Jyrock

Uusi päivä, uudet kujeet. Kömmin sisään suhteellisen nukkuneena ja syöneenä, kuin uutena miehenä. Illan ilmiselvän pääesiintyjän The Flaming Sideburnsin vetämänä sisään sopi odottaa melkoista laumaa rokuja. Siitä huolimatta alakerran shown avannutta turkulaisyhtye Devillacia ei palkittu läheskään täydellä salilla, jengi joi pohjia muualla. Yhtyeen melodinen stoner -rock soi hyvin, mutta aika peruskauraa. Ei turhia hötkyilyjä. Rockarit hylkäsin aika pikaisesti, sillä yläkerran elektropainotteisen illan avaajana toiminut Puola oli ennakkokaavailuissani yksi mielenkiintoisimmista esiintyjistä. Jyväskylän omat pojat olivat panostaneet esitykseen ja saapuivat lavalle teatterimaskit naamalla punavalkoisissa kostyymeissä. Ennen trion saapumista olin jo melkein seonnut laskiessani lavalle kasattuja syntikoita ja muita härveleitä. Puolan alkaessa hommiin selvisi, että vain murto-osa kamasta oli heidän käytössään. Toinen selvinnyt juttu oli se, ettei nenän niistäminen nasse naamalla ole helppoa. Bassolla ja syntikalla aseistautuneen trion saundi oli kuin animaatioelokuvasta. Kuvitelkaa Fantasian Noidan oppipoika, sillä erotuksella, että Mikki on vetänyt turhan raskaat aamulääkitykset. Alatte olla lähellä. Psygee, progee, huumaa. Toimiva startti yläkertaan.

Ja kipikapi seuraamaan hypno-impro-stoner -rockiksikin kutsuttua jamittelua, alhaalla aloitteli Pharaoh Overlord. Monen edellispäivän yhtyeiden ( mm. Circle, Astro Can Caravan, Staufenbiel Brothers ) jäsenistä koostuva combo junnasi hypnoottisesti, ikään kuin Circle goes Rinneradio. Tai jotain. Yleisö, jota oli kertynyt melkoisesti jo Puolan keikalle, diggaili. Faarao yliherra on talossa, kumartakaa! Ykskaks juoksumarssia portaisiin, vuorossa turkukaksikko L'go Pistooli. Poikain komeat Anthrax ja Black Audio -paidat pistivät silmään. Asiaa. Mekaaninen junnaus vocoderilla maustettuna istuu hyvin yhtyeen nimeen. Jos Fu - tourist pakenisi tanssilattialta autotallin takanurkkaan, lopputulos voisi kuulostaa samalta. Diggailin.

Yleisö ei liiemmin osannut arvostaa palikkapyssyjen pauketta, sillä alhaalla yleisöä hurmasi ihana Kuusumun Profeetta. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta en osannut odottaa erityisiä, joten yllätyin positiivisesti. Profeettojen sanoma oli rauhallista, runollisen kaunista iskelmää. Tosin vaikutteita niin progesta, folkista kuin jazzistakin erottaa. Saksofonilla, percussioilla ja bassolla vahvistettua paatoshenkistä trubaduurilaulua kuunneltiin hartaudella. Taatusti illan kaunein keikka, vain tunnelmaa luova hämärä piilotti kyyneleet raavaiden rokkareiden poskilta.

Tamperelainen elektrodisco valtasi yläkerran, Polytronin kaksihenkinen miehistö siirtyi vocoder -aluksellaan poimunopeuteen. Poimunopeus tuntui tällä kertaa melko iisiltä hengailulta, tosi tansittavaa shittii. Tässä vaiheessa iltaa tein majesteettirikoksen: pistäydyin pikaisesti The Hypnomenin keikalla toteamassa, että hyvin tippui hypnomiesten joka tyylin hypnohumppa. Svengasi kuin Elvis eläessään. Ihmisiä liikutettiin kuin tv:n aamujumpassa konsanaan. Hypnoottinen fuzz, bossapop, happosoul ja niin edelleen.

Yläkerrassa ehdin vielä nauttia Polytronin setistä. Sitten totaalinen kooma valtasi jalkani ja seuraavan roudaustauon röhnötin perät maassa lattian tasalla. Miettikää nyt, festarikauden avaus ja meitsi on jo kuollu kuin muumio. Ikä ei tule yksin. Herätyskellona toimi mitä parhaiten Imatran voiman trancevauhtinen elektro. Sumatran voiman synasamba pyyhki loputkin pölyt yläkerrasta ja bileet olivat tällä tasolla ohi.

Alakerrassa mikään ei ollut vielä ohi. Edessä oli vielä se, mitä suurin osa yleisöstä oli saapunut seuraamaan. Lavalle oli nousemassa suomen tämän hetken kovimmat rokkikukot - hiljaisuus, rummunpärinää - The Flaming Sideburns. Setti alkoi tavalliseen tyyliin, vanhalla kaavalla. Sama alkusoitto, bändin hehkuttelua ja yleisön lämmittelyä. Sitten Eduardo ottaa shown ohjat käsiinsä ja yleisö kuohuu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Eetu loikkasi yleisön aallonharjalle surffaamaan, yleisö oli saamaansa esitykseen tyytyväinen. Ja laulu ei loppunut missään vaiheessa, vaikka Eetu surffaili useampaan otteeseen. Tehkää perästä. Niskan takaa kitarointi, raivokkuus ja volyymi iskivät yleisön lähes tainnoksiin. Ainoa keikka, jossa kuulon suojaaminen oli ihan must. Pikku taidepaussin aikana paita lähti, kuin pisteenä iin päälle. Oli muuten ainoa keikka koko tapahtumassa, jossa järjestysjanneilla oli oikeasti töitä. Harvinaista kyllä, Eetu ei tuntunut tällä kertaa rikkovan itseään.

Kaikkien aikojen 15. Jyrock oli hyvä lopettaa tähtien sodan tunnusbiisiin. Tupa täynnä, hyviä settejä ja juuri sitä tiettyä tunnelmaa. Rok!

Ilkka Valpasvuo