Tarja Turunen

Mistä on kyse, kun poppari laittaa tennarien, farkkujen ja avainketjun lisäksi siistin kauluspaidan ylleen? Tietysti siitä, että Lutakon sijaan matka vie tällä kertaa viereiseen rakennukseen, Jyväskylän Paviljonkiin. Astetta fiinimpiä esiintyjiä houstaava hulppea tila suorastaan huutaa puitteidensa puolesta täytteekseen keskivertoa paremmalla sosioekonomisella statuksella varustettua yleisöä. Pukuja, geelitukkia ja hajusteita, eli aika kaukana siitä porukasta, johon yleensä keikoilla käydessään on tottunut. Tämä ei tosin ollutkaan keikka, vaan Tarja Turusen joulukiertueen toinen konsertti Jyväskylän hienoimmassa elävän musiikin mestassa.

Nightwishin erojupakasta on kulunut vuosi. Enää ei oikein edes muista tarkasti, mistä koko touhussa oli kyse. Tarja ainakin tuntuu päässeen jaloilleen. Joululevy Henkäys ikuisuudesta on markettien hyllyillä ja artisti on lähtenyt albumin kunniaksi kiertämään konserttisaleja. Kuten levylläkin, konserteissa kuultaisiin laaja kattaus joulumusiikkia Sibeliuksesta Abbaan ja kaikkeen siltä väliltä. Varsin hienoa! Allekirjoittanut nimittäin pitää kovasti joulun tunnelmasta, siitä rauhallisemmasta puolesta. Ja koska Turusta on tullut sympattua vaikkei Nightwish olekaan järin paljon koskaan miellyttänyt, astelee konserttisaliin oikein mielellään. Ja hienoa kieltämättä sekin, että kerrankin säästyy vaatteiden tuulettamiselta tai pesemiseltä. Köyhyysrajan alapuolella kituutteleva popparikin voi joskus olla keskiluokan, tuon unohdetun kansanosan, jäsen. Ainakin sitä sopii harjoitella. Väliajalla teetä ja leivonnainen itselle ja avecille.

Turunen aloittaa levynsä aloitus- ja nimibiisillä Kuin henkäys ikuisuudesta. Ääni tuntuu vielä olevan hiukan epävarma, mutta esiintyjän tuntien tietää odottaa petrausta. Ja loppua kohden toden totta paranee. Ensimmäisen kappaleen jälkeen sitä antautuu musiikin vietäväksi, sulkee välillä silmänsä ja antaa ajatusten kuljettaa jonnekin jouluisempaan ja lumisempaan maisemaan. Hieman yllättää, kun joka aattona kuultava Lumiukko-animaation tunnuskappale, Howard Blaken Walking in the Air esitetään konsertin alussa kuin varkain. Eihän tämän vielä pitänyt tulla, vaan vasta viimeisenä!

Laulun lisäksi soitanto on huippuluokkaa. Tarjan bändi koostuu normaalien bändisoittimien (rummut, basso, kitara, koskettimet) ohella kolmihenkisestä viulu-huilu-sello -kombosta. Ammattimaista työtä, ei tosin kovin rokkaavaa, muttei tarvitsekaan olla. Taitavaa joka tapauksessa, ja yhtyeen soittoa on ilo kuunnella. Välillä hissutellaan akustisemmin. Heviä ei onneksi kuulla eikä säröäkään liikaa. Hyvä maku tuntuu paistavan kaikesta läpi – enkä hyvällä maulla tarkoita tässä tylsyyttä, vaan kontekstin huomioimista. Mikä tietysti ihan oikein onkin tällaisessa tilaisuudessa.

Poppia kuultiin jo mainitun Abban sekä John Lennonin muodossa. Ruotsalaisbändiltä soitettiin Happy New Year, jonka Tarja lauloi osittain toisella kotikielellään espanjaksi. Lennon-laina oli tietysti Plastic Ono Bandin kanssa tehty Happy Xmas (the War Is Over). Kumpikin versio toimi yllättävän hyvin siloitellumman sovituksen voimin. Populäärilinja jatkui tiettyjen joululauluvalintojen osalta. Marian pojassa yritettiin laulattaa yleisöä, mutta jyväskyläläiset eivät liiemmin lämmenneet vaan tyytyivät henkäilemään kertosäettä tuskin kuuluvasti. Eipä haitannut, sillä Turunen oli aivan loistavan hyvällä tuulella ja sai luultavasti jokaisen salissa istujan mukaan hartaaseen tunnelmaan. Välistä Tarja tuntui äärimmäisen liikuttuneelta. Kappaleen You Would Have Loved This laulaja esitti yksin säestäen itseään pianolla. Pienieleistä ja herkkää, ja ehdottoman kaunista.

Konsertin loppuun esitettiin Walking in the Air vielä toistamiseen. Ratkaisua voisi hieman kummeksua, mutta en taida jaksaa, koska jälkimmäinen versio oli sen verran hienoa kuultavaa ja katseltavaa. Tarja lauloi kappaletta tulipunaisessa leningissä lumisateen alla seisten. Upea päätös hienolle illalle.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Kalle Björklid/Huumakuva.net