14.09.2006
Klubi/Turku
Huomio Turun kotipojat! Nyt voitte ryömiä ulos piiloistanne. Dälek on poistunut nimittäin kaupungista seuraavana kohteenaan Jyväskylän Kickstart-festivaalit. Jyväskylä ei tule olemaan entisensä. Kuten ei ole Turkukaan enää.
Dälekit (lausutaan englantilaisittain DAH-leek) ovat legendaarisen brittiläisen Doctor Who -sarjan päähenkilön, Dr Who´n, arkkivihollisia. Näitä metallikuoren sisällä majailevia mutantteja kuvaa parhaiten englanninkielinen termi "R2D2 on crack". Dälekien ominaisin fraasi on metallisella äänellä huudettu "EXTERMINATE! EXTERMINATE!", jonka jälkeen helvetti yleensä pääsee valloilleen. Tämä kuvaa erinomaisesti Dälekin keikkaa Turun Klubilla.
Aivan aluksi lavalle nousi duo, joka koneellisen äänimaiseman ja slidekitaroinnin keinoin vei yleisön pois Maa-planeetalta kohti Dälekin vaarallista ja tummaa imperiumia. Tämän jälkeen Oktopus, mies Dälekin murskaavan äänivallin takana, nousi lavalle ja antoi lisävauhtia yleisön matkalle. Oktopus loihti Powerbookeistaan ynnä muista laitteistaan Dälekin tutuiksi tulleita kauniin rumia rytmejä sekä tunnelmallisia, synkkiä taustoja. Kun aika oli kypsä, MC Dälek asteli mikrofonin eteen kasvoillaan ilme, joka antoi ymmärtää miehen olevan hyvin tosissaan. Tässä vaiheessa aiemmin mainittu duo koki aikansa tulleen ja poistui paikalta.
Lämmittelijöiden, kotimaisen hip hopin terävintä kärkeä edustava Ronskibiitti (Turku10!) sekä virolaisen raskaan rokin Pedigreen aikana lavan edusta oli lähes tyhjä. Edes Pedigreen vokalistin hieman (=erinomaisen) kornit välispiikit eivät saaneet torstai-iltaista selvähköä yleisöä lavan edustalle. Suoraan sanottuna tämä ei ollut minkäänlainen ihme: kansa oli tullut avaamaan aistinsa Dälekille.
Heti alusta saakka oli selvää, ettei Dälek tullut New Jerseystä asti Turkuun pelleilemään. Klubin yleisö oli alusta saakka koukussa. MC Dälekin vakuuttava esiintyminen sekä riimien sylkeminen ei – väsynyttä fraasia käyttäen – yksinkertaisesti jättänyt ketään kylmäksi. Taustalla Oktopus oli täysin menossa mukana. Eturivissä lahkeet lepattivat ja kädet heiluivat ilmassa. Siitäkin huolimatta, että desibelejä Klubilla oli parhaimmillaan 106. Tai ehkä juuri sen vuoksi. Dälek ei ole Dälek pienemmällä äänenvoimakkuudella..
Nää on nii tylyy jengii, ettei varmasti tuu mitää ylimäärästä, sanoi keikan miksaaja Dälekin kiitettyä ja poistuttua lavalta. Pieleen meni. Parivaljakko palasi lavalle antaen yleisön taputtaa ja huutaa lisää hyvin vähän aikaa. Yleensä encoret ovat perin juurin naurettavia. Tässä encoressa ei ollut mitään naurettavaa. Kun Spiritual Healingin alun pianosample oli soinut ilmoille, Turun Klubi räjähti viimeisen kerran. Yleisö oli villinä. MC Dälek oli heittänyt mikrofonitelineensä jo aiemmin pois jaloista ja näytti mistä tuulee.
Who you pray to, my God the black God?
Who you pray to, my God the brown God?
Who you pray to, my God the white God?
Your reaction´s kind of odd for a kid who loves to nod.
Kuten aivopesulaatikon ostosohjelmissa niin usein sanotaan, ei tässä vielä ollut kaikki. Näytös oli ohitse, toki, mutta esiintyjät olivat yhä lavalla. MC Dälek tosin oli jo poistunut ja Oktopus pakkasi laitteitaan lavalla. Me eturivissä olleet päätimme yksissä tuumin osoittaa suosiota hänelle taputtamalla käsiämme yhteen samaan tahtiin. Oktopus oli tästä hyvin otettu ja tuli kättelemään kaikkia eturivissä olevia ja vielä kiitti meitä siitä, että olimme tulleet keikalle. Käytöstä, jota niin harvoin näkee esiintyjiltä. Kaiken kukkuraksi jäivät vielä ravintolan puolelle juttelemaan yleisön kanssa.
Eräs parhaista keikoista joilla olen kuunaan ollut.
Teksti ja kuva: Teemu Purhonen
