15.11.2006
Helsinkiläis-tamperelainen Marian valinta julkaisi taannoin kolmen kappaleen näytteen avarasti maalailevaa poppia, jossa kantrahtavuus ja iskelmä kimaltelevat enemmän sympaattisen mattapintaisesti kuin kirkkaan päällekäyvästi. Yhtyeen soolona jo vuonna 1999 perustanut Ilja Karsikas, haluatko että teitä tituleerataan pop-, folk-, kantri vai iskelmä-yhtyeeksi?
- Marian valinnan perusidea on alusta alkaen ollut pehmeissä melodioissa ja romanttisissa sanoituksissa. Nuo kantri-, folk- ja iskelmävivahteet ovat pikemminkin hienostuneita mausteita, jotka luovat musiikkiimme ominaismaun. Joten kaipa Marian valinta on pop-yhtye, vaikka olemmekin aika kaukana kaupallisesta peruspopista.
Teit Marian valintaa vuodesta 1999 vuoteen 2005 soolona. Miten tulit ajatelleeksi bändin laajentamista ja miksi juuri näiden herrojen kanssa?
- Bändin kasaaminen oli mielessäni kyllä jo ihan alusta saakka. Alussa minulta puuttui kuitenkin itsevarmuutta ja uskoa siihen, että jotkut muutkin haluaisivat soittaa tekemääni musiikkia. Ja vähitellen huomasin, että homma toimii mukavasti yksinkin ja että jopa keikkoja voi tehdä itsekseen.
Vuoden 2005 alkuun mennessä olin tehnyt itsekseni jo viisi demoa. Olin kypsynyt biisintekijänä ja esiintyjänä ja vähitellen vakuuttunut siitä, että bändi voisi tuoda juttuun jotain selvästi enemmän. Niinpä päätin kysellä ympäriinsä, jos löytyisi asiasta kiinnostuneita ja innostuneita soittajia.
Sami (Nissinen, kitara ja koskettimet) oli kuullut biisejäni netistä. Minä taasen diggailin Puumajaa, jossa Sami soitti (suomenkielistä Red House Paintersia – ihan mahtavaa!). Ja kun tapasimme Helsingissä jollain keikalla, huomasimme, että meillä oli todella paljon yhteisiä suosikkeja. Ja taisi olla niin, että Sami itse kysyi, voisiko tulla soittamaan koskettimia Marian valintaan.
Villen (Rönkkö, basso) kanssa olin soitellut jo teini-ikäisenä Kajaanissa, joten pyysin hänet mukaan. Sami taas tunsi Antin (Mikkola, rummut) Oulun lukioajoiltaan, ja vaikka mies ei ollut soittanut moneen vuoteen, huomasin jo ensimmäisissä treeneissä, että hänellä on rumpujen soittoon juuri sopivan kevyt ja jazzahtava ote.
Oleellista on tietysti se, että henkilökemia toimii tosi hyvin. Sitä paitsi nämä herrat tulkitsevat biisejä todella osuvasti ja vakuuttavasti.
Levyn saatteessa mainitaan bändin olevan Pohjoisen poikien perustama. Miten pohjoisuus mielestäsi kuuluu?
- Pohjoinen edustaa ainakin minulle kotia, vaikka olen asunut jo useamman vuoden etelässä. Juureni ovat Kajaanissa ja olen siitä jollain tapaa ylpeä. Sanoituksissa voikin ehkä kuulla nostalgisen kaipuun lapsuuden ja nuoruuden maisemiin. Kotiinpaluu-teemakin on mukana monissa kappaleissa.
Ajattelen myös, että pohjoinen mentaliteetti on jollain tapaa erilainen kuin eteläsuomalainen. Musiikissa pohjoisuus kuuluu ehkä omaehtoisuutena ja jonkinlaisena rentona asenteena musiikin tekemiseen. Tietty vilpittömyys on biisien tekemisessä ja esiintymisessä tärkeää, joskin se saattaa joillekin näyttäytyä naiiviutena.
Voi tietysti olla, että kysymys on enemmän persoonasta, mutta uskon, että biisimme olisivat hyvin erilaisia, jos olisimme kasvaneet Mellunmäessä tai vaikka Tampereen keskustassa.
