Candy Cane

Tamperelainen indiemetalpunkrock –kokoonpano Candy Cane on kymmenvuotisen toimintansa aikana julkaissut kourallisen väsymätöntä vaihtoehtomusiikkia. Mainiot Believe The Hype ja Thankless –ep:t saivat viime vuonna kunnianhimoista seuraa, kun yhtye sai valmiiksi Leave Me Out –debyyttialbuminsa. Toista, Fay-Ra-Doowra -nimistä pitkäsoittoaan työstävä nelikko vakuuttaa kotisivuillaan, että tien päällä on nyt uusi, parempi Candy Cane.

Lupaus pantiin koetukselle Seinäjoella. Vaikka lauantai on karkkipäivä, ei Candy Cane onnistunut alkuunkaan ottamaan lamaantunutta pohjalaisyleisöään. Bändi itse oli mukavassa vireessä ja makeannäköinen pienellä warttilavalla, harvalukuinen yleisö sen sijaan selvästi karkkilakossa. CC tyytyikin näennäisesti soittamaan omaksi ilokseen ja venyttämään biisinsä huimiksi rock-oopperoiksi Fantômas-tyylisin yllätyksin.

CC-läksynsä hyvin tehneellekin kuuntelijalle kappaleiden vieraus alkoi setin puolessa välissä tuntua käsittämättömältä. Uusi ja parempi Candy Cane ei katsellut taakseen biisivalintojen suhteen: vanhaa materiaalia ei soitettu. Jopa Leave Me Out jätettiin huomiotta. Katsojaa ei yritettykään vietellä sellaisilla taidonnäytteillä kuin Ladylike, A Better Wrist tai (Hello) People. Uusi Candy Cane vaikutti ensi kuulemalta energisemmältä ja vaiheittain etenkin kuulijaa haastavammalta kuin debyyttialbumilla. Kakkosalbumilta onkin aiheellista odottaa enemmän mutkia, enemmän puhtia ja ehdottomasti enemmän desibelejä. Makeaa on siis luvassa mahan täydeltä. Candy Canen on jo aika saada ansaitsemaansa huomiota.

Warttibaarin luolamainen pimeys, äärimmäisen yksipuolinen valotekniikka, ajoittain takelteleva äänentoisto sekä yleisön passiivisuus tekivät varmasti yhtä suuren vaikutuksen niin bändiin kuin itse yleisöönkin. Candy Cane ei keikkansa aikana päässyt niin sanotusti väleihin baarin kanssa, mutta tokkopa tästä voi yksinomaan bändiä syyttää. Edullinen kahden euron sisäänpääsymaksu tuntuu usein takaavan ainakin sen, että paikalla on varmasti enemmän viikonlopunviettäjiä kuin yhtyeen kannattajia.

Teksti ja kuvat: Miia Pikkumäki