Lutakko liekeissä

Jyväskylästä puuttuu oikea rock-festivaali. Killeri Rock meni konkurssiin jo ensimmäisen kerran jälkeen, mutta samana kesänä paikkansa kaupungin huviohjelmistossa koettaa vakiinnuttaa myös toinen taho, vapaehtoispohjalta toimiva Jyväskylän elävän musiikin yhdistys. Kaupungin kylpiessä armottomassa elokuisessa auringonpaisteessa järjestettiin Tanssisali Lutakossa ensimmäinen Lutakko liekeissä -tapahtuma. Kaksi lavaa, iso nippu yhtyeitä ja kaljateltta saivat tapahtuman tuntumaan aivan oikealta – joskin minikokoiselta – festivaalilta.

Lutakossa nähtiin yhteensä yksitoista bändiä. Esiintyjäkaarti oli melko monipuolinen kattaus brightboyn sisäsiististä popista Sotajumalan ääriraskaaseen kuolometalliin. Muut bändit sijoittuivat jonnekin ensinmainittujen välimaastoon kokonaisilmeen ollessa useammankin piirun verran raskaamman osaston puolella. Metallin ohella myös punk oli hyvin edustettuna.

Tapahtuman aloitti puoli viiden aikaan iltapäivällä meikkirokkia tarjoillut Rogue Angel. Omalta osaltani ensimmäisestä nähdystä keikasta vastasi Järjestyshäiriötä paikannut SaraLee, joka paiskoi pihalavalla mallikelpoisesti rokkaavaa metalliaan auringon räkittäessä täysillä pilvettömältä taivaalta. Jonkinasteisesta suosiosta kertoi lavan eteen parkkeerannut mustiin pukeutuneiden teinityttöjen armeija. Ja mikäs siinä, miellyttävä bändin esiintymistä oli seurata. Rock-patsastelut olivat hallussa ja meininki aikaisesta soittoajankohdasta ja auringonpaisteesta huolimatta kohdallaan.

SaraLeen jälkeen vuorossa oli siirtyminen sisätiloihin, jossa esiintyi hard core -lupaus Satura Lanx ensimmäisellä Jyväskylän keikallaan. Harmittavan vähän yleisöä houkutellut kvintetti paiskoi vimmaisesti mättävää hard coreaan aivan kuin ilta olisi edeltänyt maailmanloppua. Ulkoiset puitteet olivat kuin punkkareiden oppikirjasta: vanhan liiton tatuoinnit, oikean mittaiset shortsit ja oikeilla teksteillä varustetut t-paidat tarjosivat silmäruokaa skenepoliiseille. Muille riitti energinen esiintyminen komeine loikkineen ja ravaamisineen. Musiikki oli miellyttävän raskasta ja tuplapedaaleineen yllättävänkin metallista hard corea. Saa nähdä kehkeytyykö Satura Lanxin ja toisen tuoreen genren lupauksen, Lighthouse Projectin suhteen jonkinlaista kilpailua lajin kuninkuudesta. Jonkinlainen friendly match ainakin sopisi kuvioon: hus splittiseiskaa tekemään!

Iltaseitsemältä aurinko paistoi vielä täydellä teholla pihalla I Walk the Linen soittaessa. Johnny Cashin tyyliin mustiin kauluspaitoihin pukeutuneet neljä miestä ja nainen esittivät sielukasta, urkuvetoista lehmipunkkiaan samalla vapautuneella intensiteetillä kuin viimeksi kaupungissa vieraillessaan. Ryhmää oli ilo katsella, eikä vähiten urkuri Annan ja hänen hienojen kirsikkatatuointiensa ansiosta. Bändin soitto rullasi kevyen tanakasti. Vuosien soittokokemus mm. Wastedissa ja Manifesto Jukeboxissa näkyy ja kuuluu kyllä. Tiukka mutta vapautunut meininki välittyi mainiosti myös yleisön puolelle. Toivottavasti yhtye iskee tulevaisuudessa entistä isompaa kantrivaihdetta silmään.

I Walk the Linen kanssa samaan aikaan sisällä soittanut Reprisal Scars jäi näkemättä edellämainitun setin menevyyden johdosta. Seuraavana oli vuorossa siirtyminen sisätiloihin katsomaan viime kevään Jyrockistakin tuttuja teinisaatanoita. I Was a Teenage Satan Worshipper oli esiintymisen suhteen kaksijakoinen: laulaja-kitaristi ja basisti loikkivat hikipäissään ympäri lavaa kosketinsoittajatyttösen jäädessä taustalle seisoskelemaan soittimensa taakse pää kenossa. Musiikkinsa ei vakuuttanut niinkään paljon, Viola hoitelee tämän osaston paljon paremmin. Kehityskelpoisuutta löytyy, kunhan bändi vain uskaltaisi enemmän. Tanssittavia biittejä ja hauskoja synakuvioita tarjoiltiin suut ja silmät täyteen, mutta missään vaiheessa ei valitettavasti todistettu varsinaista tanssijuhlaa.