Kuinka romanttinen mies on Ilja Karsikas?
- En ehkä arkena ole kovinkaan romanttinen, mutta parhaimmillani toivottavasti tosi romanttinen. Voisi sanoa, että luonteeltani olen pikemminkin leikkimielinen haaveilija kuin varsinainen romantikko.
Musiikissa ja biiseissä romantiikka on tosin pikemminkin tyylillinen valinta kuin henkilökohtainen ominaisuus. Ja on todettava, että parhaissa romanttisissa lauluissa on mukana jotain traagista.
Kuinka vahvasti biisien lopputulos on sinun harteillasi vai ollaanko eletäänkö nyt jonkinlaisessa demokratiassa?
- Minä teen yhä biisit eli sävellykset ja sanoitukset melkoisen valmiiksi, ennen kuin esittelen niitä muille. Sovitukset ja lopulliset rakenteet syntyvät yhdessä soittaessa. Oikea tunnelma on biiseissä tosi tärkeä juttu, joten sitä saatamme hakea joskus todella pitkään.
Soitannollisesti muilla on mielestäni hyvin vapaat kädet, joskin silloin tällöin saatan puuttua esimerkiksi liian rokahtavaan meininkiin, tällainen poppari kun olen. Yhdessä niistä jutuista kuitenkin keskustellaan ja mietitään, mikä toimii missäkin biisissä. Eli toimimme demokraattisesti biisin ja tunnelman ehdoilla.
Millaisia esikuvia tai sukulaissieluja Marian valinta tunnustaa ja ovatko ne muuttuneet bändin kasvettua nelikoksi? Musiikillisesti ja sanoituksellisesti?
- Omat innoittajani eivät ole juurikaan muuttuneet bändin syntymisen myötä. Tärkeitä vaikuttajia ovat yhä muun muassa The Smiths, The Cure, Red House Painters ja Nick Drake. Nykyään tosin kuuntelen melkein enemmän kaikenlaisia country-äijiä Ryan Adamsista Johnny Cashiin.
Suomalaisista bändeistä ja artisteista hengenheimolaisina voisi pitää Wojciechia, TV-resistoria, Matti Johannes Koivua, Samae Koskista ja tietysti Puumajaa.
Musiikilliset vaikutteet ovat kaikilla hieman omanlaisensa ja se kuuluu ja saakin kuulua jokaisen omassa soitossa ja myös sovituksissa.
Varsinaiset sanoitukselliset esikuvat löytyvät Tuomari Nurmion ja Kauko Röyhkän varhaisemmasta tuotannosta, Marko Haavistoa ja monia muita iskelmänikkareita unohtamatta.
Kirjallisuus vaikuttaa myös tosi paljon biisien teemoihin. Kirjailijoista pitää mainita Herman Hesse ja Mika Waltari, joiden tuotanto on vaikuttanut todella paljon omaan ajatteluuni ja sitä kautta biisien teksteihin.
Vieläkö teet myös soolokeikkoja?
- Teen. Oikeastaan aina, kun sellaista kysytään ja keikka sopii aikatauluihini. Yleensä soolokeikat ovat yksityisissä tai muuten vaan pienemmissä tilaisuuksissa, joihin koko bändi saattaisi olla liian iso tai äänekäs. Seuraava soolokeikka on näillä näkymin ensi vuoden tammikuussa kuvataiteilija Timo Tolosen näyttelyn avajaisissa Turussa.
Väitin yhtyeen live-soittoa hiukan absurdiksi. Sanavalinnat epäkarismaattinen ja vinksahtanut taisivat kohdistua juuri omaan esiintymiseesi. Osaatko analysoida, miksi sain moisen vaikutelman? Vai olenko vain mitään mistään tajuamaton urpo? Silti diggailin keikastanne, kyseessä ei ollut niinkään lyttäys kuin hymyilyä herättävä hämmästely.
- Absurdius on ainakin paljon parempi asia kuin banaalius. Haluan ymmärtää arviosi niin, ettei keikkamme ollut mitään peruskauraa, vaan että siinä oli jotain selittämätöntä ja yllättävää.
