutettu vokalisointi. Toinen yhtyeitä erottava seikka oli se, että Das Claudiuksen kitaristi-laulaja toi vankasti mieleen nuoren Jack Blackin kaikessa innokkuudessan. Das Claudiuksen biisit olivat mukavasti rakennettuja ja sen seurauksena mukavan monipuolisia.

Vielä enemmän seuraajia näytti olleen illan toisella esiintyjällä, Comanchella, jonka soittajilla hilselinko heilui sangen vakuuttavalla tavalla. Bändi löi tiskiin englanniksi vokalisoitua paahtoa. Ajoittain vokalisointi tapahtui perin puhtaalla ilmaisulla, ajoittain taas oikein mainiosti muristen. Keikalla nähtiin myös pitti. Tämä ei tullut yllätyksenä vain minulle vaan myös suurelle osalle yleisön jäsenistä, jotka eivät olleet koskaan pittiä nähneetkään. Mutta toiminta oli mukavan reilua: tantereelle kaatuneet toverit nostettiin porukalla jatkamaan miehistä teutomista. Mitää kovin omaperäistä materiaalia Comanche ei esittänyt mutta tuskinpa se oli tarkoituskaan: tärkeintä oli yleisön viihtyminen. Ja hyvinhän se viihtyikin - myös lavalla toiminnasta nautittiin ja se paistoi soitosta. Saundit olivat hieman puuroiset mutta sekin tuntui vain sopivan asiaan. Oikein viihdyttävää sahausta. Bändin tasaisesti hyvät biisit ja erinomainen show (synkronoitua moshausta) ilmeisesti tehosi niin yleisöön kuin tuomareihinkin, sillä Comanche jatkaa matkaansa Bandstandin välieriin.

Näin tuhtia melskausta Vimmassa tuskin on aiemmin kuultu. Ennenkuin on kunnolla toipunut edellisen poppoon täsmäiskusta raskaan metallin kovaan ytimeen, Dethera aloitti painavan paahtonsa. Tämä kvartetti otti ilmaisuunsa edellistä bändiä huomattavasti vieläkin raskaamman lähestymistavan. Tiettyä melodisuutta unohtamatta. Toiminta oli hyvin määrätietoista. Tämänkin yhtyeen aikana Vimma pääsi nauttimaan pitin auvoisesta ryminästä. Tälläkin bändillä oli taakkanaan hieman tunkkaiset saundit, mikä ei ainakaan yleisöä tuntunut häiritsevän. Ja parempi niin. Mukavaa, että myös raskaampi musiikki on löytänyt tiensä Bandstandiin.

Kunhan lavalta oli hilseet pyyhkäisty pois, näyttämön otti omakseen Poison Remedy. Tämä illan aiempaa materiaalia kevyempää ja melodisempaa aineistoa tarjoillut viisikko hallitsi hommansa hyvin. Toisaalta arvon vokalistin englannin kielen lausuminen sai aikaan ikäviä tuntemuksia selkäpiissä. Oikea termi lienee rallienglanti. Muutenkin vokalistin toiminta lavalla oli hieman jäykkää. Vaan se erinomaisen kiinnostavista ulkomusiikillisista seikoista. Poison Remedyn musiikki tuntui kantavan sitä leimaa jonka HIM:n & 69 Eyesin menestys tuntuu lyöneen kovin moneen bändiin. En nyt siis välttämättä tarkoita Poison Remedyn musiikin olevan jotenkin huonoa - kaikkea muuta. Bändihän soitti hyvin tiukasti materiaaliaan. Se ei vain ole kovin mielenkiintoista minun korvaani. Yleisön seasta kuului jossain vaiheessa oikein kuvaava termi tämän yhtyeen musiikille: bodareiden hardrockia.

Teksti ja kuvat: Teemu Purhonen