Kissiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tunnetuimpana ja merkittävimpänä rock-yhtyeenä. Vuonna 1973 perustettu yhtye tunnetaan ennen kaikkea omalaatuisesta ulkoasustaan, johon kuuluvat mustavalkoiset kasvomaalaukset sekä tiukat samaa värimaailmaa noudattavat asusteet. Lisäksi yhtyeen live-esiintymisiin kuuluu runsaasti ainutlaatuisia show-elementtejä, kuten jäsenten "lentely" ympäri keikkapaikkaa tai laulaja-basisti Gene Simmonsin tunnelmaa pursuava verensylkemisnumero.
Alkuperäiseen Kiss-kokoonpanoon kuuluivat Simmonsin lisäksi kitaristi Ace Frehley, rumpali Peter Criss sekä Simmonsin ohella ainoana nykykokoonpanossa vaikuttava laulaja-kitaristi Paul Stanley. Bändin debyyttialbumi, KISS, julkaistiin vuonna 1974, jonka jälkeen yhtye on julkaissut yhteensä kahdeksantoista studioalbumia, joista viimeisin, Psycho Circus, julkaistiin vuonna 1998. Lisäksi yhtye on julkaissut lukuisia livelevyjä, kokoelmia, sekä DVD-julkaisuja. Näillä näkymin viimeiseksi jäävä Kiss-albumi julkaistaan vuonna 2009. Nyky-Kississä vaikuttavat Simmonsin ja Stanleyn lisäksi kitaristi Tommy Thayer sekä rumpali Eric Singer.
Olennaisena osana Kissiin on aina liittynyt valtava määrä oheistuotteita sarjakuvista nukkeihin ja flippereistä eväslaatikkoihin. Kiss-fanit ovat myös eräitä maailman järjestyneimpiä valtavan Kiss Army -faniklubin myötä. Kissin albumeita on myyty joidenkin lähteiden mukaan yli 100 miljoonaa kappaletta ja bändin legendaarisen maineen myötä myyntiluvut tulevat vain kasvamaan.
Linkki: www.kissonline.com
(Päivitetty 24.02.2009)