Ulkonakin seisoskeltiin enimmäkseen paikoillaan Saran mättäessä metalliaan. Sitten vaasalaisviisikon viime Jyväskylän vierailun on vierähtänyt useampi vuosi aikaa, joten keikka oli varsin odotettu tapaus. Ja odotukset myös lunastettiin. Kolmella kitaralla deftonesmaisesti mättänyt Sara esitti uusia kappaleita tulevalta levyltään sekä muutaman vanhan veisun. Taisin vihdoinkin päästä jyvälle laulaja Jorma Korhosen tavasta lausua suomea. Vokalisointihan toimii aivan mainiosti kunhan malttaa heittää ennakkoluulot romukoppaan! Jormasta tuntui pitävän myös eräskin kappaleiden välissä laulajan nimeä kiihkeästi huutanut anniskelualueen asiakas. Hyvä keikka Saralta – toivottavasti tapaamme uudestaan ennemmin kuin taas kolmen vuoden kuluttua.

Vaikka Saran esiintymisestä pidinkin, en ole minkään sortin metallisti ja nautin äärimusiikkini mieluiten hard corena. Silloin tällöin on kuitenkin vapauttavaa päästää sisäinen hevidiggari vapaalle jalalle – mitä mättävämpää metallia, sen parempi. Puoli kymmenen aikaan illalla oli Sotajumalan vuoro kurittaa festivaalikansaa, ja miten se sen tekikään! Floridalaista kuolometallia brutaalisti soittanut Sotajumala jyräsi yleisön ylitse kuin hittinsä panssarikolonna. Hittejä tarjoiltiin sanan varsinaisessa merkityksessä – useammankin iskusävelmän aikana lavan edustalle muodostui riehakas mosh pit, eivätkä laulaja Luukkaisen kehoitukset ”Nyt v*ttu liikkuu!” ainakaan vähentäneet aktiivisempien pomppijoiden riehumishalua. Keikkatauon Lutakon vuoksi katkaissut Sotajumala esitti tuttujen mättöjen sekaan uusia kappaleita, joista etenkin Tappaja ja tapettu vakuutti. Bändin runnomisen jälkeen taisi moni muukin kuin allekirjoittanut olla kuin rynkynperällä päähän lyöty. Luukkaisen tatuoinneistakin sen näki: Sotajumala oli helvetin kova.

Kurnutus jatkui ulkosalla Jyväskylän oman doom-ylpeyden, Swallow The Sunin, saadessa kunnian soittaa auringon painuessa mailleen. Jos edellinen akti mätti minkä kerkesi, luotti Swallow the Sun aistikkaampaan ja hitaampaan ilmaisuun. Mielenkiintoisia sovituksia, teknistä taituruutta ja vähäeleisyydessään näyttävää esiintymistä illan hämärtyessä – kylmäksi ei jättänyt tämänkään yhtyeen seuraaminen vaikkei metalli olisikaan verissä.

Sisätiloissa soitti festarin poppaavin nimi, taannoin enemmän kuin kohtuudella hypetetty brightboyn. Pienellä alkukirjaimella nimensä kirjoittava poppoo liittyy täten k.d. langin, bob hundin ja ultrasportin seuraan, mutta musiikillisia yhteneväisyyksiä ei löydy kuin viimeksimainitun kanssa. Ultratrendikkäästi pukeutunut brightboy ei ole kaikkea hehkutusta aivan turhaan ansainnut. Musiikki nimittäin toimi kuin tauti, ja puhtopoikain esiintyminen oli festivaalin lämminhenkisintä. Vihdoinkin tanssilattialla nähtiin muunlaistakin liikettä kuin silmitöntä pomppimista. Viimeisenä niittinä bändi tarjoili versiointejaan 2 Unlimitediltä ja Genesikseltä. Hyvä hyvä!

Vaikka brightboy oli liikkuvainen, varsinainen duracellpupu oli kuitenkin illan viimeisenä soittanut Presley Bastards. Mitään järin omintakeista ei Palokan punkeilta kuultu, mutta esiintyminen oli tiukkaakin tiukempaa. Festivaalin hikisin esiintyjä -kisassa voiton vie Presleyiden laulaja Masa Sotajumalan Luukkaisen ja brightboyn Antti Westmanin jäädessä perintöprinsseiksi. Hikisyys luonnollisesti kuuluu rockiin, samoin liike. Hölmöilläkin saa, kunhan ei vahingoita muita. Siksi oli ikävä todistaa Presleyiden keikan aikana sattunutta tapausta, jossa mosh pitissä pomppinut rekkalippisteini jysähti selkä edellä pahaa-aavistamattoman sivullisen päälle. Onneksi mitään huulen aukeamista vakavampaa vammaa ei kuitenkaan sattunut. Rock on vaarallista ja punk vielä vaarallisempaa, mutta tiettyjä rajoja ei soisi ylitettävän. Bändistähän tämä ei johtunut, ja Presley Bastards olikin kerrassaan mainio lopetus mainiolle festivaalille.

