Ruotomieli, Urbanrain, Miss Monster Club

Lauantaina rock´n´rollin paholainen (vai kukko?) otti Turun railakkaaseen syleilyynsä. Mystinen Roosters of Uganda järjesti ravintola Päiväkodissa tapahtuman otsikolla "A Full-lenght Rock´n´Roll Extravaganza!!!." Otsikko piti kuin pitikin paikkansa, sillä lavan valtasi kerta kerran jälkeen sangen lupaavat rokkipoppoot. On aina jännittävää mennä katsomaan ja kuuntelemaan itselleen tuntemattomia bändejä. Enkä ollut yksin paikan päällä, vaan Päiväkoti oli miellyttävästi täyttynyt menevän rockin ystävistä.

Mitään erityisen järisyttävää ei kuultu, mutta taiten soitettua rock´n´rollia sitäkin enemmän. Eiköhän avata mentaalinen stiletti ja tehdä tarkempi obduktio ja tutkimus siihen, mitä lauantaina Päiväkodissa tapahtuikaan?

Ruotomieli - Oulun melugeneraattori #1

Rock on hulluus,
intohimo,
vapaus rajoista,
pitkä lataus,
mieletön purkaus,
orjien kapina,
Kwai-joen silta,
psykedelia.

Näin lyyrisesti esittelee ensimmäisenä lavan vallannut oululainen suuruus nimeltään Ruotomieli. Tämä kalevalais-henkistä nimeä kantava yhtye on nimetty Oulun parhaimmaksi liveaktiksi ja tämä kyllä näkyi: orkesterin kitaristi-vokalistin J. Aslak Räsäsen oli ajoittain vaikea pysyä lavalla. Ja ei, alkoholilla ei ollut asiaan osuutta. Herra oli vain päihtynyt orkesterinsa soittamasta rokista.

Tähän vanhaan ja kyyniseen keikoilla kävijään Ruotomieli toimi hyvin. Tosin tämä vaatinee tarkennusta. Yhtye soitti erittäin tarkasti ja ammattitaitoisesti. Etenkin kipaleiden lopetukset olivat kuin suoraan rokin oppikirjasta. Aivan kuten kitarasoolotkin.

Alku oli perin juurin lupaavaa. Usean minuutin jammailu toi mieleen vanhan kunnon Kuyssin ja olo oli kuin seisoisi aavikolla rockin alttarilla. Mutta sitten tapahtui jotain. Yhtye alkoi soittamaan iskelmällä väritettyä slaavilaishenkistä rockiaan, josta ei vimmaa puuttunut. Ja hyvinhän homma toimi noin periaatteessa. Etenkin rumpalin, Hexa Drumsin, toimintaa oli ilo kuunnella ja katsoa. On näes tunnettu tosiseikka, että yksi ylätomi riittää, kunhan osaa hommansa.

Ruotomielellä on oma saundinsa ja biisit tuntuivat rullaavan hyvin. Tästä huolimatta tuntuu, kuin jotain puuttuisi. Koukut, kenties? Keikasta jäi kaikkiaan tietty tasapaksu maku suuhun. Mikä on sinänsä harmi, sillä yhtye soitti tiukasti yhteen ja tuntuu siltä, kuin Ruotomielessä olisi potentiaalia paljon enempäänkin.

Urbanrain - juurevaa rockia strippiluolasta

"We are the roosters!", esitteli Urbainrain itsensä. Ja kukkoilua toki piisasikin tältä juurevan rock´n´rollin ilosanomaa levittävältä turkulaiselta bändiltä. Lehmänkello kilkutti ja bluesriffit raikasivat. Yeah yeah yeah! Ja mikä parasta, sain puolikkaan lapdancen Urbanrainin keikan aikana. Tosin mieheltä, mutta ei anneta sen vaikuttaa asiaan. Lapdance kuin lapdance.

Urbanrain ei keksinyt pyörää uudestaan. Ja miksi keksiäkään, kun kerran homma rullasi niin mukavasti? Yhtyeen bluesriffeistä voimansa saava verevä rock on kuin suoraan strippiluolasta. Lavalla ei tosin nähty vähäpukeisia naisia, vaan jotain vieläkin parempaa. Hetkinen, mikä voisi yksinkertaisesti olla vähäpukeisia naisia parempaa? Kuinka olisi Brian Mäyrä, tuo Turun electric boogaloon ehdoton sankari? Sitähän minäkin. Herra odotteli lavan nurkalla yhden kipaleen aikana, kunnes tuli ja otti lavan omakseen. Brian esitteli rokkikansalle sellaiset liikkeet, että moisia tuskin oli Päiväkodissa aiemmin nähty. Tätä Urbanrainin ja Brian Mäyrän yhteistä hetkeä oli kuulemma suunniteltu jo pidemmän aikaa. Onneksi se saatiin vihdoin toteutettua. Se joka sanoo, ettei electric boogaloo ja rock´n´roll sovi yhteen, saa puolestani juosta Aurajokeen. Ja pysyä siellä.

Miss Monster Club - Hirviöitä ja agentteja

Viimeisenä lavalle astelivat neljä turkulaista neitoa, jotka yhdessä liikkuvat nimellä Miss Monster Club. Tämä debyyttidemonsa julkaissut poppoo rokkasi siinä missä aiemmatkin lavan vallanneet rokkiaktit. Ellei jopa enemmänkin. Rautalankaisella kitarasaundilla varustettu orkesteri vei minun sydämeni, olenhan tunnettu agenttien sekä agenttirokin ystävä.

Hämmennystä herätti kuitenkin laulajattaren, Hannan, tapa laulaa. Hän näes laulaa hyvin hennolla äänellä, niinkin hennolla, ettei sitä juurikaan kuulu. Aluksi luulin miksaajan nukahtaneen, mutta tästä ei ollutkaan kyse. Toisaalta Miss Monster Clubin kipaleet toimisivat mielestäni instrumentaaleina siinä missä vokalisoinninkin kanssa, joten tämä erikoinen laulutekniikka ei ainakaan minua niinkään häirinnyt. Miss Monster Clubia lisää minulle, kiitos.

Teksti ja kuvat: Teemu Purhonen