31.10.2006
Jo muutaman vuoden ajan tummanpuhuvaa tunnelmointia tehtaillut tamperelainen Lurido on saanut valmiiksi ensimmäisen äänitteensä, joka miellyttää myös bändiä itseään. Omakustanteena julkaistavan EP-levyn aattotunnelmissa yhtyeen musikantit, Jarno Vesala (laulu), Marko Syrjäläinen (kitara), Timo Juntunen (rummut) sekä Ari Hossi (basso) kertoivat kuulumisiaan Desibelille.
Lurido on monelle vielä tuntematon yhtye, kertokaa lyhyt tarinanne yhtyeenä tähän asti.
Jarno: - Luridon nimellä aloin joskus tekemään biisejä ja etsin bändiä ympärille. Muutin Tampereelle opiskelun myötä.
Marko: - Muutin Tampereelle 2002 ja alettiin oikeastaan saman tien musisoida Jarnon kanssa. Rämäsen Jukka tuli sopivasti mukaan kuvioihin ja vähän myöhemmin tutustuttiin Timo Alataloon, joka tarttui bassoon. Jarno soitti bassoa ennen sitä. Parin vuoden soittelun jälkeen tiet erkanivat ja jatkettiin Jarnon kanssa kahdestaan. Ari kuuli meidän duo-keikan ehdotti parin päivän päästä basistin paikalle itseään. Homma kulki ja Timo tuli myöhemmin kuvioihin.
Timo: - Joo. Muutin Tampereelle 2003 soittamaan. Soittokaverin mentyä toiseen bändiin soitin toimettomana Jarnolle. Jutustelun tuloksena liityin väkisin bändiin.
Luridon soundi on persoonallinen ja kiehtova. Kuvailin tyyliänne taannoisessa liveraportissa seuraavasti: ”Luridon fuusiossa on Sielun Veljien kaltaista alkuvoimaista hulluutta, mutta myös pehmeämpää, vähäeleistä ja tummanpuhuvaa jatsahtavuutta esimerkiksi Tindersticksin tyyliin.” Miten kuvailisitte itse tyyliänne? Ketä voisitte nimetä vaikuttajiksenne?
Jarno: - Tyyli on sekasoppa kaikkien eri kiinnostuksen kohteista.
Marko: - Niin, mun mielestä hupaisin kuulemani määritelmä musastamme on uinahteleva proge. Itse ollaan koitettu muotoilla jotain tyyliin jatsahtavaa, punkahtavaa poppia.
Timo: - Vaikuttajina mulle on olleet 16 Horsepower, Depeche Mode ja Scott Walker.
Marko: - Noi on siis juttuja mitkä kuuluu Timon rummutuksessa. Vaikuttajia on varmaan kaikilla kauhea lista. Varmaan perus tomwaitsit, peejiit ja muut kuuluu taustalla.
Luridon kappaleet perustuvat usein tarkasti kohdalleen viritettyyn tunnelmaan. Yhtye panostaa kappaleidensa sovituksiin, joissa oikean soittotatsin löytymisellä on keskeinen rooli. Soitossa voi kuulla jatsahtavaa fuusiohenkeä, mutta eivätkö bassosoolot ole kuitenkin brassailua? Mikä on filosofianne soittamisen suhteen?
Jarno: - Kaikki soolot voi olla brassailua, mutta biisintekohetkellä ja soittaessa se tuntui hyvältä.
Marko: - Aluksi olin miettinyt siihen (puheenaiheena olevaan Manda Lee -kappaleeseen) sooloa nailonkielisellä, mut se olis kai ollut vielä kornimpaa bossisyhteydessä. Soolojen soittaminen on tällä porukalla tunnelmointia ja vuorovaikutusta.
Ari: - Yritin hakea siihen instrumentaaliotetta.
Jarnon tunnistettava laulutyyli on bändin soinnin kannalta tärkeä elementti. Miten ja koska Jarno keksi laulutyylinsä, vai imettiinkö tämä tatsi jo äidinmaidossa?
Jarno: - Laulusoundi syntyy itsestään ja on luonnollisin tapa laulaa mulle. Ääni tulee äidinmaidosta.
Kertokaa biisien synnystä, mikä on hyvän Lurido-kappaleen resepti?
Jarno: - Minä tai Marko tuodaan jonkinlainen aihio ja sitten se lähtee kulkemaan, tai sitten ei.
Marko: - Me leikitään aika härskisti välillä meidän omalla materiaalilla ja soitellaan ja kuulostellaan. Ollaan aika tyylisotku, eli kaikki käy mikä välittää tunnelmaa vahvasti, tai jotenkin kolahtaa soitellessa.
Yhtyen on tehnyt ikäänsä nähden vasta suhteellisen vähät, kymmenkunta keikkaa. Lavalla yhtyeessä on kuitenkin luontaista karismaa. Kertokaapa, millainen on onnistunut Lurido-keikka?
Marko: - Tampereen Klubilla yleisö meni hiljaiseksi ja fiilisteli. Se tuntui hyvältä.
Ari: - Mahdollisimman intensiivinen.
Marko: - Yritetään luoda jotain mystiikkaa. Ollaan vedetty aika omituisiakin keikkoja, mut tärkein puoli on tunnelman välittyminen.
Entäpä levyltä kuunneltuna, kuvailkaa täydellinen Lurido-elämys, mitä siihen vaaditaan?
Jarno: - Kukaan ei kai ole oikein ajatellut asiaa.
Timo: - Ei, kyllä mää oon ajatellu.
Jarno: - No mitä sää oot ajatellut?
Timo: - Levyllisen kera pitäisi nauttia sherryä, rinkeleitä ja jalkakylpy.
Marko: - Kai tää on vähän paskaa taustamusaa, toimii sit kuunnellessa tai ei.
Jarno: - Niin, kyllähän sitä pitää kuunnella.
Mikä on toistaiseksi hienoin saavutuksenne yhtyeenä?
Marko: - Hienoimmat saavutukset on parhaat keikat ja musiikillinen kehitys.
Timo: - Sain kerran.
Jarno: - Se että ollaan saatu sama fiilis aikaiseksi keikalla välittymään, mikä meillä on parhaimmillaan treeniksellä.
