Turku Bandstand

9. alkuerä

Tänä iltana soitannon aloitti camp-henkisesti nimetty yhtye nimeltään Frozen Hell. Vetävää punkrokkia esittävä pumppu aloitti keikkansa tarmokkaasti. Yleisöä Vimmassa ei näkynyt tänä iltana yhtä kosolti kuin joillain aiemmilla Bandstandin alkuerien illoissa. Siitä huolimatta bändi veti settinsä rehvakkaasti lävitse. Tuplabasarit raikasivat ja jokaiseen biisiin kuului suhteellisen taidokas kitarasoolo. Niitä (sooloja) olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin. Yhtyeen kipaleet kuulostivat kuitenkin melkoisen identtisiltä. Aiemmin mainittu tuplabassottelu rummuissa alkoi pidemmän päälle puuduttamaan jopa kaltaistani Gojiran ystävää. Ajoittain tuntui myös siltä, etteivät biisien osat toimineet yhdessä. Rauhallisemmat osiot veivät kipaleista vauhdin pois melko täydellisesti. Lisäksi uskoisin laulustemmojen sopivan Frozen Hellin punkrokkiin kuin pyy pipoon.

Kappas, onpa siinä neidillä oivallinen ääni, ajattelin Viper Arms -yhtyeen aloittaessa soitantonsa. Hän myös osasi käyttää ääntään perin taidokkaasti. Eikä tämä laulajatar turhaan sanonut ensimmäisen biisin, Invisiblen, olevan Euroviisu-henkinen: biisistä löytyi roppakaupalla hauskoja pop-koukkuja. Harvassa ovat muuten ne bändit jotka osaavat käyttää taidokkaasti hyväkseen vahvaa kitaramuuria. Viper Arms on yksi niistä. Bändin toinen viisu lähti nimittäin rullaamaan hyvin vankan muurin saattelemana. Luvassa oli myös edellisestä biisistä tuttuja toimivia kertsejä. Viper Arms soitti tiukasti yhteen ja noin yleisön silmin katsottuna soittajilla oli lavalla hauskaa. Tämän mimmipumpun kolmas ralli oli setin vauhdikkain. Siitä löytyi myös tiettyjä grunge-vaikutteita. Laulajatar venyi ällistyttävän hyvältä kuulostaviin, enemmän tai vähemmän raspisiin vokaalisuorituksiin kitarointinsa ohella. Rytmiryhmän toiminta oli myös mainitsemisen arvoista. Oma vaatimaton mielipiteeni on seuraavanlainen: Viper Arms oli ehdottomasti tähän astisten Bandstandin alkusarjojen parasta antia. Del Monte-mies sanoo kyllä!

Ever Since The Day otti lavan omakseen illan viimeisenä esiintyjänä melkoisen valoshown saattelemana. Moisesta valoshowsta olisi luultavasti itse Spinal Tap ollut kateellinen. Vimma yllätti jälleen kalustonsa ammattimaisella, jopa soikaisevalla tasolla. Mutta itse bändiin. Ever Since The Day soitti perin juurin vetävää riffirokkia täysin oikealla asenteella: turha jäykistely oli jätetty muille. Bändi ei arkaillut käyttää toimivia laulustemmoja hyväkseen vaikka nämä eivät ihan aina osuneetkaan täysin nappiin. Vaan sepä ei haitannut yhtään sillä homma vain yksinkertaisesti toimi erinomaisesti. Ja kerrankin osui kohdalle bändi joka ei pelännyt lopettaa settiään juuri siten, kuten tällaista musiikkia soittavan bändin tuleekin. Lopetus kesti minuuttitolkulla kaikkien sääntöjen mukaan ja valot välkkyivät iloisesti taustalla. Tämä porukka oli kaikin puolin iloinen yllätys ja toivon kuulevani myös tästä pumpusta jatkossa lisää. Toiveeni toteutuu, sillä Ever Since The Day jatkoi tämän illan bändeistä välieriin.

Teksti: Teemu Purhonen, kuvat: Tuomas Keränen