|
|
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
Et ole kirjautunut! Kirjautuminen Rekisteröityminen |
|
Judas PriestJudas Priestin vuosien saatossa suunnattomaksi kasvaneen metallitehtaan peruskivi laskettiin jo vuonna 1971 Birminghamin kaupungissa. Vanhat koulukaverukset K.K. Downing ja Ian Hill perustivat tuolloin hard rock -yhtyeen. Vokalistiksi löytyi parin kokeilun jälkeen Hillin lanko Rob Halford. Vuonna 1974 mukaan liittyi toinen kitaristi Glenn Tipton ja samana vuonna yhtye julkaisi debyyttilevynsä Rocka Rolla. Kaupallinen läpimurto saavutettiin vuoden 1980 British Steel -pitkäsoiton myötä, ja koko 80-luvun ajan Judas Priest kuului kiistatta heavy metallin suuriin nimiin. 90-luku ei olisi juuri lupaavammin voinut alkaa, kun yhtye julkaisi monien mielestä uransa parhaimman levyn Painkillerin. Jotain oli kuitenkin pielessä ja hyvin pian kiertueen päättymisen jälkeen Halford lähti omille teilleen. Seuraavaa Priest-levyä saatiin odotella aina vuoteen 1997 jolloin ilmestynyt Jugulator jakoi bändin fanit kerrasta kahteen leiriin. Yhtye oli korjannut musiikillista kurssiaan reilusti modernimmaksi, eikä uusi vokalisti Ripper Owenskaan tuntunut oikein istuvan mukaan kuvaan. Owensin johdolla tehtiin vielä toinen pitkäsoitto Demolition, jonka jälkeen alkoi olla selvää ettei näin voitu jatkaa. Yhtye menetti nopeasti suosiotaan keikkapaikkojen pienentyessä entisestään. Paluu vanhaan tapahtui lopulta vuonna 2003 kun Rob Halford saatiin takaisin laulajan tontille. Kovasti odotettu uusi pitkäsoitto Angel Of Retribution julkaistiin lopputalvesta 2005 ja levy sai pääosin myönteisen vastaanoton. Vain aika näyttää mihin Birminghamin metallijumalat vielä pystyvätkään. Rob Halford - laulu K.K. Downing - kitara Glenn Tipton - kitara Ian Hill - basso Scott Travis - rummut Kotisivut: www.judaspriest.com (Päivitetty 28.07.2008) | ||||||||
| ||||||||