27.09.2006 Jello Biafra & Mojo Nixon: Prairie Home Invasion, 1994

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 41 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Jello Biafra & Mojo Nixon: Prairie Home Invasion, 1994
27.09.2006

Kauhukakarat Jello Biafra ja Mojo Nixon ovat olleet monessa mukana. He ovat puuhanneet mm. musiikin, politiikan, elokuvien ja levybisneksen parissa. Biafra muistetaan varmasti parhaiten punk-bändeistä yhden merkittävimmän, Dead Kennedysin nokkamiehenä. Osalle ovat myös tuttuja herran sekoilut industrial-bändissä nimeltä Lard yhdessä Ministryn Alain Jourgensenin kanssa tai vaikka Melvins-yhteistyön.

Suomalaisille sen sijaan varmasti tuntemattomampi on psychobilly-artisti Mojo Nixon, joka omaa samankaltaisia liberaaleja mielipiteitä kuin Biafra. Näinpä herrat päättivät pistää aatteensa levylle Biafran Alternative Tentaclesin suojissa. Tosin musiikkityylin valinta on vähintäänkin erikoinen. Kyseessä on puhdasverinen country-levy, joka kierrättää vanhoja klassikoita, kera erittäin poliittisen sanoman.

Prairie Home Invasion alkaa yhdeksän minuuttia kestävällä Buy My Snake Oililla, joka irvailee musiikkibisnekselle. Sanoitukset kuten meet my new band: tits ass and money pistävät nauramaan ja osansa saa myös tuon ajan alternative-aalto flanellipaitoineen. Kuraa lentää myös Nostalgia For An Age That Never Existed-biisissä mm. Dead Kennedys -kaverien niskaan, jotka rahastivat bändin nimellä punk-aallon harjalla: why can't all the old bands reform, stick to playing their old songs, it ain't punk. Atomic Power taas irvailee niille biiseille, jotka tehtiin ylistämään Yhdysvaltoja, jolla oli silloin ainoana valtiona ydinase hallussaan. Kyllä se Jumala oli hieno mies, kun antoi vinosilmien rankaisemiseen ydinaseen! Samaa varsin kieroutunutta huumoria on luvassa myös fundamentalisteja ruoskivassa Will The Fetus be Aborted-kipaleessa, jossa eri sikiöiöden kohdalla mietitään, pitäisikö abortti tehdä vai ei.

Tällä hilpeällä lätyllä saavat osansa monessa kipaleessa suuret yritykset johtajineen ja myös yläkerran väelle irvaillaan. Hauskinta mahdollista jumalanpilkkaa kuullaan Are You Drinkin With Me Jesus-kipaleessa ja Plastic Jesuksessa ajelee känninen punaniska muovinen Jeesus kojelaudallaan jalakulkijoiden yli. Yhdysvaltojen Vihreässä puolueessakin vaikuttava hyytelömies vinoilee myös muka liberaaleille demokraateille Love Me, I'm a Liberalissa. Levyn parhaita rallatuksia on mahtavan draivin omaava Let's Go Burn Ole Nashville Down, jossa aina yhtä diplomaattinen Jello on pistämässä kaupunkien lisäksi tuleen monia artisteja: burn burn the fake cowboys, the Vegas showbiz shit, burn burn Branson too, sold your soul for a hit.

Vaikka huumori ja musiikki ovat jo todella vaikea yhdistelmä, niin Prairie Home Invasionissa tähän soppaan on sekoitettu vielä aimo annos politiikkaa. Miten ihmeessä kukaan voi saada näistä annoksista levyä, joka kuulostaa yhtä tuoreelta, ajankohtaiselta ja hauskalta kuin yli kymmenen vuotta sitten? Vaikka suurin osa aivan mainioista sanoituksista sattuisi jostain syystä menemään ohi, niin pelkästään hauskasti aina honottava Jello Biafra ja tarttuvat biisit riittävät syiksi tämän levyn hankintaan.

Teksti: Kari Koivistoinen

Lukukertoja: 1321

Klassikoissa myös

Bruce Springsteen – Greetings From Asbury Park NJ, 1973