Jyväskylässä ei ole liikaa rock-tapahtumia. Mitä jos unohdettaisiin väsynyt massarokkaus ja epäonnistunut Killeri Rock ja tehtäisiin Jyväskylästä vaihtoehtoisemman musiikin mekka kolmine festivaaleineen – Lutakko liekeissä olisi mukava lisä keväisen Jyrockin ja syksyisen Kickstartin oheen. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna. Järjestelyt pelasivat, tungosta ei ollut, bändit olivat mainioita, järjestyshäiriö(i)ltä vältyttiin ja sääkin suosi. Toivottavasti Lutakko liekehtii tulevinakin kesinä. Ehkä ensi kerralla kuitenkin lauantaina?


Kurkistus Lutakon kulissien taakse: promoottori Raine Pulkkinen

Popparin mielestä Lutakon festivaali sujui siis hienosti. Desibeli.net kävi kysymässä mielipidettä myös järjestävän tahon edustajalta. Tapahtuman promoottorina ja tuottajana toimineen Raine Pulkkisen mukaan festivaali sujui hyvin:

- Plussan puolelle selvästi. Lippuja myytiin vajaa viisisataa ja paikalla oli vajaa kuusisataa henkeä. Tavoitteeseen päästiin.

Festivaalin järjestäminen työllisti suuren määrän ihmisiä pitkäksi aikaa. Pääosin vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma ei olisi ollut mahdollinen ilman lukuisien Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksen vapaaehtoisten työpanosta. Järjestelyt saavatkin Pulkkiselta kiitosta. Tehtävien delegoiminen vapaaehtoisarmeijalle sujui hyvin ja helpotti työtaakkaa. Festivaalin toisena pääjärjestäjänä oli Jelmun palkkalistoilla oleva Jenna Lahtinen. Pulkkinen itse hoiti festivaalin asioita päivätyönsä ohella. Suurempia epäkohtia ei järjestelyissä havaittu, vaikka parannettavaa toki tuleville kerroille Pulkkisen mukaan on.

Ohjelmisto – joka koostettiin varsin nopealla aikataululla – sen sijaan oli metallipitoisuudessaan ehkä turhankin raskas.

- Enemmän popimpaakin puolta olisi voinut olla. Erikoistuminen saattaisi olla hyväksi yhden päivän festivaalille, mutta missään tapauksessa metallifestaria ei olla tekemässä vaikka metalliin keskittynyt festivaali varmasti toimisikin Jyväskylässä. Metallia kuitenkin kuullaan jatkossakin, sillä se vetää paikalle väkeä.

Metallin lisäksi Pulkkisen omat musiikilliset mieltymykset, punk ja hard core, tulevat myös näkymään ohjelmistossa vastakin. Luvassa on siis raskautta ja vimmaa myös tulevaisuudessa, mutta yleisesti ottaen paletti tulee laajenemaan festivaalin kasvaessa.

Laajentamisen varaa on ohjelmiston lisäksi myös alueen ja kävijämäärän suhteen. Tanssisali Lutakon edustalla olevasta parkkipaikasta oli ensimmäisellä kerralla festivaalille lohkaistu vain pieni nurkkaus. Kasvunvaraa on muutaman tuhannen hengen festivaalin järjestämiseen. Ohjelmiston kannalta promoottori Pulkkinen tähyää ulkomaille – kasvun ja erottumisen takaamiseksi on mukaan otettava ulkomaisia esiintyjiä. Spesiaalin tarjoamisen mielekkyyden sanelee sekin käytännön seikka, että kotimaiset yhtyeet keikkailevat ympäri maata ahkeraan talven mittaan vieraillen luonnollisesti kiertueillaan myös Lutakossa.

Festivaalin kohderyhmänä Pulkkinen pitää Lutakon vakioyleisöä. Ja koska Lutakon yleisö on tottunut keikkojen varsin myöhäiseen alkamisaikaan, ihmisiä valui myös perjantaina festivaalille normaaliin keikka-aikaan. Pulkkisen mukaan yleisöä kuitenkin riitti jokaiselle bändille, myös ensimmäisenä soittaneelle Rogue Angelille. Tulevina vuosina suunnitteilla on tosin festivaalin jatkaminen pidempään loppupäästä. Lisäksi ajankohta vaihtuu kuin vaihtuukin perjantaista lauantaiksi. Lutakko liekeissä tulee siis näillä näkymin jatkumaan ja laajenemaan.

Järjestäjälle suurin palkkio on yleisön viihtyminen. Festivaalin parhaaksi esitykseksi tyytyväinen promoottori nostaa Sotajumalan:

- Sillä keikalla oli paras meno ja tuntui, että yleisö oli eniten mukana. Siinä vaiheessa tajusi itse, että onhan täällä ihmisiä.

Teksti ja kuvat: Tuomas Tiainen