Laibach (SLO)

Tämä on jo kolmas kerta viimeisen kolmen vuoden aikana, kun Laibach vierailee Helsingissä. Tämä ja hintavat liput eivät kuitenkaan ole johtaneet yleisökatoon, vaan Slovenian tunnetuin yhtye veti Tavastialle runsaslukisen joukon gootteja, industrial-faneja ja muuta rokkikansaa. Yleisön valmennus alkoi jo puoli tuntia ennen keikkaa, kun kaiuttimet alkoivat soittaa saksalaista marssimusiikkia. Ja sitten: kotoinen Maamme-laulu, jota moni innokkaasti lauloikin.

Keikan rakenne kävi pian selväksi: Germania, America, Anglia... Laibach soitti läpi koko uuden Volk-albuminsa, samassa järjestyksessä kuin levyllä. Ainoastaan Vaticanae-hymni jätettiin pois, ja NSK:n laulu soi nauhalta encorea odotellessa. Kaikkien biisien taustalla pyöri myös sitä varten tehty video, monasti lähinnä sinänsä mielenkiinnotonta lipun animointia ja iskusanoja, mutta ne pitivät silti yllä vahvaa temaattisuutta ja kokonaisuuden tunnetta. Ja esimerkiksi Rossiyan pyörivistä kultaisista kirkoista ja viljapelloista muodostui komea kokonaisuus, joka kohotti muutenkin massiivisen biisin uusiin korkeuksiin. Materiaalia ei oltu ehditty työstää vielä kovin radikaalisti uusiksi, ja kun muun bändi oli alleviivaavan staattinen instrumenttiensa takana, keskittyi huomio videoiden lisäksi agitaattori Milan Frasiin, ja tämän komeasti pukeutuneeseen puolisoon, jonka vastuulla olivat kaikki melodisemmat lauluosuudet.

Encoreita varten lavalle saapuivat myös ah-niin-ihastuttavat rumpalitytöt Eva Breznikar ja Natasa Regovec, jotka aiempien keikkojen jälkeen ovat olleet se ensimmäinen ja jopa ainoa asia, mitä ihmiset muistavat niiltä mainita. Heidän ilmeetön takomisensa tahditti kuuden biisin settiä, lähinnä bändin edelliseltä WAT-albumilta. Nämä saivat kuitenkin keikan aikana suhteellisen rauhalliset eturivit tanssitaudin valtaan.

Keikka myös päättyi asiaankuuluvalla tavalla, oltiinhan tässä todistamassa todellista rock-spektaakkelia: projektorit heijastivat seinälle levyn ja keikan tekijätiedot, kaiuttimista soi bändin varhaisemmasta tuotannosta koostettu Laibach Medley, ja koko livekokoonpano saapui valonheittimien saattelemana kumartamaan ja ottamaan vastaan suosionosoituksia. Keräämällä näin yhteen teatteritaidetta, Leni Riefenstahlia ja blatanttia rock-machismoa, mutta suojautumalla satiirin ja populismin loputtomille metatasoille, Laibach luo totaalisen live-elämyksen, jonka äärellä kaikki muu tuntuu pieneltä. Voin ymmärtää, miksi joitakuita pelottaa.

Teksti ja kuvat: Mikko Heimola