Puppa J & Tasottavat

Puppa J & Tasottavat keikalla tuoreen Morobless-debyyttinsä tiimoilta – mikäs sen piristävämpää kun ulkona riehuu syksyn kunniaksi ensimmäinen kunnon myräkkä? Puppamiehen ja Tasottavien esiintymisiltä voi aina odottaa tiettyä määrää energiaa. Porukka ei ole koskaan pettänyt popparia, ei livenä eikä levytteenä, joten oli syytä odottaa tiettyä tasoa tälläkin kertaa.

Jamaikalla musiikkia soitetaan tansseissa pääsääntöisesti levyiltä, muualla maailmassa bändienkin voimin. Nykyisillä reggae-yhtyeillä on käytettävissään saarella vuosikymmenien aikana kehittynyt rytmimusiikin kirjo aina skasta viimeisimpiin dancehall-rytmeihin. Usein on tosin melko turhauttavaa todeta, että reggaeta soittavat kokoonpanot ovat jämähtäneet liiaksi tietyn aikakauden vangeiksi. Siksi on aina hienoa huomata, että ammennetaan muustakin kuin 70-lukuisesta rootsista.

Puppa J & Tasottavat on toki erittäin perinnetietoinen orkesteri, mistä kertoi keikan alussa klassiseen Every Tongue Shall Tell -rytmiin soitettu kappale. Jamaikalaisen musiikin konventiot ovat poppoolla kieltämättä erityisen hyvin hallussa, oli sitten kyse hitaasti pumppaavasta, hämyisestä rootsista tai energisestä dancehall-jumpasta. Onneksi bändi maustaa soittoaan monenlaisilla mausteilla sen sijaan että keskittyisi pelkkään one-dropiin. Tasottavien kymmenhenkinen kokoonpano tarjosikin Lutakossa tasaisen varman ja monipuolisen esityksen, mitä vähempää ei ole tottunut ryhmältä odottamaankaan.

Bändi aloitteli suhteellisen rennoissa tunnelmissa esittäen muutaman ensimmäisen kappaleen aikana uutta, suomenkielistä materiaalia. Luonnollisesti illan aikana kuultiin paljon lauluja mainiolta Morobless-albumilta. Levylläkin loistavasti toimineet kappaleet olivat live-tilanteessa entistä verevämpiä. Etenkin pitkäsoiton alkupään kappaleet kuulostivat loistavilta. Mutta missä oli sytkäri kun sitä kerrankin olisi tarvinnut?! Koska liekkiä ei voinut tarjoilla, ei auttanut kuin läpsyttää käsiä yhteen ja yrittää pitää jonkinmoista meteliä biisien välissä.

Tasottavien tyyliin kuuluu ennen kaikkea jämäkkä energisyys, joka näkyy ja etenkin kuuluu nopeammissa numeroissa. Päihdepoliittinen Path of the Red Eye piti tanssijan valppaana suvantokohtineen ja niitä seuraavine hyppyytyksineen. Princess Vanity nopeatempoisine steppers-rytmeineen sai popparin viimeistään hikeen siinä missä Sick in the Brain rauhoittumaan ja haikealle mutta onnelliselle mielelle. Viimeksimainitu kuuluu Moroblessin parhaimmistoon ja on saanut popparin kotioloissa parhaimmillaan lähes kyynelten partaalle. Näin kävi melkein Lutakossakin. Heikki Korkalaisen saksofoni meni tässä kappalessa suoraan ihon alle.

Tasottavat on livenä erityisen tehokas rytmikone. Rumpali Antti Lindin ja basisti Mikko Leinosen tarjoaman tanakkaan tahtiin oli Ville Vainion ja JaakkoEinoKalevin hyvä kitaroida rytmiä ja melodiakulkuja. Kun soppaan vielä heitetään mukaan Mikko Kuorelahden koskettimet, parin hengen torvisektio, perkussiot sekä ihanan Yonan taustalaulut, on keitos täynnä makoisia sattumia. Yllätyksenä (?) keikalla nähtiin ex-Laulurastas-hemmo Profeetan lyhyt vierailu lavalla. Kaiken kruunasi kuitenkin nokkamies Pupan energinen esiintyminen ja loistava ulosanti niin biiseissä kuin niiden välilläkin. Pupalla on pää pilvissä ja jalat juurina maassa, ja esiintymistään on aina ilo katsella. Ja mikä loistavinta, keikan lopussa yleisön tanssittua itsensä hikeen kävi laulusolisti takahuoneessa noutamassa vesipulloja, joita jakeli eturivissä oleville. Vesi sammuttaa janon muttei onneksi sisällä palavaa liekkiä.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Maria El Said