Starflower - herkkyys ja intoutunut yhteissoitto

Porilainen pop-nelikko Starflower julkaisi juuri debyyttilevynsä Moment In The Sun ruotsalaisen indie-lafka Music Is My Girlfriendin kautta. Yhtye vastaili koko miehistönsä voimin Desibelin uteluihin musiikkinsa ytimestä. Ihan ensiksi, mitä kautta syntyi yhteys lahden taakse?

Antti: - Demoiluun totaalisen kyllästyneinä päätimme nauhoittaa täyspitkän albumin omatoimisesti. Valitsimme sopivat kappaleet ja marssimme porilaiselle Sound Doctor Studiolle Aki Peltosen hoiviin työskentelemään. Levy äänitettiin kokonaan kyseisellä studiolla loppukesästä 2005. Lähetimme valmista albumia levy-yhtiöihin kautta Skandinavian tavoitteenamme löytää sille sopiva julkaisija. Music Is My Girlfriend ilmaisi kiinnostuksensa heti ja pääsimme sopimuksellisista asioista yhteisymmärrykseen varsin nopeasti.

Pieni ja pehmeä kitarapoppinne on melkoisen tummaa, vaikkakin samalla valoisaa. Kuinka paljon leirissänne luukutetaan The Smithsiä ja muuta varpaisiin tuijottelua?

Mikko: - The Smiths on ainakin minulle tärkeä yhtye, nuoruusvuosien suosikki, jonka levyn edelleen noin kerran vuodessa kaivaa hyllystä. Kuulostamme debyytillämme toki melkoisen pehmeältä ja pieneltä, mutta itse en näe Starfloweria pelkästään heleän indiepopin edustajana. Meininki treenikämpällä ja varsinkin livenä eroaa aika paljon levyn tunnelmasta. Niinhän sen pitää ollakin.

Ja siitä päästäänkin luontevasti seuraavan kysymykseen, eli millainen se meininki sitten on keikoilla?

Antti: - Bändimme on livenä varsin energinen pakkaus. Keikoilla soittomme ja esiintymisemme on astetta rock-henkisempää kuin albumilla, joten lavalla meillä ei missään nimessä ole tylsää! Hyvä lavameininki välittyy luonnollisesti myös yleisölle. Ehkäpä juuri tämän vuoksi keikoillamme vallitsee normaalisti iloinen ja välitön tunnelma, mikä puolestaan antaa meille lisää puhtia esiintymiseen.

Millaista (muuta) artistikatrasta Starflower haluaa musiikillaan kunnioittaa?

Lauri: - Jos nimiä lähdetään pudottelemaan, niin ainahan voi mainita koko joukon yhtyeitä vaikkapa The Jayhawksista Wheatin kautta aina Echo & the Bunnymeniin ja New Orderiin asti. Totuus meihin vaikuttaneista artisteista lienee silti nimilistojen ulkopuolella, sillä kuuntelemme musiikkia melko laaja-alaisesti ja suurin osa vaikutteista soiton ja sävellysten suhteen syntyy tiedostamatta. Lisäksi oma, jo olemassa oleva musiikkimme vaikuttaa uuden syntyyn ja kehitykseen.

Mistä haikeutenne kumpuaa?

Timo: - Eiköhän se kumpua ihan arjen touhuista ja ajatuksista. Kaikki levyn biisit ovat syntyneet ihan itsestään, eli tieten tahtoen tässä ei olla mitään erityistä haikeutta haettu. Voi tietysti olla myös mahdollista että satun olemaan vain superhaikea kaveri. Vähän niin kuin kaikki muutkin suomalaiset. Ei kai sitä muutakaan voi kun vuodesta viettää 9 kuukautta täydessä pimennossa.

Mistä haluatte lauluissanne kertoa? Tuokioista, tunnelmista, inhimillisistä tragedioista vai onnellisista lopuista?

