Rättö ja Lehtisalo

Klubi on näemmä onnistunut kääntämään Tampereen viikonloppuiltojen kurssin. Kun kilpailijan poppidiskoissa vähenee väki, oli lauantain Hang The Dj! –klubi kerännyt tuvan ainakin lähes täyteen. Jonoja oli kuulemma ulkona melkoisesti. Tottakai viime syksynä Yo-talolla mahtavan keikan soittaneen Circle-miesten kepeän avaruusrockin ja omituisen elektropopin risteytyksellä Rättö ja Lehtisalolla oli suurin osuus väkimäärän vetämisessä paikalle, mutta ei se jengi mihinkään häipännyt keikan jälkeenkään.

Yhtyeen suurimpia avuja tuntuvat olevan hypnoottisuus ja leikkisyys. Ensin mainittu on toki tuttua niin Circlen kuin Kuusumun Profeetankin esityksistä ja levyiltä, mutta ihan samanlaista tekemisen iloa ja pilkettä silmäkulmassa ei näissä Rätön muissa bändeissä tunnu olevan. Tosin koskettimista ja lausuvasta laulusta suurimmalta osin vastaava Mika Rättö ei kyllä juurikaan hymyä naamalleen päästä, mutta miehen heittäytyminen ilmeneekin eri muodoissa. Osansa tähän tekee ylilyöty pukeutuminen, jossa tällä kertaa kohtasivat jo edelliseltä kerralta tutut niitit ja nahka ja ehkä maailman rumimmat 80-lukuiset verkkarihousut. Koppalakki, niittikauluri ja puolet naamaa peittävät lasit. Miehen majesteettinen käytös ilmeni parhaiten tosikko-ilmeellä heitetyssä koreografiassa ja pokassa, millä mies hattua nostaen kumarsi kaverille, joka kävi keikan tiimellyksessä kuivaamassa herran litimärän naaman.

Jussi Lehtisalo taas tuo touhuun tarvittavan virnuilun ja maailmoja syleilevän elämänilon. Pilke silmäkulmassa ja Rätön kanssa hoidettu kulmikas aerobic ei ole menettänyt ainakaan vielä tuoreuttaan ja kitarasankarointi oli valloittavaa seurattavaa. Sen kummempaa uutta ei nähty koreografian saralla, mitä nyt Rättö vaelteli hetkisen Lehtisalon olkapäillä. Suomalaisen popmusiikin herra rytmikone Tomi Leppänen pisti tutun varmasti, nuorelta Juha Torviselta näyttävä toinen kitaristi marssi komeasti basistin kanssa omalla sivullaan.

Ja se musiikki. Rätön tutusti omia latujaan kulkeva pohdiskeleva lyriikka koristuu Rättö ja Lehtisalo-muodossa kaiken maailman be-bab-a-lula-höpötyksillä, jotka maestrojen vuorolaulu tuo esiin hauskasti ja tarttuvasti. Kun alkupuoli keikasta mentiin tällaisillä rullaavilla höpsötyksillä milloin marssitahdissa, milloin funkisti nytkyen, lähti viisikko loppuhuipennukseksi myös hakemaan sitä mahtipontista ja hevisti tukkaa heiluttavaa rokitusta. Ja siihen se olikin ihan hyvä jättää, vaikka encore olisi varmasti kelvannut vahvasti mukana heiluneelle yleisöllä. Yksi Suomen musiikkikentän omalaatuisimmista ja tarttuvimmista akteista olisi ehkä syytä vakavissaan nostaa myös vientituotteeksi – menihän se Lordikin piru vie viisut voittamaan. Rättö ja Lehtisalo on ehkä noin tuhat kertaa kiinnostavampi.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo