28.10.2006
Telakka/Tampere
Musiikin ja Median lauantaipäivän juhlistus kokosi Telakalle neljä kitarabändiä, jotka esittivät ihan kelvon kattauksen erilaisia tyylilajeja ja näkemyksiä. Homman aloitti tummapuhuvasti sommistautunut post punk/tanssilattiarock-yhtye The Orders. Yhtye tunnettiin aiemmin nimellä Dive, mutta vaihtoi nimensä ja keskittyy nyt julkaisemaan debyyttiään PIAAF Recordsin kautta, jonka kaarti oli tottakai läsnä seuraamassa suojattiensa näytön paikkaa.
Tyylillisesti mennään ajan hermolla liitävän, Joy Divisionin suuntaan kumartavan jälkipunkin parissa. Levymuodossa jälki miellytti erittäin hyvin, mutta livenä joku kinnasi. Jotenkin bändin soundi ei mitenkään erottunut persoonallisena tuhannen muun vastaavaa kaavaa käyttävän aktin rinnalla. Keulahahmo Lauri Kosken Brian Molko-henkinen ulkoasu lähinnä ärsytti, vaikka mies laulajan hoiti tonttinsa ihan kunnialla. Klassinen ”näyttävät paremmilta kuin mitä kuulostavat” sykki ikävästi päässä. Ja siihenhän on vain yksi lääke – jatkossa yhtyeen täytyy luoda vieläkin tarttuvampia ja massasta erottuvampia biisejä, jos meinaavat menestyä.
Saman lääkkeen pariin joudun ihmetyksekseni passittamaan myös Kevinin. Janne Lastumäen koskettimilla vahvistettu nelikko soittaa toki hyvin ja pitkä ura erinäköisissä comboissa antaa soittajille tarvittavan rentouden, jota eivät edes pienet välisäädöt hävitä. Jotenkin vaan keikan jälkeen oli sellainen olo, ettei oikein mitään jäänyt mieleen. Kevinin soitolle ei taida sopia istumakatsomo, jengin pitäisi seistä ja heilua mukana. Silloin homma varmasti koskettaisi paremmin. Tai ehkä kyseessä on hiukan psykedeliarockimman suunnan valinneen Bad Dream Stone Mystery-levyn tuoreus – ainakaan omiin korviin ei kaikunut hirveästi tuttuja sointuja, vaikka kyllä niitäkin soitettiin.
Ville Särmän dracula-viitta ja bändin esittelykierroksen rempseä hehkutus-läppä naurattivat. Yhtyeen soitto toki toimii ja on ihan viihdyttävää. Jokin siitä vielä vain puuttui ainakin tällä keikalla. Ajatukset alkoivat harhailla.
Jos intiimi, matala ja kahvilamainen tila nakersi Keviniltä iskevyyttä, teki se brightboyn tanssitahtoiselle melodiselle maalailulle vain hyvää. Jotenkin yhtyeen kauniit melodiakuviot, Antti Westmanin laulutaidot ja biisien selkeät koukut kävivät huomattavasti paremmin esille kuin esimerkiksi Yo-talolla viikko aikaisemmin. Kitarat eivät hallinneet liikaa, vaan laina-urkuri Lasse Piiraisen koskettimet ja Westmanin laulu pääsivät oikealle paikalleen. Jyvät erottuivat akanoista. Etenkin Wear Out The Soles kuulosti erityisen hyvältä, samoin Yeah Yeah No No. Ensimmäistä kertaa koko illan aikana yleisö selvästi eli keikan mukana, taputti innolla kun bändi niin kehotti ja pisti ääntä kuulumaan kappaleiden välissä. Tanssimaan asti ei silti juuri kukaan innostunut, mutta tuolit kyllä hyppivät useammassa pöydässä. brightboyn paras näkemäni keikka tähän mennessä.
Viimeisen naulan iltaan iski parasta avaran kitarapopin perinnettä tarjoileva Montevideo, Kevinin tapaan pitkän linjan taitajista koostuva combo. Sam Shinglerin ulottuva ääni oli illan parasta laulullista antia. Ongelmaksi muodostuikin lievä persoonattomuus. Tuntuu kuin yhtye kunnioittaisi jo tehtyä liiankin kanssa, joka taas syö innovaatiota. Niinpä ihan kelpo keikasta jäikin laulun lisäksi mieleen lähinnä mainio versiointi Enjoy The Silencesta, vika biisi The Cynic sekä eniten iholle päässyt keikan keskiosa, jossa kitarat vaihdettiin akustisempiin.
Kaiken kaikkiaan ilta kärsi hiukan liikaa siitä, että musabisnes-ihmiset olivat vähintään toista iltaa pämppäämässä ja osa porukasta tuntui olevan enemmän kiinnostunut sunnuntaikrapulan viimeistelystä kuin musiikista. Tunnelma oli innostunut oikeastaan vain brightboyn aikana. Toki ulkomaankieliä supatettiin hiukan joka suunnalla, joten kansainvälisyys-mittarilla tapahtuma taisi onnistua oikein hyvin. Nautinnollisena musiikki-iltamana Telakan lauantai taasen oli kaikesta hyvästä huolimatta hiukan lattea.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