Luulen kuitenkin, että kysymys on osittain siitä ristiriidasta, joka syntyy rokkiroolin ja perimmäisen luonteen välillä. Kun olen luonteeltani enemmänkin rauhallinen ja pohdiskeleva, enkä mikään rokkikukko, voi välillä riehakkaaksikin yltyvä esiintyminen näyttäytyä hullulta touhulta. Mutta se pitää vain hyväksyä.
Ajattelen joka tapauksessa, että esiintyessään pitää yleisöä myös viihdyttää ja ihmisille antaa itsestään niin paljon kuin mahdollista. Jos haluaa tanssittaa yleisöä, on myös itse oltava fyysisesti läsnä, vaikkei se aina selväpäiseltä vaikuttaisikaan. Bändikeikolla pyritään saamaan meininki kattoon. Soolokeikolla voi sitten taas sitten hissutella ja olla avoimesti herkkä ja yltiöromanttinen.
Morrissey on jollain tapaa esiintyjä-esikuvani. Hänellä on mahtava karisma ja lavasäteily. Uskon vahvasti, että karisma kehittyy iän ja kokemuksen myötä, jos ei ole sellaista sanut syntymälahjana. Eli ainakaan uskoa ei ole menetetty.
Voi siis vain kuvitella, miten hulvattomalta Marian valinta näyttää, jos joskus pääsen eroon kitaran soittamisesta ja voin liikkua lavalla ilman rajoituksia.
Erittäin hienosti vastattu, kiitos. Nyt on siis pistetty yksi hieno näyte ilmoille ja timanttista pitkäsoittoakin lupaillaan. Millainen, milloin ja mitä kautta?
- Etsimme tällä hetkellä hyvää yhteistyökumppania eli sopivaa ja innostunutta levy-yhtiötä, joka voisi julkaista musiikkiamme. Jos sopivaa kumppania ei löydy, teemme levyn todennäköisesti omakustanteena. Usko biiseihin ja tulkintoihin on sen verran järkkymätön, että levyn teko on joka tapauksessa ajankohtainen. Todennäköisesti levy ilmestyy kuitenkin vasta ensi syksynä. Parhaassa tapauksessa jo aiemmin.
Uskoakseni kokonaisuudesta tulee eheä mutta monipuolinen; meneviä ja hieman kantrihenkisiä poppiksia, pari rokkikipaletta ja muutama tunnelmallinen balladi. Biisimateriaalia on melko runsaasti, joten levylle pitää valikoida kirkkain huippu.
Olisi myös hienoa, jos löytäisimme levylle sopivan ulkopuolisen tuottajan, joka voisi kaivaa biiseistä ja yhtyeestä esille uusia ja odottamattomia puolia. Ja jos levystä ei tulekaan valtavaa kaupallista menestystä, niin toivottavasti ainakin pieni indie-klassikko tai väärin ymmärretty mestariteos.
Antti Tuisku versioi Kaunein unesi-kappaleesi. Miten Idoli löysi biisisi ja mitä mieltä olet lopputuloksesta?
- Kun suunnittelin Samae Koskisen levyn kansia, tutustuin Suomen musiikin pomoon Kari Hynniseen, joka on myös Antin levyjen vastaava tuottaja. Kari oli sitten löytänyt Marian valinnan biisejä netistä ja soitti eräänä päivänä kysyäkseen voisiko Antti levyttää kyseisen biisin. Kyllä siinä suu loksahti auki ja pari päivää mietin, voinko vastata myöntävästi. Mutta onneksi bändin pojat ja muut ystävät pitivät sitä ihan hauskana juttuna, joten annoin sitten mennä.
Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että biisistä on tehty versio, joka on varsin kaukana alkuperäisestä. Sovitus on kuitenkin vähän hengetön eikä tulkinta mielestäni kohtaa biisiä. Mutta onhan lähtökohdatkin biisin sovitukseen huomattavan erilaiset kuin Marian valinnalla. Tuiskun pitää kuulostaa Tuiskulta.
Yleensäkin pidän siitä, että cover-versio on hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen ja biisi muuttuu jo täysin toiseksi. Siinä mielessä Antin versio on varsin onnistunut. Vielä hauskempaa olisi tietysti ollut, jos kappale olisi päätynyt vaikkapa Vesa-Matti Loirin Ivalo-levylle.
Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.marianvalinta.com ja Valpasvuo.
