Tigerbombs, brightboy

Vastamainos on paras mainos. Tigerbombsin laulaja-kitaristin Kido Retron humoristinen palopuhe siitä, kuinka unohtumattomia oivalluksia illan kekkerit järjestänyt Carlings-liike aina tarjoaa, ei varmasti ainakaan vähennä lafkan myyntiä. Retron toteamus ”muistaa aina miksei kannata syödä, kun yrittää tunkea itseään niihin farkkuihin” herätti ansaittua hekotusta mukavan täyteen myydyllä Yo-talolla. Vastaavanlaisen huumorintajun ja rennon asenteen ilmaukset olivat jälleen se, joka veti viimeisen silauksen viisikon iloisen menevään party-rokettiin.

Sinänsä Bombsien keikka ei uusia ihmeitä tarjoillut, mitä nyt lainakappaleeksi oli nostettu mm. 80-luvun Flashdance-hitti Maniac ja oliko tuo nyt Anthraxia? Omasta materiaalista tutut hitit, kuten 1000 Sparks ja hevitilaukseen vastannut Highway5 pistivät parhaiten. Vaikka meininki oli koko ajan sieltä paremmasta päästä, ei yleisö Yo-talolle (ja Tampereelle) jo niin tutusti oikein joko uskaltanut tai viitsinyt päästää itseään irti. Onneksi yhtyeen kovimmat fanit sentään pistivät kunnolla tanssiksikin. Kyllä yhtye taksimies-asusteissaan ja encore-tekoviiksissään sen ansaitsivat. Jukka Sepe Ässä Salmisen tiara oli myös näkemisen arvoinen...

Kovassa nosteessa oleva brightboy käyttää aikalailla samoja elementtejä, mutta enemmän melankolian parissa, hitaammin ja vähemmällä huumorilla. Antti Westmanin ääni toimii, viisikolla on hyvä poseeraus ja setistä löytyy kappaleita, jotka jäävät vahvasti päähän pyörimään. Näiden varassa toimi tämäkin keikka ihan kelvollisesti, Yeah Yeah No Non ja 1989:n toimiessa kulmakivinä. Laiska ska oli ihan hauska juttu, muttei sen enempää. Lainaraitana viisikko tulkitsi Genesiksen Invicible Touchin.

Vähän jäi sellainen maku suuhun, että vaikka yhtye sinällään hoitaa leiviskänsä ihan kelvosti, ei touhussa ole ainakaan vielä niin paljon omaa persoonaa, että todelliseen läpimurtoon riittäisi rahkeita. Ainakaan kansainvälisissä mitoissa... Mikä on sinänsä sääli, koska brightboy on ihan sympaattinen retkue. Tiikerien rentoutta ja hurttiutta heillä ei ole, muttei toki tarvitsekaan. Suomalaisten musiikinkuuntelijoiden jakaantumisesta duurin ja mollin ystäviin kertonee eniten yhtyeiden listamenestys.

Höpötys ja kuvat: Ilkka Valpasvuo