Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi, 2001
06.10.2006
Vuonna 1980 ensimmäisen albuminsa julkaissut Kauko Röyhkä on niitä harvoja suomalaisia pitkän linjan artisteja, jotka eivät ole vuosien katkeamattoman menestyksen myötä muuttuneet itseään kriitiikittä lainaileviksi instituutioiksi. Pitkäsoittoja on ilmestynyt tasaisen tappavaan tahtiin, eikä musiikin ja live-esiintymisten korkea taso ole tuona aikana päässyt juuri heittelehtimään.
Röyhkän järjestyksessään kahdeskymmenes studioalbumi ei tuonut ilmestyessään vuonna 2001 oikeastaan paljoakaan uutta herran tuohon mennessä työstämään musiikilliseen omakuvaan. Tutun keikkuvasti etenevät sävelkulut, fiilistelevät tunnelmoinnit ja rouheammat rokkisiivut, peruskysymysten äärellä iloisesti virnuilevat sanoitukset, sekä häpeämättömän herkästi tarttuvat kertosäkeet. Kaikki nämä elementit olivat käyneet jo aikaisemmilta levyiltä tutuiksi, mutta silti jokin mystinen voima nosti Miss Farkku-Suomen vaivatta Röyhkän mittavan diskografian kärkitiloille allekirjoittaneen kirjoissa.
Viisi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen tunnelmat ovat yhä korkealla joka kerta, kun Miss Farkku-Suomi päätyy pyörimään soittimeen. Herkullisen rullaavasti yhteensoittava bändi Timo Vikkula (kitara) – Tero Kling (rummut) – Mats Huldén (basso) kuulostaa edelleen raikkaan voimakkaalta sekä äärimmäisen läsnäolevalta. Suurkiitos tästä kuuluu tietysti asiantunteville ammattilaisille, jotka äänittivät, miksasivat ja tuottivat albumin, mutta vähintäänkin yhtä suuri merkitys on ajattomilla kappaleilla, jotka ovat kestäneet – ja tulevat epäilemättä vielä kauan tämänkin jälkeen kestämään – ajan hammasta.
Nuoruusmuistoihin sukeltava ja niistä voimansa nostava avausraita Sanojen valtakunta on kuin oppikirjaesimerkki täydellisestä rocklevyn aloituksesta. Groovaavasti etenevä kipale osaa viedä mukanaan ja samalla lausutaan myös halki albumin kehittyvän tarinan syntysanat. Tästä eteenpäin löyhästi toisiinsa punotut kertomuksen palat muodostavat lopulta omanlaisensa, monellakin eri tavalla tulkittavan tarinan nuoresta miehestä ja kahdesta eri naisesta. Päähenkilö taiteilee kahden rakkauden, teiniunelma Miss Farkku-Suomen sekä mystisen Kaislikkonaisen välillä, totuuden, unelmien ja mahdollisuuksien sekoittuessa verkkaisesti toisiinsa. Taustalla vaikuttaa myös toinen teema, missä nuoren sankarimme aivan kuin varkain syntynyt rock-unelma saa hitaasti muotonsa orastavan menestyksen ensiaalloilla.
Nostalgian ja turhautumisen muokkaamia muistikuvasarjoja toisiinsa tiheästi yhdistelevä tarinointi saa arvoisensa kehyksen monipuolisista sävellyksistä, kun jämäkät rock-siivut ja unenomaiset tunnelmoinnit täydentävät toinen toisiaan. Liikuntatuntien helvetillisyydestä kertova Cooperin testi saa verenmakuisen liman maistumaan jälleen suussa, eikä nykivästi kulkevan Disko-Datsunin kyydissä voi olla haistamatta Wunderbaumin sekä röökin iki-ihanaa sekoitusta. Myös rosoisesti soiva Miss Farkku-Suomi kuuluu levyn menevämpään osastoon ja tälläkin kertaa nimikappale on eräs kokonaisuuden kirkkaimmista osista. Keinuvampaa kulkua löytyy puolestaan Pummaan päivän töistä, Verhot kiinni ja Muinainen härkä siivuista, joiden ansiosta albumin jälkimmäinen puolisko on selvästi ensimmäistä aurinkoisempi.
Useiden eri puolien herkkä tasapaino, kappalemateriaalin kiistaton erinomaisuus sekä hengästyttävän kovassa vedossa oleva bändi kohottavat yhdessä Miss Farkku-Suomen moderniksi klassikoksi. Tässä on samalla levy, joka osoittaa muutaman väitteen todeksi: rock ei ole vielä läheskään loppuunkaluttu aihe, suomenkieli taittuu erinomaisesti vaikka mihin ja on parempi olla ennemmin vanha kuin aikuinen.
Teksti: Mika Roth
Kuva: Nauska
