23.11.2006 Don Johnson Big Band, Alaska Kalan [Lutakko/Jyväskylä]

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 66 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Don Johnson Big Band, Alaska Kalan
23.11.2006
Lutakko/Jyväskylä

Tanssisali Lutakossa on viimeisen kuukauden aikana tullut koettua mahtavan rytmikkäitä keikkoja. Ensin Ruotsin Atomic Swing, sitten jenkkiläinen The BellRays ja nyt kotimainen Don Johnson Big Band. Eivätkä suomalaiset jääneet tappiolle tässä kisassa. Donjohnsonit ovat kovia keikkatilanteessa, ja kun bändiä on vielä vahvistettu Emma Salokoskella, human beatbox -mies Felix Zengerillä ja vierailevilla rumpaleilla, odottaa voi pelkästään hyvää. Eikä yhtye olekaan koskaan odotuksia pettänyt, ei levyllä eikä etenkään livenä.

Yleisöä lämmitteli illan pääesiintyjän itsensä valitsema Alaska Kalan. Kyseessä oli simppeli yhden miehen blueskombo. Yhdysvalloista Hyvinkäälle emigroitunut Alaska Kalan eli Gavin Kalan paiskoi rouheaa bluesia vastustamattoman vilpittömästi, ja saikin lavan eteen kerääntyneen porukan hyvälle tuulelle. Ihan blues-ukko mies ei kuitenkaan taida olla, vaikka riffit lähtivätkin näpeistä aika tyylipuhtaasti. Heppu nimittäin räppäsi melkoisen sujuvasti kun lavalle saapui taustoja puhisemaan footbagin kaksinkertainen Suomen mestari ja uskomattoman taitava ihmisbeatboxihme Felix. Jälkimmäisen kaverin esitystä tuli seurattua hämmästyksestä lähes lamaantuneena, ja vielä hurjemmaksi meno äityi myöhemmin illalla. Pirulainen sentään, jo tässä vaiheessa oli aivan mainio tunnelma!

Pyyhe – liftarin paras tawara

Don Johnson Big Band aloitti hissutellen Last Thingsillä. Muutaman biisin ajan vedettiin hiljaisempaa ja tunnelmallisempaa linjaa, kunnes Tommy vihdoin otti kolmen biisin jälkeen kunnolla kontaktia yleisöön kertoen, kuinka seuraavan biisin aikana lavalla olisi peräti kaksi kitaristia. Harvinaista herkkua tälle bändille, joka onneksi käyttää mahdollisimman vähän kitaroita (saati säröä!). Toinen kepittäjistä oli lämppäri Alaska Kalan, joka liittyi seuraan kuljettamaan keväällä ilmestyneen Don Johnson Big Band -levyn Island Girliä kepeisiin Länsi-Intia-saaristolaistunnelmiin. Tässä kappaleessa Emma Salokosken ääni pääsi vihdoin kunnolla esille eikä jäänyt taustalle kuten parin ensimmäisen biisin aikana.

Tuomas <3 Emma

Kaikki tuntuu olevan Don Johnson Big Bandissä kohdallaan. Muusikot ovat enemmän kuin taitavia ja osaavat pelata hyvin yhteen. Musiikki on tarpeeksi crossoveria upotakseen suuriin massoihin ja tarpeeksi erikoista herättääkseen marginaalisempienkin ryhmien kiinnostuksen. Lutakossa kuultiin torstaina hyvä sekoitus tunnettua, tuntemattomampaa ja yllättävääkin Don Johnsonia. Jotenkin tuntui, että hittibiisit vedettiin läpi melko ripeään – ei huolimattomasti muttei järin suurella intensiteetilläkään. Enkä ihmettele, sen verran monesti yhtye on varmasti soittanut One MC, One Delayn että mahdollisesti jossain vaiheessa kyllästyttää. Jah Jah Blow Job jäi tällä kertaa kuulematta, samoin ensimmäisen levyn vauhtihirmu Helsinki Cadenza. Uusimmat sinkut ja huomattavasti radiosoittoakin saaneet Busy Relaxin´ ja Road toki soitettiin, kuten myös iloisena yllätyksenä uran alkuvaiheilta peräisin oleva Disco San Francisco.

Huikeimmaksi meininki meni Felixin soolon aikana. On jotenkin käsittämätöntä, miten niin monenlaisia ääniä pääsee yhdestä ihmisestä. Uskottava kuitenkin vain on, ja herra itsekin vakuutteli kaiken äänen olevan orgaanista alkuperää. Ääniala on kiitettävä: korkeista vinkaisuista matalaan murinaan ja kaikkeen siltä väliltä. Välillä tuntui kuin mies olisi tuottanut vähintään nelikanavaista ääntä ihan yksinään. Keikkaseurana ollut ystävä kommentoi, ettei taida YouTuben tietovarastoistakaan löytyä vastaavaa taituruutta. Väitteen voi melko surutta allekirjoittaa (eikä netin tarjontaa jaksa Felixin esityksen jälkeen edes tarkistaa).

Jumalauta nää jätkät on kovia!

Tykitys jatkui encoressa, jonka aikana lavalle kapusi jyväskyläläinen rumpali Olavi Louhivuori. Rytmikkään soolon vetäissyt Louhivuori oli kotikaupungin ykköskeikkamestan lauteilla tulessa. Tässäkin vaiheessa iltaa pystyi näemmä vielä hämmästymään. Kuultiin myös lisää Emman laulua sekä Tommyn freestyle-räppäystä. Human beat box -meininkiä tarjoiltiin parhaimmillaan kahden poskiperkussionistin voimin. Edelleen uskomattoman vaikuttavaa. Keikka päättyi vanhan liiton rave-tunnelmiin yhtyeen versioidessa Prodigyn No Goodia. Hikistä meininkiä ja uskomattoman energistä poukkoilua koko esitys. Harkitun säädeltyä mutta silti sinne tänne ryntäilevää. Don Johnson Big Band osaa.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Kalle Björklid/Huumakuva.net

Lukukertoja: 1950

Uusimmat livearviot

She!, The Oi! Boys [Doris/Tampere]