Kissiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tunnetuimpana ja merkittävimpänä rock-yhtyeenä. Vuonna 1973 perustettu yhtye tunnettiin ennen kaikkea omalaatuisesta ulkoasustaan, johon kuuluivat mustavalkoiset kasvomaalaukset sekä tiukat samaa värimaailmaa noudattavat asusteet. Lisäksi yhtyeen live-esiintymisiin kuului runsaasti ainutlaatuisia show-elementtejä, kuten jäsenten "lentely" ympäri keikkapaikkaa tai laulaja-basisti Gene Simmonsin tunnelmaa pursuava verensylkemisnumero.
Alkuperäiseen Kiss-kokoonpanoon kuuluivat Simmonsin lisäksi kitaristi Ace Frehley, rumpali Peter Criss sekä laulaja-kitaristi Paul Stanley. Bändin debyyttialbumi, KISS, julkaistiin vuonna 1974, jonka jälkeen yhtye julkaisi yhteensä kahdeksantoista studioalbumia, joista viimeisin, Monster, julkaistiin vuonna 2012. Lisäksi yhtye on julkaissut lukuisia livelevyjä, kokoelmia, sekä DVD-julkaisuja.
Olennaisena osana Kissiin on aina liittynyt valtava määrä oheistuotteita sarjakuvista nukkeihin ja flippereistä eväslaatikkoihin. Kiss-fanit ovat myös eräitä maailman järjestyneimpiä valtavan Kiss Army -faniklubin myötä. Kissin albumeita on myyty joidenkin lähteiden mukaan yli 100 miljoonaa kappaletta ja bändin legendaarisen maineen myötä myyntiluvut tulevat vain kasvamaan.
Linkki:
kissonline.com
(Päivitetty 20.10.2025)