Timo: - Laulujen sanoissa on ollut haluna kertoa tuiki tavallisista elämän erilaisista asioista, joilla kuitenkin on merkitystä. Jos ei välttämättä muille, niin ainakin itselleni. Koen, että vain tällä tavalla biiseistä tulee erityisellä tavalla aitoja ja henkilökohtaisia. Ainakaan vielä en siis ole itsestäni löytänyt Dylan-henkistä tarinankertojaa, vaan kaikki tekemieni biisien tarinat liittyvät tavalla tai toisella omiin kokemuksiin ja tapahtumiin. Kuulijoille tämä ei tietenkään suoranaisesti välity, ja hyvä niin, sillä pitäähän jokaisen löytää omat mielikuvansa ja tarinansa kullekin kappaleelle.

Millainen taustahistoria nelikollanne on? Löytyykö kaapeista vaikkapa death metallia tai suomihiphoppia?

Mikko: - Mitään kovin valonarkaa ei kaapista löydy. Olen soitellut rumpuja joissain lyhytikäisissä virityksissä, mainitsemisen arvoisena ehkäpä instrumentaalia post-rockintapaista veivannut Ook. Tein bändiviritelmien ohella itsekseni 4-raiturijuttuja, joiden pohjalta on monien vaiheiden jälkeen muodostunut toinen nykyinen yhtyeeni Baby Sweetcorn.

Lauri: - Kumpaakaan mainittua ei valitettavasti ole tullut kokeiltua, mutta soittelen Starflowerin ohella Lowlife Rock´n´roll Philosophersissa, joka operoi Porista käsin yllätyksellisyyden nimissä.

Millainen rooli Akilla oli levyn valmistelutöissä?

Antti: - Peltonen sekä nauhoitti, miksasi, että masteroi albumin, joten hänen roolinsa oli varsin merkittävä. Tuottajana hän tuli mukaan levylle vasta äänitysvaiheessa. Peltonen avasi meille paljon uusia ideoita sekä soitannollisesti, että äänitystekniikan puolelta. Koimme erittäin tärkeänä, että hän kykeni kuuntelemaan musiikkiamme “ulkopuolisen kuulijan“ korvin ja erottamaan sieltä elementtejä, jotka eivät sinne kuuluneet, tai jotka vaihtoehtoisesti vaativat pieniä muutoksia istuakseen kokonaisuuteen vielä paremmin. Tuottajan ja bändin välille ei ilmaantunut prosessin aikana juuri mitään erimielisyyksiä, kommunikaatio toimi moitteettomasti ja tunnelma nauhoitusten aikana oli erittäin rento. Levyn miksaukseen käytimme Peltosen kanssa aikaa huomattavasti enemmän kuin itse nauhoituksiin, koska halusimme kuulostaa omalta itseltämme. Olemme varsin tyytyväisiä lopputulokseen, joten tällä kertaa ajan käyttö kannatti.

Tyytyväisiä siis ollaan. Mutta vieläkö jotain jäi tekemättä?

Mikko: - Kuten sanottu, olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Varsinkin itseäni miellyttää levylle saatu lämmin ja täyteläinen saundimaailma, joka on paljolti juuri äänittäjämme Aki Peltosen ansiota. Moment in the Sun on hyvä avaus. Se kuulostaa luonnolliselta, neljän kaverin soittamalta. Uutta materiaalia on jo syntynyt jonkin verran. Luulenkin, että esimerkiksi sovituspuoleen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota kakkosalbumiin tultaessa.





Millainen kukka se Starflower oikein on?

Lauri: - Sellainen pieni ja valkoinen, kasvaa Jenkeissä.

Mikä kappale bändin tuotantoon tutustumattoman pitäisi ensinnä kuunnella ja miksi juuri se?

Lauri: - Levyltämme ja Myspace-sivultammekin löytyvä Leaving voisi olla mielestäni hyvä ensikosketus Starflowerin musiikkiin, sillä siinä yhdistyvät melko luontevasti kaksi keskeistä elementtiämme: herkkyys ja intoutunut yhteissoitto. Lisäksi se on mielestäni hyvä biisi, joka antaa silloin tällöin itsellenikin voimia jaksaa arjen myllerryksessä.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Maria Arponen